Siirry pääsisältöön

Baltic Sea Action Group on Vene 19 Båt -messujen yhteistyökumppani

Uutinen

Vene 19 Båt -messuilla on ensi helmikuussa paljon Itämeri-sisältöä. Baltic Sea Action Group on Helsingin venemessujen yhteistyökumppani vuonna 2019. Venemessut on tukemassa ryhmän toimintaa ja nostaa aihetta esille muun muassa Purjehdussatamassa. Messukävijät voivat myös lippua ostaessaan valita BSAG säätiön toimintaa tukevan Itämeri-lipun.

Itämeri kärsii rehevöitymisestä, ja ilmastonmuutos tuo mukanaan uusia uhkia. Maalta tuleviin rehevöittäviin ravinnekuormiin ollaan onnistuttu jo jonkin verran puuttumaan. Siitä huolimatta sinilevä valtaa kesäisen Itämeren ulapat vuosi toisensa jälkeen. Rehevöityminen on myös aiheuttanut Itämeren pohjaan laajoja hapettomia alueita, joiden sedimenteistä liukenee vanhoja, kertaalleen pohjaan sitoutuneita ravinteita takaisin mereen.

BSAG tekee töitä Itämeren ekologisen tilan parantamiseksi, sekä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Säätiö tunnetaan erityisesti yritysmaailman tuomisesta mukaan Itämeri-työhön sekä Itämerta auttavan yhteistyön rakentamisessa yhteiskunnan eri osa-alueiden välille, tutkijoiden, poliitikkojen, yritysten, kolmannen sektorin ja vaikkapa viljelijöiden välillä. Itämeren monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseksi on tärkeää, että tietoa ja osaamista jaetaan monialaisesti.

”Venemessut ovat Baltic Sea Action Groupille mieluinen ja luonteva yhteistyökumppani, sillä veneilijät varmasti ymmärtävät erityisen hyvin puhtaan Itämeren merkityksen. Itämeri on meidän kaikkien yhteinen, ja yhteisvoimin voimme sen myöskin pelastaa. Pyrimme siihen, että myös tulevan sukupolven veneilijät pääsevät nauttimaan Itämeren ainutlaatuisuudesta”, toteaa BSAG:n toimitusjohtaja Johan Schmidt.

Kymmenvuotisen historiansa aikana BSAG on edistänyt onnistuneesti useita Itämeren ekologista tilaa kohentavia toimenpiteitä. Tärkeä teema BSAG:lle on ollut Itämerta rehevöittävien ravinteiden kierrätys esimerkiksi maataloudessa ja kaupunkien jätevesihuollossa. Kun arvokkaat ravinteet pysyvät hyötykäytössä, niitä ei hukata vesistöihin.

Kestävä ruuantuotanto on keskiössä myös BSAG:n, Ilmatieteen laitoksen ja Sitran yhteisessä Carbon Action -hiilipilotissa, jossa yhteistyössä maanviljelijöiden kanssa tutkitaan ja edistetään maaperän kykyä sitoa ja varastoida ilmakehän hiiltä. Käytännön toimet ovat jo käynnissä sadalla Carbon Action -hiilitilalla ympäri Suomen. Hiilen varastoiminen maaperään hillitsee ilmastonmuutosta, samalla kun se kasvattaa maaperän kykyä pidättää ravinteita ja minimoida ravinnepäästöjä Itämereen.

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml