Siirry pääsisältöön

Eurooppalainen kiertotalous konferenssi 2015 – ravinteet ovat piilossa rivien välissä

Uutinen

Vuoden 2015 Euroopan Kiertotalous -konferenssi pidettiin Brysselissä 5.3. Avajaispuheessaan EU:n ympäristökomissaari Karmenu Vella totesi, että vaikka kiertotaloutta yleisesti pidetään hyvänä ideana, on Eurooppa vielä lukittunut lineaariseen ajatteluun. Meidän teollisen systeemimme pitäisi olla enemmän ekosysteemien kaltainen. Niissä yhden lajin jäte on toisen resurssi.

Euroopassa on paljon osaamista, mutta vähän luonnon resursseja, joten meidän tulisi hoitaa resurssejamme kestävästi ja keskittyä innovaatioihin ja yrityksiin. Kiertotalouspaketti on yksi osa matkaa lineaarisesta kiertotalouteen. Euroopan komissio aikoo yhä esittää uuden, kunniahimoisemman kiertotalouspaketin vuoden 2015 loppupuolella. Sen tavoitteena on ohjata Eurooppaa kohti kilpailukykyisempää, mutta resurssitehokasta taloutta, jossa jätteen lisäksi huomioidaan muitakin talouden sektoreita.

Puheen jälkeen Baltic Sea Action Group ojensi Karmenu Vellalle positiopaperin, jossa toivotaan EU:n sisällyttävän kiertotalouspakettiin myös ravinneviitekehyksen. Tämä loisi markkinoita ravinteiden kierrätys innovaatioille ja tuotteille ja hyödyttäisi taloutta ja ympäristöä, Itämeri vahvasti mukaan lukien.

Muut tilaisuuden puhujat keskittyivät joko jäteasiaan tai kiertotalouteen yleensä. Ravinteita tai ravinteiden kierrätystä ei konferenssissa mainittu. Joseph Blériot Ellen MacArthur Säätiöstä painotti puheessaan että kiertotaloudessa tuotteen tuoma voitto tulee sen koko elinkaaren ajalta, jätteeksi muuttuneen tuotteen kierrätys on vain loppuosa.

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml