Uudistavan maatalouden uutiskirje 4/2021


Uutiskirje / 21.12.2021

Toivottavasti saadaan pysyvä lumipeite koko maahan tänä talvena, jolloin pellotkin pysyisivät suojassa sateilta. Kuva: Eija Hagelberg

Uudistava viljely osana ruokaturvaa

Vuoden jo pian vaihtuessa, viljelijöiden taloudelliset haasteet eivät ole laantuneet. Korkeat lannoitteiden hinnat ja heikko satokausi ovat yhdistelmä, joka on saanut monet viljelijät miettimään ammatinharjoittamisen jatkoa. Syksyn tilastot maatilojen määrästä kertovat karua kieltä: maatalous- ja puutarhayrityksiä on vuonna 2021 reilut 900 tilaa vähemmän kuin vuonna 2020.

Kansallisella ruuantuotannolla on merkitystä muun muassa ruokaturvan takia. Suomessa ruuantuotanto on monipuolista, ja kriisitilanteissa periaatteessa selviäisimme melko hyvin ihan itseksemme. Mutta: lannoitteet, siemenet, energia ja kasvinsuojeluaineet tulevat pääosin maamme rajojen ulkopuolelta. Uudistavaa viljelyä ja kiertotaloutta edistäviä ratkaisuja kehitetään onneksi tällä hetkellä runsaasti, jotta emme olisi kokonaan riippuvaisia muun maailman menosta. Maaperästä ja koko maatalousympäristöstä huolehtiminen ruuantuotannon osana hyödyttää niin viljelijää kuin ympäristöä. BSAG jakaa ensi vuonnakin tietoa Itämeri-ystävällisistä, uudistavan viljelyn käytännöistä. Otamme mielellämme vinkkejä vastaan siitä, minkälaista tietoa erityisesti kaivattaisiin, joten olkaa meihin yhteydessä!

Makoisaa loppuvuotta kaikille uutiskirjeen lukijoille toivottaa BSAG:n uudistavan maatalouden tiimi!

PS! Längst ner hittar du som vanligt nyheter på svenska. God jul och gott nytt år!

Metrin maanäytteitä Qvidjasta. Kuva: Nina Ruoho

Carbon Action -tiedewebinaarit käyntiin – Uunituoretta tietoa metrin syvyydestä

Perjantaina 10. joulukuuta 2021 järjestettiin ”Mitä metrin maanäytteet kertovat?” -webinaari, joka aloitti Carbon Action Klubin viljelijöille suunnatun tiedewebinaarien sarjan. Webinaaria ei tallennettu, joten jos et päässyt paikalle, niin lue tästä kooste webinaarin mielenkiintoisista esityksistä. Seuraava tiedewebinaari käsittelee mallintamista ja se järjestetään 18.2. klo 10. Lisätietoa seuraa vuodenvaihteen jälkeen. Liity Carbon Action Klubiin, niin saat lisätietoa ja pääset mukaan webinaariin.

Uusia yrityksiä Carbon Action -alustalle

Suomen Nestlé kouluttaa Piltti-lastenruoan ja Puljonki-kastikkeiden ja -liemien kotimaisten raaka-aineiden viljelijöitä. Start up -yritys Biocode kehittää hiilijalanjälkilaskuriaan siten, että se tunnistaa uudistavan viljelyn toimenpiteiden vaikutukset maaperän hiilensidontaan. Suomen johtava kananmunien tuottaja, DAVA Foods Finland sitoutuu parantamaan ravinteiden kiertoa, hiilen sitomista maaperään ja maan kasvukuntoa kanojen rehuviljan viljelyssä. Puolustusvoimia ja Rikosseuraamuslaitosta palveleva Leijona Catering vahvistaa maaperän elinvoimaa osana huoltovarmuutta ammattiostajan roolissaan ruokaketjussa.

Maatalousmaan vesienhallinta alkaa peltotoimenpiteistä ja päätyy uomien kunnossapidon kautta koko valuma-aluetasoon. Kuva: Jarmo Markkanen

Waterdrive-hanke tarjoaa oppeja valuma-aluetoiminnasta Itämeren maille

Itämerenalueen Waterdrive -hanke edistää vesienhallinnan yhteistyötä viljelijöiden kesken ja laajemmin valuma-alueella. Hankkeessa on jaettu oppeja mm. valuma-aluekoordinaattoreista Ruotsissa ja Tanskassa sekä kestävämmän pellonkuivatuksen suunnittelusta ja toteutuksesta Suomessa. Hankkeen “New services for water management in agricultural landscapes” -raportti löytyy tältä sivulta alimmaisena. Yhteisten vesien äärellä -video kertoo, mitä keinoja käyttämällä Itämeri, järvet ja joet olisivat tulevaisuudessa nykyistä puhtaampia ja vesiluonto monimuotoisempaa.

Miten markkinat voisivat tukea uudistavan maatalouden siirtymää ja investointeja?

Pellon kasvukunto ja ominaisuudet eivät näy hinnassa maan osto- tai vuokramarkkinoilla. Sen sijaan ruokaketjulla sekä pankki- ja vakuutussektorilla voisi olla taloudellisia intressejä liittää sopimuksiin kannustimia Itämeren, muun ympäristön sekä ilmaston kannalta kestävämpiin viljelymenetelmiin ja investointeihin. Mikä tähän ajaa? Mikä motivoisi viljelijää? Mitä tällaisten kannustimien laajempi käyttöönotto vaatisi? Näistä kysymyksistä keskusteltiin Waterdrive-hankkeen järjestämässä kansainvälisessä tilaisuudessa. Lisätietoa ja tilaisuuden tallenne löytyvät täältä.

BSAG toimitti terveiset suomalaisilta pelloilta YK:n ilmastokokoukseen

BSAG:n kansainvälinen yhteistyö ilmasto- ja Itämeri-ystävällisen uudistavan viljelyn skaalaamiseksi on tänä syksynä ollut entistä näkyvämpää. BSAG toimitti terveiset suomalaisilta pelloilta YK:n ilmastokokoukseen Pohjoismaiden neuvoston COP26 -paviljongeilla Glasgow’ssa ja Helsingissä, sekä ”4 per 1000” -aloitteen päivässä.

Uudistava viljely tuli yleisölle tutuksi myös lautasella. Kuva: Pieta Jarva

Carbon Action -tilojen ruuat Helsingin COP26-tilaisuudessa

Zestii Kitchen tarjoili 10.11.2021 Pohjoismaiden neuvoston tilaisuudessa ”Can farmers be at the forefront of the green transition?” lounaan, jonka raaka-aineet tulivat Carbon Action -tiloilta. Tarjolla oli Puromäen puutarhan parsakaalia, nauriita Sodankylästä, Vihreä Härkä -tuotteita, Knehtilän Pieni Puro -tuotteita, Puolen Hehtaarin Metsän tuotteita, härkäpapua Oripäästä, Nikkarin maatilan mansikoita, PieniKylä-teetä ja yrttejä, hunajaa Kouvolasta ja herukoita Leppävirralta.

Uudistavan viljelyn e-opisto käytössä AMK-opinnoissa

Oulun ammattikorkeakoulu on ottanut Uudistavan viljelyn e-opiston osaksi opetustaan. E-opiston voi tällä hetkellä suorittaa esimerkiksi osana Vastuullinen ruuantuotanto -opintojaksoa, johon ilmoittautui huikeat 90 opiskelijaa! Opintojakso löytyy Oulun avoimen ammattikorkeakoulun sekä CampusOnline.fi -portaalin tarjonnasta. BSAG ottaa mielellään vastaan palautetta sekä ehdotuksia oppilaitosyhteistyön tiimoilta!

Kukkakärpäset ovat tärkeitä pölyttäjiä. Niiden toukat puolestaan ovat ahnaita petoja, jotka osallistuvat kirvojen hävitykseen. Kuva: Eija Hagelberg

Pölyttäjäkatoa voi torjua maatiloilla: uusi opas kertoo miten

Pölyttäjäystävällinen maatila hankkeessa tehtiin Traci Birgen johdolla loistava Pölyttäjäystävällinen maatila -opas sekä video, jolla opit perustamaan kukkivan petopenkan lisäämään maatilasi monimuotoisuutta ja suosimaan pölyttäjiä. Lisää asiaa kuultiin myös hankkeen loppuwebinaarissa.

Luettavaa, kuunneltavaa ja katseltavaa

  • LIFE Carbon Farming Scheme -hankkeelta on julkaistu raportti, jossa tarkastellaan hiiliviljelyn kannustinjärjestelmien ominaisuuksia ja vaatimuksia tulevaa lainsäädäntöä varten.
  • Kipsi, kuidut ja rakennekalkki – webinaari sekä materiaaleja viljelyyn ja neuvontaan
  • Maaneuvo-hankkeen muistikortit maan kasvukunnon parantamiseksi
  • Maanparannuskuituihin perustuvat 20-vuotiset hiilinielut ovat myynnissä puro.earth -markkinapaikalla.
  • Kesäkuussa järjestetyn Soil at Risk -symposion annista on koostettu Ympäristötiedon foorumin Puheenvuoroja-julkaisu ja tilaisuuden tallenteet ovat nyt saaneet suomenkielisen tekstityksen.
  • Carbolla On Asiaa! -podcastin toinen kausi on nyt julkaistu. Uusissa jaksoissa BSAG:n agronomi ja viljelijä Eliisa Malin johdattelee jälleen uudistavan maatalouden saloihin, mutta tällä kertaa asialla on kolmen porukka, kun Eliisan seuraan liittyy viljelijöitä ja tutkijoita. Podcastin löydät Carbon Actionin sivuilta, Spotifysta, sekä Soundcloudista.
  • Eliisa Malin osallistui KoneAgriassa ”Ilmastonmuutokseen vaikuttaminen järkevillä painotuksilla” -paneelikeskusteluun. Katso tallenne.
  • Uudistavan viljelyn e-opistosta kerrottiin Vihreä kasvu -työryhmän samannimisessä lehdessä, joka tuo esiin uusia näkökulmia maaseudun kestävään kilpailukykyyn ja julkaistiin Maaseudun tulevaisuuden liitteenä. Jutun voi lukea Maaseutuverkoston sivuilta.
  • Carbon Action työtä esiteltiin North Sea Region Carbon Farming hankkeen loppuseminaarissa, täältä löydät kaikki esitelmät.

EIP-Agri -ryhmiin haetaan asiantuntijoita

Viljelijät, metsänhoitajat, neuvojat, tutkijat ja muut alan asiantuntijat voivat hakea kolmen uuden EIP Agri-työryhmän jäseniksi 11.1.2022 mennessä. Perustettavat asiantuntijaryhmät ovat:

  • Sustainable ways to reduce the use of pesticides in pome and stone fruit production
  • Digital tools for sustainable nutrient management
  • Water: Nature-Based Solutions for water management under climate change

Lue lisää.

Nyheter från Carbon Action Svenskfinland

Växtodlingsrådgivarna Emil Hästbacka och Torbjörn Lönnfors och BSAG:s Anne Antman undersöker markstrukturen. Bild: Eija Hagelberg

Lyssna på alla avsnitt i podcastserien Odlingsmark

Podcastserien Odlingsmark tar lyssnaren på en tur till olika gårdar i Svenskfinland. Fyra jordbrukare berättar bland annat om varför de valt att odla med fokus på åkermarkens välmående, hur de gjort och hurdana resultat de fått se. Läs mera och lyssna på alla avsnitt här.

Se videor om hur du enkelt kan undersöka åkermarkens skick

Växtodlingsrådgivare Emil Hästbacka och Torbjörn Lönnfors visar hur du med enkla medel kan undersöka och tolka maskförekomsten, markstrukturen, grödornas rotsystem och aggregatstabiliteten i åkern. Läs mera och se videorna här.

Se inspelade webbinarier

Den gångna höstens webbinarier

  • Blommande åkerkanter gynnar pollinerare och grödor
  • Bättre bördighet och mullhalt – hur svenska odlare lyckats få bättre skördar

kan du se här.

Vill du ha mera nyheter på svenska? Beställ e-post från Carbon Action Svenskfinland, eller gå med i projektets Facebookgrupp.

Seuraava Uudistavan maatalouden uutiskirje ilmestyy maaliskuussa 2022.

Tilaa uutiskirje!

Lahjoita