Siirry pääsisältöön

BSAG:sta tulee Itämeren alueellinen ravinnetoimija European Sustainable Phosphorus Platformin alle

Uutinen

BSAG on tehnyt yhteistyötä European Sustainable Phosphorus Platformin (ESPP) sen 2013 perustamisesta lähtien fosforin hallintaan liittyvää tiedon jakamiseksi, keskustelun herättämiseksi sekä pitkän aikavälin fosforiin liittyvien näkemysten edistämiseksi Euroopassa. Nyt BSAG on liittynyt  ESPP:n jäseneksi ja lupautunut toimimaan Itämeren alueen ”ravinne platformina”.

ESPP:n jäsenet ovat monenlaisia toimijoita fosforiin liittyvästä arvoketjusta ja siinä on mukana esimerkiksi yrityksiä, tutkimuslaitoksia, kansalaisjärjestöjä sekä valtiollisia toimijoita. Katso luettelo jäsenistä täältä. Tähän mennessä ESPP on muun muassa vaikuttanut EU: n säädöksiin, kuten EU:n lannoiteasetuksen uudistamiseen, REACH-asetukseen ja luomuviljelyasetukseen. Tämän lisäksi ESPP on järjestänyt työpajoja, tapaamisia ja konferensseja tiedonvaihdon edistämiseksi. Myös erillinen hanke DONUTSS (Data on Nutrients to Support Stewardship) käynnistettiin 2015 tukemaan ravinteisiin liittyvän tiedon kulkua.

ESPP ja BSAG:n yhteistyö syvenee entisestään nyt kun virallinen jäsenyys on allekirjoitettu.

Tilaa SCOPE / ESPP Newsletter täältä.

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml