Itämeren rehevöityminen kuriin yksinkertaisin toimin
Rehevöitymisen torjuminen ei vaadi valuma-aleen valtioilta poppakonsteja. Tärkeintä on saada typpi- ja fosforipäästöt nykyistä selvästi pienemmiksi.
Itämeren rehevöityminen johtuu pitkään jatkuneesta ja liiallisesta typen ja fosforin kuormituksesta. Ravinteet saavat sinilevät kukkimaan, ja meren eläimistölle elintärkeä happi vähenee syvissä vesissä ja merenpohjalla.
Typpeä ja fosforia päätyy mereen muun muassa yhdyskuntien jätevesistä sekä maatalouden hajakuormituksesta, eli peltoviljelystä ja karjataloudesta.
”Happiongelmia on ollut Itämeressä luonnostaankin, mutta ihmisen toiminta on vain entisestään pahentanut niitä”, kertoo Heikki Pitkänen, Suomen Ympäristökeskuksen johtava tutkija.”Ravinnekuormituksen vähentäminen onkin tärkein keino taistella rehevöitymistä vastaan.” Professori Eila Turtola Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta pitää etenkin maatalouden fosforivähennyksiä tärkeinä. ”Fosforia tulisi käyttää vain tarpeenmukaisesti lannoituksessa, jolloin huuhtoutuminen pelloilta vähenisi”, hän esittää. ”Fosforin yliannostuksesta ei aiheudu haittaa kasveille, minkä vuoksi liikakäyttöä on vaikea havaita”. ”Tärkeää olisi myös, ettei huuhtomaherkimpiä peltoja tehoviljeltäisi”, Pitkänen lisää.
Oikeansuuntaisilla kannusteilla haetaan ratkaisua Itämeren ravinneongelmaan
Itämeren ympärysmaat ja EU allekirjoittivat pari vuotta sitten Itämeren suojelukomissio Helcomin Baltic Sea Action Plan –nimisen (BSAP) suojeluohjelman. BSAP asettaa kullekin valuma-alueen valtiolle muun muassa tavoitteelliset päästörajat typen ja fosforin osalta. Vaikka valtiot onnistuisivatkin laskemaan ravinnekuormituksensa tavoitetasolle, kestää silti jopa kymmeniä vuosia ennen kuin päästöleikkaukset todella näkyvät kaikkialla Itämeressä. Rannikkovesissä ja Suomenlahdella vedenlaadun voidaan tosin odottaa paranevan jo muutamassa vuodessa.
Vaihtoehtoisia tapoja ravinneongelman ratkaisemiseksi ideoidaan jatkuvasti. Suomessa happikadosta kärsiviä järviä, esimerkiksi, on jo pitkään hapetettu keinotekoisesti. ”Merivesi on kuitenkin koostumukseltaan hyvin erilaista kuin järvivesi”, Pitkänen muistuttaa. ”Veden happipitoisuuden nostaminen ei siis välttämättä auta meren sisäisen ravinnekuorman torjumisessa.” Sisäisellä ravinnekuormituksella tarkoitetaan vesistön pohjakerrostumiin kertyneiden ravinteiden, kuten fosforin, vapautumista takaisin veteen.
Itämeren alueelle on myös kaavailtu typen ja fosforin päästökauppaa. Se edellyttäisi, että kaikki valuma-alueen valtiot osallistuisivat talkoisiin ja hyväksyisivät päästökiintiöt.
”Myös yksittäisille viljelijöille pitäisi esittää oikeanlaisia kannusteita, jotta he omaksuisivat ympäristöystävällisemmän tuotantotavan”, Pitkänen sanoo.Nykyinen, osin EU-rahoitteinen ympäristötukijärjestelmä, on osoittautunut toivottua tehottomammaksi. Ympäristötukiehdot on säädetty melko lieviksi, sillä kaikille viljelijöille on haluttu suoda mahdollisuus osallistua tukijärjestelmään.
Maanviljelijöillä on Pitkäsen mielestä kuitenkin hyvää tahtoa ja halua suojella ympäristöä. Aiheuttaahan ravinteiden karkaaminen jo rahallistakin tappiota viljelijöille. ”Usein viljelijät eivät kuitenkaan tiedä, miten omaa tilaa voisi kehittää ympäristöystävällisempään suuntaan”, Turtola huomauttaa. MTT onkin kehittänyt laskentaohjelman, jonka avulla kukin viljelijä voi selvittää omalle pellolleen ihanteellisen fosforilannoitusmäärän.
Kaikenlaista tutkimustyötä on silti jatkettava vastaisuudessakin. Uusia suojelu- ja kunnostuskeinoja on etsittävä muun muassa konkreettisten kokeiden, kuten pohjan hapetuksen ja valumavesien puhdistuksen avulla. ”On muistettava, että vaikka Itämeren suojeluun kiinnitetäänkin nyt aikaisempaa enemmän huomiota, ei meren tila muutu hetkessä”, Turtola sanoo.
Johanna Yrjölä / Haaga-Helia
