Uutta järkeä lannoitusratkaisuihin

Lannoitusratkaisuja pähkäiltäessä mikään ei ole mustavalkoista – eivät edes lannoitteet. Siksi lannoituksessa on käytettävä aina tilannekohtaista järkeä. Baltic Sea Action Groupin ja Livian maatalousoppilaitoksen yhteisen Järki Lannoite-hankkeen Maan Viljelyn neljännessä Järkipäivässä pohdittiin rakentavassa hengessä erilaisten lannoitusratkaisujen hyviä ja huonoja puolia. Livian Tuorlassa 23.3.2017 järjestetty tapahtuma keräsi auditorion täyteen uusista lannoitusratkaisuista kiinnostuneita viljelijöitä, tutkijoita ja opiskelijoita. JÄRKI on Baltic Sea Action Groupin ja Luonnon- ja riistanhoitosäätiön vuonna 2009 alkanut yhteishanke.

Alustajiksi paikalle olivat Järki Lannoitteen Kaisa Riikon lisäksi saapuneet tutkija Petri Kapuinen LUKE:sta sekä ylitarkastaja Titta Suoniitty Evirasta. Lannoitevalmistajia edustivat Suvi Mantsinen Humuspehtoorista, Juho UrkkoEcolanista, Anne Kerminen Yara Suomesta sekä Sampo Järnefelt Soilfoodista. Viljelijäpuheenvuorosta vastasi salolainen Reijo Niemi.

Lähes satapäisen yleisön joukosta löytyi monenlaisia näkökulmia  kierrätyslannoitteisiin liittyen.

Kaisa Riikon avattua tilaisuuden, MTK Varsinais-Suomen Aino Launto-Tiuttu muistutti kasvun tarvitsevan resursseja, ja yksi kasvun tärkeimpiä resursseja on viljelijän jaksaminen.

– Haluan muistuttaa yhteistyön tärkeydestä. Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin, Launto-Tiuttu summasi.

Yhdyskuntajätevesilietteet ja niiden sisältämät haitta-aineet sekä pellon puhtaus nousivat esiin keskustelussa yhä uudelleen.

– Jätevesilietteistä puhutaan paljon, mutta niiden todellinen osuus fosforin kierrätyksessä on vähäinen. Määrää suurempi ongelma on se, että niitä on sekoitettu muihin lietteisiin, Järki Lannoitteen Riiko avasi tilannetta ja jatkoi:

– Varovaisuusperiaate on hyvä. Puhtaus ja turvallisuus ovat meidän Suomalaisten kilpailuvaltteja, jos joku. On järkevää olla varovaisempi, kuin että viljelijä ottaisi käyttöön jotain, josta huomaa myöhemmin olevansa vastuussa.

– Jätevesilietteissä oleva kemikaalisoppa on alun perin kotoisin meistä itsestämme; siitä, mitä laitamme suuhumme, ja siitä, mitä vaatteistamme ja huonekaluistamme lähtee – palonestoaineet ynnä muut, muistuttaa Riiko.

Jätevesilietteet peltokäytössä

Riiko nosti esiin yleisesti huolta herättävän aiheen: Usein puhutaan fosforin loppumisesta, mutta se ei varsinaisesti ole loppumassa, vaan ongelmaksi muodostuu pienten ja puhtaiden fosforikaivosten ehtyminen. Jäljelle jää Marokko kadmiumrikkaine kaivoksineen. Myös maailmanpolitiikan kehittyminen on näinä aikoina suuri epävarmuustekijä, mikäli fosforilannoituksemme lepää Marokon varassa.

– Olemme huolissamme kierrätyslannoitteiden haitta-aineista, mutta oikeasti meidän pitäisi olla huolissaan väkilannoitteiden kadmiumista, Riiko herätteli yleisöä.

Eviran Titta Suoniitty kertoi lannoitevalmisteiden turvallisuudesta. Suomessa lannoitevalmisteilla on salmonellan suhteen nollatoleranssi, ja ulosteperäisten E. coli -bakteerien esiintyminen on myös oltava hyvin alhainen. Suoniitty toi esille sekä lannoitevalmisteen valmistajan, valmistuttajan että maahantuojan vastuuta siinä tapauksessa, että viljelijä saa pellolleen haitallisia aineita sisältäviä lannoitteita. Tästä heräsi yleisökysymys, johon ei ollut selkeää vastausta: ”Miten voidaan todistaa esimerkiksi sadonmenetyksen johtuvan lannoitteesta?” Toisinaan todentaminen onnistuu helposti, toisinaan se on vaikeampaa, joten sadonmenetyksen tulkinta jää tapauskohtaiseksi.

Kierrätysravinteiden käyttötavoista ja käyttökelpoisuudesta puhunut LUKE:n Petri Kapuinen totesi, että suurin osa ravinteista kiertää jo takaisin peltoon lannan mukana.

Kapuinen kehotti kiinnittämään huomiota siihen, että levitysaika, -menetelmät ja ravinnemäärät ovat oikeita, sillä typpeä on hankala varastoida. Syyslevityksen yhteydessä on syytä perustaa kasvusto, sillä muutoin yleensä liukoinen typpi menetetään kokonaan.

– Paras paikka lannalle ja orgaanisille lannoitevalmisteille on sama kuin mineraalilannoitteellekin: ei pintaan eikä liian syvälle, sillä pinnasta typpi haihtuu, ja syvältä kasvi ei saa sitä käyttöönsä tarpeensa mukaisesti, kuuluiKapuisen neuvo.

– Typellä menee parisen viikkoa muuttuakseen maassa nitraattimuotoon. Pienimmällä starttitypen määrällä selvitään, kun lietelanta sijoitetaan kylvön yhteydessä, Kapuinen ohjeisti ja jatkoi: Mikäli lanta sijoitetaan, se tulisi tehdä viimeistään 1-2 -lehtivaiheessa, jolloin vantaat eivät vauriota kasvustoa. On myös syytä muistaa, että ylipäätään lannan sijoitus ei yleensä vahingoita kasvustoa, mutta raskaat koneet pellolla väärään aikaan kylläkin.

Kapuinen puhui myös jaetun lannoituksen puolesta nurmilla, jolloin täydennyslannoitus olisi syytä tehdä heti ensimmäisen niiton jälkeen.

Alustus herätti keskustelua kokonaistypestä ja liukoisesta typestä. Liukoinen typpi ei ole kuitenkaan yksinkertainen asia, sillä sen koostuu erilaisista typen muodoista, jotka toimivat eri tavoilla. Epäorgaaniset liukoiset typet ovat heti kasvien saatavilla, kun taas orgaaninen hitaasti liukeneva typpi on suuressa huuhtoutumisriskissä, jos pellolla ei ole kasvien typenottoa.

Typen hukan välttämiseksi tulisi suosia lietteen sijoitus- tai letkulevitystä ja välttää hajalevitystä.

Puukuitua, lihaluujauhoa vai väkilannoitetta?

Eri lannoitevalmistajat tarjoilivat lannoitustietoa omista näkökulmistaan.

Päivän iloisimmasta ilmeestä vastasi Ecolanin Juho Urkko, joka esitteli yleisölle tuomiaan lippalakkeja.

Ecolan tuottaa lihaluujauholannoitteita, jotka käyvät myös luomuviljelyyn. Urkko esitteli tutkimusta, jonka pystyi kiteyttämään seuraavasti: yhden euron satsaus lihaluujauholannoitukseen tarkoittaa kahden euron sadonlisää. Urkko myönsi, etteivät lihaluujauholannoitteet pysty tavanomaisessa viljelyssä lyömään hinnassa mineraalilannoitteita, mutta luomussa, jossa lannoitevaihtoehdot ovat muutenkin vähäiset, lihaluujauho on hyvinkin kilpailukykyinen vaihtoehto.

Humuspehtoorin Suvi Mantsinen kertoi yrityksensä käyttävän lannoitevalmisteissaan metsäteollisuuden puukuituja, joita höystetään broilerin- ja hevosenlannalla. Mantsinen kertoi, ettei maan peruskunnostus tapahdu hetkessä, vaan maanparannusaineita tulisi lisätä pellon kunnosta riippuen 200-400 tonnia hehtaarille kolmen vuoden aikana, jolloin vuotuiseksi määräksi tulisi noin 50-70 tonnia hehtaarille. Maanparannuskuitujen oikea-aikainen levittäminen on myös tärkeää, jotta kasvi ei shokeerautuisi, Mantsinen huomautti ja kuvasi vielä osuvasti:

– Eloperäistä ainesta lisäämällä maahan saadaan muodostettua ravinneakku.

Sampo Järnefelt Soilfoodista jatkoi Mantsisen viitoittamaa tietä ja muistutti maanparannuksen tärkeydestä. Ravinneakun sijaan hän puhui reservilannoituksesta, mutta merkitykseltään nämä kaksi käsitettä vastasivat toisiaan. Perusajatus molemmissa on se, että multava maaperä varastoi ravinteita, joita se vapauttaa hitaasti vuosien kuluessa kasvien käyttöön.

Järnefelt toivoi, että päästäisiin eroon sellaisesta ajatusmallista, jossa ajatellaan lannoituksen koskevan vain kyseisen vuoden satokasvia. Hän kehotti yleisöä perehtymään oman peltonsa sielunelämään, ja kertoi sen onnistuvan parhaiten lapion avulla.

– Itselläni on aina munakello traktorissa, ja se havahduttaa minut tunnin välein. Silloin pysäytän traktorin, otan lapion ja kaivan kuopan. Samalla kun oppii peltonsa rakenteesta, voi ehkäistä liiasta istumisesta johtuvia selkävaivoja, Järnefelt vinkkaa.

Viimeisenä lannoitevalmistajien edustajana pääsi ääneen Yara Suomen Anne Kerminen, joka kertoi kasvaneensa sikatilalla. Mineraalilannoitteiden sanansaattajana hän piti parhaana lannoitusvaihtoehtona kasvukauden aloittamista starttitypellä ja lietteen levittämistä myöhemmin kasvukauden aikana. Sopiva kombinaatio olisi puolet kylvön yhteydessä ja puolet lietteen muodossa myöhemmin.

Kerminen totesi kasvien tarvitsevan alkukaudesta kasveille sopivassa muodossa olevaa typpeä ja kaliumia.

– Tähkä lähtee kehittymään silloin, kun kasvissa on kaksi lehteä, eikä sitä vaihetta voi korvata enää millään myöhemmin, Kerminen tähdensi painokkaasti.

– Eväät pitää olla saatavilla heti kasvun alussa. Kun yhdistetään mineraalilannoitteet ja lanta, saadaan ylivoimainen lannoitustapa, oli Kermisen sanoma.

Lopuksi salolainen luomuviljelijä Reijo Niemi kertoi kokemuksistaan erilaisten lannoiteratkaisujen parissa. Aina yhteistyökuviot eivät olleet sujuneet kuten oli suunniteltu, ja yleisöön taisi naurunremakasta päätellen upota parhaiten lannan vastaanottoon liittyvä lausahdus:

– En olis arvannut, että joku voi paskastakin olla kateellinen, mutta näin se vain on. Ajattelin sitten, että mitä sitä paskasta tappelemaan.

Viisaasti ajateltu, sovussa viljelemisessä on järkeä. Yhteistyöllä pääsee parempiin tuloksiin, ja erilaisista näkökulmista voi saada uutta pontta omaan tekemiseen. Viljely on työtä tärkeimmästä päästä – jokainen meistä syö joka päivä.

Kuva ja teksti: Sanna Söderlund