Siirry pääsisältöön

Jenni Jääskeläinen

,

Jenni Jääskeläinen toimii projektipäällikkönä uudistavan maatalouden parissa.

Jennin työnkuvaan kuuluu uudistavan maatalouden hankkeiden suunnittelua, toteuttamista ja projektinhallintaa. Jenni toimii projektipäällikkönä uudistavan viljelyn toimintajärjestelmää kehittävässä UUDIS-hankkeessa. Lisäksi Jenni koordinoi HITTI-hankkeessa mittauslaitteita, peltoskannauksia ja maaperäanalyysejä.

”Olen ilokseni saanut olla mukana Carbon Actionissa lähes alusta asti, ja kehittää siinä ohessa osaamistani monilla osa-alueilla. Erityisen paljon iloitsen, kun saan tehdä työtä kestävän maaperän hoidon edistämiseksi.”

Jenni on maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti maaperä- ja ympäristötieteen pääaineesta. Osaaminen maaperästä ja sen toiminnoista kuuluvat olennaisesti Jennin työhön BSAG:lla.

”Maaperässä minua kiehtoo erityisesti eri tekijöiden väliset vuorovaikutussuhteet. Maaperä on loistava esimerkki siitä, että kun kaikki osa-alueet toimivat yhdessä, muodostuu täydellisesti toimiva kokonaisuus.”

Vapaa-ajalla Jenni harrastaa kestävyysjuoksua ja harjoittelee ensimmäiselle maratonille. Kesäisin Jenni veneilee perheensä kanssa itäisellä Suomenlahdella.

Jenni Jääskeläinen

Projektipäällikkö, uudistava maatalous

+358 40 099 5190

jenni.jaaskelainen@bsag.fi

image/svg+xml