Siirry pääsisältöön

Kiertotaloudesta vauhtia talouteen

Uutinen

Suomi tarvitsee vauhtia talouden rattaisiin. Sitä löytyy kiertotaloudesta. Ei ole tätä päivää rakentaa neitseellisistä raaka-aineista ikuisesti uutta, joka sitten heitetään pois pilaamaan ympäristöä.

– Ikävä kyllä on vain yksi maapallo, eikä toista ole saatavilla, johtaja Mari Pantsar Sitrasta sanoi Sitran, BSAG:n ja Lappeenrannan yliopiston yhteisessä Kiertotalous-tilaisuudessa Finlandia-talolla 11.5.2015.

Tilaisuuden juontaja Riku Rantala hehkutti heti kättelyssä lisää ja totesi, että nyt kyseessä on maailman pelastaminen ja Itämeren pelastaminen.

Johtaja Stephen Hinton Ruotsin kestävän talouden säätiöstä puhui suorasanaisesti rahasta. Hänen sanomansa oli, että rahaa pitää käyttää, jotta yhteiskunta ylipäätään voi toimia. Ei pidä antautua taloudelliseen anoreksiaan, hän sanoi ja kehotti panemaan rattaat ja rahat rullaamaan.

– Fosfori, hiili ja monet vastaavat aineet ovat väärissä paikoissa ongelmia, mutta niissä piilee isot taloudelliset mahdollisuudet.


Herlinit synnyttivät Soilfoodin

Tilaisuuden anti ei jäänyt pelkkien puheiden tasolle. Paikalla oli käytännön kiertotalouden tekijöitä kertomassa kokemuksistaan ja kannustamassa esimerkillään muitakin rohkeisiin panostuksiin.

BSAG:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin kertoi uudesta yrityksestä, jonka hän on perustanut yhdessä vaimonsa Saara Kankaanrinnan kanssa.

Soilfood Oy on perustettu kehittämään ja myymään orgaanisia lannoitteita. Se toimii yhdessä tarvasjokelaisen Biokasvun kanssa.

– Lannoitetuotannon kehittely on työn alla. Lisäksi rakennetaan maaperän analyysipalvelua, jollaista onnistunut täsmälannoitus edellyttää, uuden Soilfoodin toimitusjohtaja Saara Kankaanrinta kertoo.

Ilkka Herlin korosti, että vaikka uusi yritys pyörittää talouden rattaita osaltaan ja tuottoakin odotettavasti syntyy, niin hänen tuotto-osuutensa menee ympäristötyöhön joko tuotekehityksenä tai lahjoituksina.

Kiertobisneksen kokemuksia

Muita kannustavia esimerkkejä käytännön töistä kertoivat vilkkaaksi yltyneessä paneelikeskustelussa SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä, Punkalaitumen kunnanjohtaja Lauri Inna, Fazerin viestintäjohtaja Ulrika Romantschuk, Endev Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tuomo Rönkkö ja Honkajoki Oy:n toimitusjohtaja Kari Valkosalo.
Kaikki peräänkuuluttivat kiertotalouden tehostamisen tarvetta. Yhdessä todettiin, että maapallo tai sen meret eivät kestä luonnonvarojen haaskausta, eikä vastuuton tuhlaileva ruuantuotanto voi jatkua.

Suomella riittää ponnisteltavaa

Euroopan komission ympäristöasioiden pääosaston johtaja Timo Mäkelä kertoi kiertotalousasioiden nousseen vahvasti EU:n keskiöön.

– Eikä Suomi ole näissä asioissa mikään ykkönen. Euroopassa on yritetty päästä eroon kaatopaikoista, mutta Suomi ei ole näiden yritysten kärjessä.

Mäkelä kertoi, että Ruotsi, Tanska, Itävalta, Hollanti ja Saksa muun muassa ovat päässeet kokonaan eroon kaatopaikoista. Suomi ei ole mukana joukossa.

kiinnostavaa keskustelua
Mathias Bergman (oik.) vetää keskustelua, jossa kokemuksistaan kertoivat Kari
Valkosalo (vas.), Tuomo Rönkkö, Ulrika Romantschuk, Taavi Heikkilä ja Lauri Inna.
Terveisiä hallitusneuvotteluihin
– Eteenpäin on mentävä ja kestävästä taloudesta on tultava normaali olotila, BSAG:n asiamies Mathias Bergman totesi.
– Nyt on aika vaikuttaa. Hallitusneuvottelut ovat meneillään. Uuteen hallitusohjelmaan on järkevää liittää kiertotalouteen tähtääviä tavoitteita, Ilkka Herlin sanoi.
Niinpä tulevalle hallitukselle lähetettiin eväitä kohti kiertotaloutta. Ravinteet on saatava tehokkaaseen kiertoon ja vedet pidettävä puhtaina.
****************
Eväät uudelle hallitukselle
Talouskasvua nostavat kierrätystavoitteet:
Vuonna 2020 10 % lannasta jalostetaan kierrätyslannoitteiksi
Vuonna 2023 100 % biojätteistä otetaan talteen ja kierrätetään
Vuonna 2035 jätevesien puhdistuksessa otetaan talteen fosforin lisäksi typpi ja hiili
Toimenpiteet:
Kannusteita ja sääntelyä niin, että kierrätysravinteet ovat houkuttelevia
Tutkimus ja kehitys – panoksia uusiin kierrätysteknologioihin
Ravinteiden kierrätys keskeiseksi EU-komission kiertotalouspakettiin, jota laaditaan Jyrki Kataisen vastuulla.
kiertotalous tilaisuus
Teksti ja kuvat Hia Sjöblom

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml