Maassa maan tavalla

Maasta sinä olet tullut, maaksi olet tuleva.

Tämä on Raamatun vahvin ja kiistattomin lause. Uskosta riippumatta totta.

On liikuttava ajatus, että maahan laitettuna me muutamme muotoamme. Palaamme takaisin alkutekijöihimme. Tulemme muiden eliöiden kautta ihan toisessa muodossa eläväksi jälkeen. Atomiakaan ei häviä.

Luonto kieputtaa ajan, elämän ja kuoleman käsitystämme. Maaperä on kaiken juureva ydin.

Ennen muinoin uskottiin, että maan alla asuivat maahiset. Maahisten maailma nähtiin tämän meidän maailmamme peilikuvaksi. Maan väki oli jonkinlainen selittämätön luonnonvoima, maan magiaa.

Maanväki pystyi myös sairastuttamaan ihmisen, tai tartuttamaan maan vihan ihmiseen. Maanväki ilahtui lahjoista, mikä on myös melko yleinen piirre jumalolennoilla eri uskonnoissa.

Sitten tuli järjen ja todistelun aikakausi. Ajatus maahisista jouti tunkiolle. Onpa hullu ajatus, että kuolleessa maaperässä asuisi ketään.

Maaperä on hyvä yleinen esimerkki tieteellisen ajattelun kehittymisestä satojen vuosien aikana. Ja myös sen ajattelun suppenemisesta. Se, ettei ilmiötä tai ulottuvuutta pystytä todentamaan, ei ole todiste sen puuttumisesta.

Nykyään tiedetään, että yksi teelusikallinen pintamaata sisältää enemmän mikrobeja kuin maailmassa on ihmisiä. Melkoinen maanväki siis. Arvioidaan, että koko maapallon elonkirjosta vähintään neljännes on maaperässä.

Entisaikojen ihmisillä jäi toki enemmän tilaa mielikuvitukselle. Meillä on tarkkoja dna-analyysejä ja kuvia mikrobeista.

Mutta yhtä kaikki elämää maaperässä on valtavasti. Kokonainen oma maailmansa. Emmekä me vieläkään tunne siitä kuin pienen murto-osan.

Jossain kohtaa oppien kehittyessä maailma jaettiin kahtia elolliseen ja elottomaan. Tätä dikotomiaa opetetaan yhä kouluissa. ”Elotonta luontoa ovat esimerkiksi maaperä, auringon valo…”

Olen tämän kohdan kysellyt kokeisiin jo kolme kertaa, ja lapset tietävät mitkä kierrokset äiti saa tässä kohdassa koealuetta. Miten ihmeessä maaperää voidaan sanoa elottomaksi luonnoksi? Emme vieläkään arvosta maaperää riittävästi.

Meillä on kaikilla päivittäinen kosketus maaperään. Maaperästä tulee lähes kaikki ruokamme.  Olipa ruokavalio minkälainen hyvänsä. Mikrobit tulevat meihin ruoassa tai kun möyhimme puutarhaa.

Mullan tyypillinen tuoksu, kevään tuoksu, tai kesäsateen jälkeinen tuoksu, on peräisin maaperän sädesienistä.

Suolisto mikrobeineen tiedetään jo ihmisen toisiksi aivoiksi. Maaperällä ja suolistolla on yhtymäkohtia, sillä molemmissa jylläävät mikrobit tarvitsevat myös kuituja.

Maaperää voi sanoa luonnon aivoiksi, sen verran hienoviritteiset kytkennät siellä kulkee. Sienijuuret ovat kuin internet ja rautatie. Niitä pitkin menee sekä tietoa että alkuaineita.

Maaperän ravintoverkko on tehokas järjestelmä. Kasvi viherhiukkasineen on melkoinen innovaatio, sillä se tuottaa paitsi itselle, myös muille energiaa. Kasvin ja maaperän yhteispeli on loputtoman kiinnostavaa.

Eliöverkkoon kuuluvat muun muassa hajottajat, joita ilman mikään maapallolla ei toimisi. Maan matonen on vaatimatonta mainettaan kovempi. Ne kuohkeuttavat, muokkaavat ja parantavat maaperää.

Ystäväni, jolla on laiduntavia nautoja, puhuu mielellään karjasta maan alla. ”Oikeastaan olen niiden kasvattaja”, hän viittaa laidunten maaperän eliöihin.

On sentään yksi maataloustuote, jossa maaperä on arvoisessaan roolissa. Hykertelen, kun viinin maistelijat puhuvat hartaasti maaperän vivahteista.

Terroir, maaperä ranskaksi, on viinien ydintä.  Siihen kuuluvat myös viinitarhan ilmasto ja ympäristöolosuhteet. Ehkä joskus huomaamme terroirin ruoassakin.

”Siis miten maaperä ja hiili liittyvät Itämereen?”, ihmetellään usein. Aloitan kertomalla, että mereen liruu typpeä, fosforia ja hiiltä, jotka ovat karanneet pellosta ja metsistä. Vedessä ne sitten ruokkivat levien kasvua epänormaalin runsaasti. Tulos näkyy sinileväpuurona kesäisin.

