Siirry pääsisältöön

Kosken Kartano: Maanviljelijät voivat vaikuttaa Itämeren tilaan monin tavoin

Uutinen

Maataloudella on suuri merkitys Itämeren kuormituksen vähentämisessä. Suunnitteilla on verkosto, jonka avulla maatilat voivat osallistua Itämeren suojeluun.

Uudenmaan ja Varsinaissuomen rajalla sijaitseva Kosken kartano on sitoutunut auttamaan Baltic Sea Action Groupia maatilaverkoston ja siihen liittyvän säännöstön luomisessa. Baltic Sea Action Farms -nimellä kulkeva verkosto on vielä suunnitteluasteella.

Finlandia-talon huippukokouksessa paikalla ollut kartanon isäntä Fredrik von Limburg Stirum kertoi kuulleensa paikan päällä toisesta vastaavanlaisesta suunnitelmasta.

”Keskustelin juuri MTK:n ympäristöjohtaja Johanna Ikävalkon kanssa, ja hän kertoi samantyyppisestä, myöskin vasta suunnitteilla olevasta pohjoismaalaisesta ideasta. Tietenkään ei ole järkevää perustaa kahta samanlaista systeemiä, joten verkostoa rakennetaan todennäköisesti yhdessä pohjoismaalaisten maanviljelijäjärjestöjen kanssa.”

Kosken kartanon Itämeri-sitoumukseen kuuluvat myös maatalouteen liittyvät konkreettiset toimet, joita tilalla on tehty jo aiemminkin, kuten esimerkiksi huomion kiinnittäminen valumavesiin sekä luomutuotanto.

Limburg Stirum uskoo, että maanviljelijöiltä löytyy kiinnostusta Itämeren suojeluun. ”Luulen, että yhä enemmän ymmärretään ympäristöystävällisyyden olevan aikamoinen markkinointivaltti. Varsinkin tulevaisuudessa sen merkitys tulee kasvamaan.”

Baltic Sea Action -huippukokous on Limburg Stirumin mukaan ainutlaatuinen tilaisuus, jossa on ilmassa paljon positiivisuutta. ”Niin moni ihminen, jolla on hyvin vähän aikaa, kokoontuu ja viettää päivän tällaisen asian ympärillä. Sillä on paljon painoarvoa. Ja jokainen painottaa puheissaan tekoja ja sitä, ettei saa olla pelkkää puhetta. Asiat ja teot ratkaisevat.”

Limburg Stirumin mielestä on hyvin motivoivaa ruveta käytännön toimiin Itämeren hyväksi. Hänen mukaansa ensin pitää kuitenkin myöntää, että maataloudella on suuri merkitys Itämeren tilanteessa. ”Lounais-Suomen, jossa minunkin maatilani sijaitsee, katsotaan olevan Suomen suurin yksittäinen kuormittaja. Ei luulisi kovin vaikeaa löytää keinoja vaikuttaa asiaan.”

Anna Nuutinen / Haaga-Helia​​

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml