Carbon Action -hiilipilotissa kokeillaan ja opitaan yhdessä


Uutiset / 5.07.2018

Noin puolet Carbon Action -hiilipilotin sadasta viljelijästä kokoontui 26.6. – 27.6.2018 ensimmäiseen lähikoulutukseen Katajistonrantaan Aulangolla. Koulutuksessa kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja muun muassa hiiltä varastoivista viljelymenetelmistä, maan mikrobiologiasta, pellon kasvukunnosta, laidunnuksesta ja ilmastonmuutoksesta sekä pohdittiin sitä, kuinka toteuttaa hiiliviljelyä omalla tilalla.  Lounaasta lounaaseen kestänyt koulutus oli tiivistahtinen asiapaketti, joka sai monet viljelijät toivomaan pian lisää tietoa.

Koulutuksen ensimmäisestä puheenvuorosta vastannut Ilmatieteen laitoksen tutkijaprofessori Jari Liski on huolissaan ilmastonmuutoksesta, sillä se on suurin uhka maapallolle ja sen elämälle. Hän kertoo, että maaperän potentiaali hiilen varastoijana on suuri, ja oikeiden viljelytoimenpiteiden avulla voidaan saada ylimääräistä hiiltä varastoitumaan ilmakehästä peltomaahan.  Kouluttajana toimineen erikoistutkijan ja maanviljelijän Tuomas Mattilan mukaan hiilen varastoinnissa tärkeintä onkin yhteyttämisen maksimointi, mikrobitoiminnasta huolehtiminen sekä maahan saadun hiilen pitäminen maassa.

Hiilipilotissa mukana olevat sata maatilaa tuottavat tutkimukselle välttämätöntä tietoa käytännön viljelytoimista ja hiilen varastoitumista edistävistä menetelmistä. Hiiliviljelijöiden on myös hypättävä hieman tuntemattomaan valitessaan omille pelloilleen toimenpiteitä, sillä kuten kouluttajat Mattila sekä agronomi, Maanviljelijä Juuso Joona totesivat: ”Voitte olla ensimmäisiä – tai ehkä jo kolmansia – jotka Suomessa kyseistä menetelmää kokeilevat”.

Juuso Joona Carbon Action viljelijäkoulutuksessa
Juuso Joona Carbon Action viljelijäkoulutuksessa

Koulutukset jatkuvat syksyllä, jolloin vuorossa on webinaareja ja toinen lähikoulutus, johon osallistuvat ne viljelijät, jotka eivät olleet kesän koulutuksessa mukana. Tulevien koulutusten aiheet sekä vierailukohteet muotoutuvat yhteistyössä viljelijöiden kanssa.

Hiilipilotti on BSAG:n, Ilmatieteen laitoksen ja Sitran yhteinen hanke. BSAG vastaa Hiilipilotin kokonaisuuden lisäksi viljelijäyhteistyöstä ja sadan maatilan koulutuksesta, Ilmatieteen laitoksen roolina on paitsi tehdä hiilen varastoitumiseen liittyvää tutkimusta, myös koordinoida tieteellistä yhteistyötä monen tahon kesken, ja Sitra toimii kahden ensimmäisen vuoden rahoittajana.

Lisää tietoa Carbon Action -hiilipilotista.

LUE LISÄÄ UUTISIA

LAHJOITA