Siirry pääsisältöön

Kiitos yli 130 organisaatiolle joululahjasta Itämerelle!

Uutinen
BSAG:n joulukampanjassa näyttelijä ja laulaja Maria Ylipää näytti, että Itämerestä voi nauttia vaikka keskellä talvea aaltoihin hyppäämällä.

Kiitos yli 130 organisaatiolle joululahjasta Itämerelle!
Lahjoittajat pääsivät Itämeri-Löylyyn

Yli 130 yritystä ja organisaatiota päätti heittää joululahjarahat tänä vuonna mereen ja lahjoitti yhteensä 177 000 euroa BSAG:n Itämeri-työhön. Halukkaat lahjoittajaorganisaatiot löytyvät kampanjasivuilta www.joululahjaitamerelle.fi kesään asti. Lahjoitusvaroilla edistetään ravinteiden kierrätystä rehevöittävien päästöjen lopettamiseksi ja jatketaan työtä vaarallisten aineiden kuormituksen vähentämiseksi meressä.

Työtä Itämeren hyväksi voi tukea monin tavoin, esimerkiksi osaamistaan tai ydintoimintaansa lahjoittamalla. Joulukampanjan suunnitteli edellisvuosien tapaan suunnittelutoimisto Taivas. Tänä vuonna kampanjaan antoi vauhtia näyttelijä ja laulaja Maria Ylipää sekä  Ravintola Löyly, joka lahjoitti Löyly-illan joulukampanjan osallistujille tammikuun lopussa. Perinteisen saunomisen lomassa pääsi myös opinsaunaan:  Suomen Ympäristökeskuksen erikoistutkija Juha ”Roope” Flinkman tutkimusalus Arandalta vihki osallistujat Itämeren saloihin.

Lämmin kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille!

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml