Siirry pääsisältöön

TIEDOTE: Kotimaisista artisteista luodut karikatyyrit vauhdittavat Itämeren pelastamista

Uutinen

joulukampanja 2015

​Itämeren laineilla kajahtaa tänä jouluna iloinen ja rytmikäs svengi, joka kutsuu yritykset mukaan pelastamaan Itämerta.  Baltic Sea Action Group sai valovoimaista energiaa vauhdittamaan kampanjaa, kun tähtiartisteista luodut  kalakarikatyyrit musisoivat Itämeren puolesta.

Joululahja Itämerelle –kampanjan karikatyyrit saivat muotonsa ja nimensä kotimaisten artistien innoittamana. Kampanjan ilme on viihteellinen ja rento, vaikka asia on vakava ja alati ajankohtainen. Iloisena yllätyksenä kampanjalle antoi myös äänensä kaikkien suomalaisten rakastama tähtiartisti, Katri Helena. Kuten meille kaikille, myös Katri Helenalle Itämeri on tarjonnut unohtumattomia muistoja.

”Itämerta olen katsellut enimmäkseen laivan kannelta ja tietenkin olen syönyt sieltä saatua kalaa. Muutama vuosikymmen sitten se näytti myrskyävän voimansa, kun laivan ravintolasalissa tulivat huonekalut ja astiat vastaan kättelykorkeudella. Itämeri on ikään kuin ”emomeri” Suomi-neidon helmoja huuhteleville Suomenlahdelle, Selkämerelle ja Pohjanlahdelle. Sen puhtaana säilyminen turvaa elämän jatkuvuuden niin luonnolle kuin ihmisellekin”, kuvailee Katri Helena pohtiessaan Itämeren ja kampanjan merkitystä.

Baltic Sea Action Group on 2008 perustettu sitoutumaton säätiö, joka tekee työtä koko Itämeren pelastamiseksi. Joulukampanjalla on tärkeä rooli Itämeri-työn rahoituksessa. Usealle yritykselle se on yksi askel toiminnassa meren hyväksi.

Yritysten osallistuminen Itämeri-työhön on tärkeä ja positiivinen asia. Samaa positiivisuutta on tuotu ilahduttavien karikatyyrien kautta. Kampanjan päämääränä on osallistuttaa yritykset suojelutyöhön mahdollisimman vaivattomasti, sijoittamalla joulutervehdyksiin budjetoidut varat Itämeren hyväksi. Vaikka kampanja on suunnattu organisaatioille, myös yksityiset hyväntekijät voivat osallistua lahjoituksin.” kertoo kampanjasta BSAG:n tiedottaja Pieta Jarva.

Tutustu kampanjasivustoon osoitteessa: joululahjaitamerelle.fi -kampanjasivustolla. Lataa kampanjan kuvamateriaalit täältä.

Lisätietoja kampanjasta:

Pieta Jarva / 050 338 1096 / pieta.jarva@bsag.fi

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml