Siirry pääsisältöön

Uusi hanke aloittanut: Järkevää lannan kierrättämistä Saaristomeren valuma-alueella.

Uutinen

BSAG aloitti uuden ravinnekierrätykseen ja lannan järkevään käyttöön Saaristomeren valuama-alueella keskittyvän Järki-Lanta hankkeen loppuvuodesta 2012. Hanke toimii osana hyvin etenevää Järki-hankketta kanssa. Uuden hankkeen tavoitteena on tiivistää lantaa tuottavien kotieläintilojen ja ravinteita tarvitsevien kasvinviljelytilojen yhteistyötä. Oikeita ja toimivia ratkaisuja haetaan kaivamalla esiin hyviä käytännön esimerkkejä.

Järki-Lanta hankkeessa kartoitetaan ja kuvataan toimivia ravinnekierrätyksen yhteistyömalleja tarkemmin neljän eri tyyppisen kotieläintilan ja näiltä lantaa vastaanottavien kasvinviljelytilojen välillä. Hankkeessa myös etsitään ja raportoidaan yhteistyön pullonkauloja ja etsitään niihin ratkaisuehdotuksia.

Kierrätysmaatalouden idean mukaisesti ravinteet on järkevää pitää ruuan tuotannossa, eikä niitä kannata päästää valumaan pelloilta vesistöihin ja edelleen Itämereen. Lannan ravinteita kannattaa käyttää kasvien tarpeeseen mahdollisimman tehokkaasti, myös kasvinviljelytiloilla. Yhteistyömalleja kuvataan muun muassa Järki-hankkeen sivustoille perustettavilla Kierrätysmaatalous-sivustoilla. Kaksivuotisen hankeen toteuttaja on BSAG ja sen rahoitus tulee Ympäristöministeriön Ravinteiden kierrätys ohjelman -rahoista.

Lisätietoja: Kaisa Riiko
Projektikoordinaattori / Järki-hanke
+358 45 118 4709
www.jarki.fi

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml