Siirry pääsisältöön

VTT:n Resurssikontti tekee jätevesistä typen, fosforin ja hiilen tuotannon raaka-ainetta

Uutinen

Resurssikontti-projekti suuntaa pienen mittakaavan jätevesiratkaisuun, jossa sekä yhdyskuntien että teollisuuden jätevesiä on mahdollisuus käyttää nykyistä huomattavasti tehokkaammin hiilen ja ravinteiden lähteinä. Samalla ympäristöpäästöt pienenevät minimiin. Projekti on osa BSAG:n Ravinteiden Kierrätyksen läpimurto liiketoimintaekosysteemiä ja BSAG on sen ohjausryhmässä.

Resurssikontti-konsepti koostuu kehitteillä ja käytössä olevista menetelmistä, joita yhdistämällä aineiden puhdistusprosessin sivuvirroista saadaan tehokkaasti talteen ravinteet, biohiili ja puhdas vesi. Konseptin toimivuutta tullaan testaamaan tänä vuonna Paraisten kaupungin jätevedenpuhdistamolla. Lopullisen muodon Resurssikontti saa VTT:n jatkoprojekteissa, joissa parhaat teknologiat yhdistetään liikuteltavaan jätevesipuhdistuskonttiin, jota on mahdollista soveltaa myös pienen mittakaavan jätevedenpuhdistuskohteissa.

Projektin tuloksista hyötyvät eritoten kunnalliset jätevesilaitokset, teknologian toimittajat ja kemianteollisuus.  Lisäksi projekti tuo uusia mahdollisuuksia kierrätysravinteiden ja maanparannusaineiden valmistajille, jotka ovat myös vahvasti edustettuina BSAG:n liiketoimintekosysteemissä.

Resurssikontti-ajatus syntyi yhteistyöstä

Baltic Sea Action Group on tehnyt yhteistyötä VTT:n kanssa resurssikonttiin liittyen jo usean vuoden ajan.

– Alkuajatus nyt Resurssikontti-hankkeessa kehitettävästä prosessista, jonka avulla jätevesistä voidaan nykyistä tehokkaammin ottaa hyötykäyttöön niiden sisältämät hiili-,typpi- ja fosforiyhdisteet ja samalla tuottaa puhdasta vettä, oli VTT:n. Ajatus sopi erinomaisesti BSAG:n toiminnan keskeisiin tavoitteisiin edistää ravinteiden kierrätystä ja ilmastonmuutoksen pysäyttämistä, kertovat VTT:n liiketoiminnan kehityspäällikkö Mona Arnold ja BSAG:n ohjelmajohtaja Marja Koljonen.

– Kun ravinteet saadaan kiertoon, Itämereen tai muihin vesistöihin päätyvien ravinteiden määrä pienenee, samoin pienenevät lannoitetuotteiden valmistuksen ilmastolle  aiheuttamat haitat. Niinpä hankkeen eteenpäin viemistä päätettiin jatkaa yhteistyössä, yhteistyökumppanit jatkavat.

Vuoden 2016 aikana VTT:n Resurssikontti-projekti liittyi mukaan BSAG:n Ravinteiden kierrätyksen läpimurto -liiketoimintaekosysteemiin. RaKi-ekosysteemin tarkoituksena on auttaa verkoston jäseniä ja luoda yhteisin toimin kestäviä ja kilpailukykyisiä liiketoimintamalleja ravinteiden kierrätyksen ympärille. RaKi-ekosysteemiin osallistuu 30 – 50 ravinteiden kierrätystä sivuavaa yritystä.  VTT:n Resurssikontti onkin erinomainen esimerkki ravinteiden kierrätyksen ympärille syntyneestä uudenlaisesta toimintamallista.

Lisätietoa VTT:n Resurssikontti-projektista sekä BSAG:n Ravinteiden kierrätyksen läpimurto liiketoimintaekosysteemistä alla:

http://www.vtt.fi/medialle/uutiset/j%C3%A4tevedest%C3%A4-raaka-aine-typen-fosforin-ja-hiilen-tuotantoon

https://www.bsag.fi/NUTRIENT_CYCLING_BUSINESS_ECOSYSTEM_FI.html

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml