Kiertääkö hyvä kauttasi? BSAG mukana kotitalouksille suunnatussa ravinnekierrätyskampanjassa
Mitä tavallinen kuluttaja voi tehdä vesistöjen rehevöitymisongelman ratkaisemiseksi? Kiertääkö hyvä kauttasi -kampanja kertoo, miten jokapäiväisillä arjen toimilla voi vähentää ravinnehukkaa ja edistää yhteiskunnan omavaraisuutta.
Fosfori ja typpi ovat ruuan tuotannon kannalta välttämättömiä aineita, mutta väärään paikkaan joutuessaan ne aiheuttavat mittavia ongelmia. Itämeri on laajalla valuma-alueellaan harjoitetun teollisuuden ja maanviljelyn sekä asutuksen vuoksi joutunut ajan saatossa vastaanottamaan runsaasti rehevöittäviä ravinteita, etenkin typpeä ja fosforia.
Ravinteiden päätymistä vääriin paikkoihin voidaan ehkäistä pienillä arjen teoilla. Huomiota tulisi kiinnittää eritoten ruokahävikin vähentämiseen, ruokavalioon, biojätteiden lajitteluun sekä jätevesiin. Jokainen suomalainen heittää pois keskimäärin yli 20 kiloa syömäkelpoista ruokaa vuodessa, jolloin ruokahävikin vähentäminen on merkittävässä roolissa ravinnehukan pienentämisessä. Ruokavalion vaikutukset ovat yhtä merkittävät. Tärkeää onkin syödä vain tarpeiden mukaan ja suosia ympäristökuormitukseltaan kevyitä raaka-aineita, esimerkiksi satokausien mukaan. Edellisten toimien lisäksi arjessa on tärkeää huomioida myös jätteiden oikea käsittely. Tämä ratkeaa yksinkertaisesti lajittelemalla biojätteet ja pitämällä huolta siitä, että jätevesiin päätyy vain sinne kuuluvia aineita.
Kampanjan pääkoordinaattoreita ovat BSAG, hallituksen Ravinteiden kierrätyksen kärkihanke ja tulevaisuustalo Sitra, joiden lisäksi kampanjassa on mukana yli kaksikymmentä muuta toimijaa.
Lue lisää Kiertääkö hyvä kauttasi -kampanjasta.