Siirry pääsisältöön

Meritaimen on häviämässä Itämerestä

Uutinen

Elinympäristöjen muuttuminen uhkaa Itämeren meritaimenia. ” Suomen rannikon kuudestakymmenestä meritaimenjoesta on enää jäljellä vain noin kymmenen”, kertoo tohtori Eero Helle Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta (RKTL). Laji ei ole pystynyt sopeutumaan ihmisen aiheuttamiin muutoksiin riittävän nopeassa tahdissa.

”Sitoumuksessamme Itämeri-talkoisiin lupaamme tuottaa laajan toimenpideohjelman lajin säilyttämiseksi”, Helle kertoo. RKTL tutkii lajia ja sen elinympäristöjä sekä säilyttää vesiviljelyllä olemassa olevia kalakantoja.

Viiden joen meritaimenkannat on jo otettu talteen, ja parhaillaan RKTL perustaa kuudetta emokalaparvea. ”Tarkoituksena on lajin geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen. Jos se häviää, laji kuolee melko varmasti sukupuuttoon”, Helle sanoo.

Ihmisen toiminta, esimerkiksi metsien ja soiden ojitukset ja maatalous, on muuttanut jokivesien laatua. Myös rehevöityminen ja myrkylliset aineet heikentävät meritaimenkantoja. Lisäksi kaloille sopivat lisääntymispaikat ovat vähentyneet. ”Jos elinympäristöt muuttuvat paremmiksi voimme palauttaa säilyttämiämme kalakantoja tukemaan luonnonkantojen elpymistä”, Helle kertoo.

RKTL kartoittaa myös meritaimenen elinympäristöjä ja etsii niiden parantamiskeinoja. Itämerisitoumuksen puitteissa Suomesta tullaan valitsemaan meritaimenjokia tarkkaan seurantaan. Meritaimen tarvitsee pieniä jokia, joissa se viettää noin kaksi ensimmäistä vuottaan. Tämän jälkeen se laskeutuu mereen syömään ja kasvamaan. Kala palaa kutemaan yleensä synnyinjokeensa.

Baltic Sea Action Group on toivonut, että myös sitoumuksentekijä hyötyisi Itämeritalkoista. ”Minun kokemukseni on, että itsensä uusille asioille altistaminen voi poikia myös uudenlaisia mahdollisuuksia ja yhteistyökumppaneita”, Eero Helle kertoo.

Hanna Diallo / Haaga-Helia​

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml