Siirry pääsisältöön

Nordkalkin Itämeri-sitoumus päätökseen menestyksekkäästi

Uutinen

Nordkalk on ollut Itämerityössä mukana pitkään. Yritys solmi Itämeri-sitoumuksensa jo vuonna 2012.  Sitoumus toi kalkkiin liittyvää vahvaa ydinosaamista mukaan Itämerityöhön. Päätavoitteena on ollut kalkkikivipohjaisen FOSTOP- konseptin tuonti Itämeren alueelle.

Konseptiin on kehitetty kalkkikivipohjaisia tuotteita ja käytäntöjä, joiden avulla pellolta syntyvää fosforikuormitusta voidaan vähentää. Konseptiin kuuluvat esimerkiksi pellon rakenteen parantaminen rakennekalkituksella, kalkkiin perustuvat filtterit ravinnevalumien estämiseen sekä ravinteiden talteenottoon. Toimet fosforivalumien vähentämiseksi ja fosforin uudelleenkäytön mahdollistamiseksi ovat äärimmäisen tärkeitä, sillä yhtenä ruuantuotannon pääravinteista fosfori on korvaamaton ja sen varannot ovat ehtymässä.

Sitoumuksessa luotiin Suomeen ja Ruotsiin sopivat FOSTOP-konseptit ja etsittiin niille sopivat koealueet. Ruotsissa rakennekalkituksen testitulokset olivat lupaavia. Kalkituksen ansiosta maan rakenne parani sekä fosforin valumat vähenivät.

Huonojen sääolosuhteiden vuoksi Suomessa rakennekalkitusta ei päästy sitoumuksen aikana testaamaan. Rakennekalkki tuotiin kuitenkin Suomen markkinoille 2015, ja kiinnostus tuotetta kohtaan on ollut kasvavaa. FOSTOP-filttereitä testattiin Suomessa vuosina 2013 ja 2014 lupaavin tuloksin. Testeissä havaittiin merkittäviä fosforivalumien vähentymisiä.

”FOSTOP-konsepti ja sitoumukseen liittyvät FOSTOP-konseptin testit ovat herättäneet paljon kiinnostusta. Vaikka Nordkalkin sitoumus loppuu, työ vesistöjen fosforikuormituksen vähentämiseksi jatkuu, ” kertoo Nordkalkin myyntipäällikkö Jan Drugge.

Sitoumuksen merkittävän sisällön lisäksi Nordkalk on lahjoittanut BSAG:n työhön vuosittain 20 000 €. Lahjoitus on ollut tärkeässä roolissa tukemassa säätiön toiminnan jatkuvuutta.

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml