Save the Baltic Sea Swim onnistui – pintapelastajien uintijoukkue saapui Helsinkiin etuajassa


Uutiset / 1.07.2013

Euroopan pintapelastajat ry:n (EuroRSA) viestiuintina toteutettu Save the Baltic Sea Swim saatiin onnistuneesti päätökseen tiistaina puoliltapäivin, kun kahdestatoista pintapelastajasta koostuva uintijoukkue rantautui Suomenlinnaan yli kymmenen tuntia etuajassa. Uintitiimi taittoi noin 100 kilometrin matkan Tallinnasta Helsinkiin reilussa 26 tunnissa. Pintapelastajien tapahtuman tarkoituksena on kerätä huomiota ja varoja Itämeren hyväksi.

Uinti käynnistyi maanantaina Tallinnasta liki ihanteellisissa olosuhteissa. ”Alussa oli pientä aallokkoa, joka hidasti hieman matkan etenemistä. Veden lämpötila, 16 astetta, oli kuitenkin uinnille ihanteellinen”, toteaa Sami Ollila EuroRSA ry:sta.

Illan aikana aallokko kuitenkin yltyi, ja myös uinnin keskeyttämistä harkittiin vakavasti. ”Tuuli yltyi navakaksi, ja aallonkorkeus oli pahimmillaan yli kaksi metriä. Myös veden lämpötila laski. Turvallisuussyistä otimme räpylät käyttöön”, Ollila kertaa yön tapahtumia.

Uimareiden onni kuitenkin kääntyi. ”Puolenyön aikana aallot pienenivät, ja aamuyöstä pääsimmekin uimaan myötätuulessa. Sen ansiosta olimme perillä Suomenlinnassa huomattavasti arvioitua aiemmin”, Ollila kertoo.

Kesäisen urotekoon osallistui pintapelastajia seitsemästä eri maasta, aina Australiaa myöten.

Tapahtuman tarkoitus on kiinnittää huomio Itämeren huonoon tilaan ja kerästä varoja sen parantamiseksi. EuroRSA järjesti tapahtuman Itämeri-sitoumuksena Baltic Sea Action Groupille. Baltic Sea Action Group tekee työtä Itämeren ongelmien kuten rehevöitymisen, vaarallisten aineiden ja merenkulun riskien ratkaisemiseksi.

”Baltic Sea Action Groupin tukeminen on luontevaa, sillä BSAG tekee laaja-alaista ja kansainvälistä työtä Itämeren pelastamiseksi. Pintapelastajat ympäri maailman kokevat läheltä merien ekologisen tilan muutokset. Myös harrastusten, kuten avomeriuinnin, sukelluksen tai surffauksen puolesta olemme meren kanssa tekemisissä jatkuvasti”, Ollila lisää.

”Olemme kiitollisia Euroopan pintapelastajien tekemästä sitoumuksesta. Aluksi pähkähullulta kuulostanut ajatus onkin herättänyt ainutlaatuisuudellaan hyvin huomiota Itämerelle.Voi sanoa että pintapelastajat ovat kirjaimellisesti pistäneet itsensä likoon Itämeren hyväksi” BSAG:n asiamies Mathias Bergman hymyilee.

Baltic Sea Action Groupin Save the Baltic Sea Swim-kampanjasivuilla julkaistaan kuvakooste uinnista keskiviikon aikana. Itämeren tilasta yleisölle mahdollisuus tukea Itämeren hyväksi tehtävää työtä osoitteessa http://www.bsag.fi/fi/lahjoita/Pages/Save-the-Baltic-Sea-Swim.aspx.

​​​​​​​

​​Tue Baltic Sea Action Groupin työtä Itämeren hyväksi täällä​.

 
Katso myös kuva-albumi Facebookissa​.​​

LUE LISÄÄ UUTISIA

LAHJOITA