Ravinteet tarvittaisiin pellolla ja metsässä, ja siellä täytyy myös korjata juurisyy päästöihin. Täytyy siis katsoa maaperään.

Kun kasvi yhteyttää, virtaa hiiltä ilmakehästä maaperään hiusjuuria myöten. Tämä hiili maistuu mikrobeille, jotka vastavuoroisesti antavat kasville käyttökelpoisia ravinteita. Kuollessaan mikrobit muodostavat pysyvintä hiiltä maaperään.

Viljelijälle hiili maassa tarkoittaa multavuutta ja parempaa vedensäätelyä, ja näiden myötä satoa.

Hiili ja vesi kulkevat käsi kädessä maaperässä. Kun maaperä on kunnossa, se ei päästä ravinteita eikä vettä turhaan liikkeelle. Maa sitoo vettä kuivien päivien varalle, ja liian märkinä aikoina kestää veden isommat massat. Vähän kuin pesusieni.

Maanviljelyn tieteellisteknologinen kehitys on kuitenkin vienyt viljelijät etäämmäksi maaperästä. Keinolannoitteet, torjunta-aineet, entistä kyvykkäämmät koneet ja nyt tekoäly on nähty ratkaisevina kehitysaskeleina.

Maaperän rooli on ollut pitää viljelykasvia pystyssä. Kun panokset tulevat ulkopuolelta, vaikkapa keinolannoite kasville suoraan käyttökelpoisena, ei maaperän toimintaa mikrobeineen ole tarvittu niin paljoa.

Vallitsevassa maailmassa luonto on ylipäätään vähän pakollinen, hidas ja epäseksikäs elementti. Ihmisen tehokkuuden tiellä.

Metsämaassa olemme ojituksilla varmistaneet, että vesi, ravinteet ja hiili eivät pysy siellä missä niiden pitäisi. Avohakkuilla pysäytämme hiilivirran maaperään.

Kun haluamme runsautta maan alle, tarvitaan runsautta maan päälle, ja kääntäen. Ilmasto, vesistöjen tila ja luontokato eivät ole erillisiä kriisejä. Kyse on toimivasta kokonaisuudesta.

LULUCF kuulostaa rennolta bossa novalta. Sitä se ei ole, sillä se on EU-politiikkaa ja lyhenne sanoista Land Use, Land-use Change and Forestry (maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous).

Maaperästä keskusteltiin kiivaasti Suomessakin, kun metsien ilmastovaikutusta laskettiin. Eräs professori väläytti lehdessä, ettei maaperää epävarmuuksien vuoksi pitäisi ottaa mukaan laskentaan.

Tätä ihmettelen. Maaperässä on enemmän hiiltä kuin kasveissa ja ilmakehässä yhteensä. Se on valtava hiilivarasto! Miten puita voi edes ajatella ilman maaperää?

Totta kai epävarmuuksia on. Ja malleja, mittauksia ja laskentaa eri maiden välillä on syytä yhtenäistää. Mutta jos maaperä ei ole mukana, menee laskenta vailla epävarmuutta väärin.

Olemme Carbon Action -aloitteessamme kehittäneet 6 vuotta maaperän hiilivaraston todennusta Ilmatieteen laitoksen johdolla. Pelloilla tehtyä työtä voidaan soveltaa metsiin.

Käytämme mallinnuksen kanssa satelliittidataa ja todellisia maaperämittauksia. Tarkennus näyttää muuten hiililaskelmalle hyvää.

Jo nyt on selvää, ettei Suomi saavuta LULUCF-velvoitteitaan. Mutta se ei ole oikeutus heittää hanskoja tiskiin. Pitää taistella entistä lujempaa terveiden ekosysteemien puolesta ja tehdä töitä, että luvut ovat lähellä todellisuutta.

Kun omistat maata, omistatko maaperää?

Kaivosvaltausten yhteydessä tämä pöyristyttää: maanomistus menee pintaa pitkin. Meno on kuin villissä lännessä. Löytäjä saa pitää ja jättää luonnontuhot huomioimatta.

Pohjavedet ovat toinen aarre maan sisällä. Suomen vesilain mukaan maanomistaja ei omista pohjavettä. Kun kyse on puhtaasta juomavedestä, tämä on perusteltua.

Pitäisi sen sijaan vaatia vastuullisuutta pintamaan käsittelijöiltä. Kun kuivaamme maaperää ojituksilla, se heikentää yhteisiä pohjavesiämme.   

Ehkä kaikki ongelmat palautuvat ajatukseen, ettemme arvosta vielä maaperää ja sen elämää riittävästi. Emme näe sitä, saati ajattele luonnonvarana.

Australialainen ekologi kertoi, miten heillä on annettu alkuperäiskansalle, aboriginaaleille, maita takaisin. Eurooppalaisethan ryöväsivät ne saapuessaan.

Aboriginaaleilla on kaunis perinne kuunnella maata ja maaston rytmiä. Näihin laululinjoihin kietoutuu ylinen ja alinen maailma, esi-isät, henget, luonnontila, maisemat ja lajit.

”Oikeastaan he puhuvat syvästä maan kokemuksesta ja siitä, laulaako maa heille”, tieteilijä kertoi. Mietin, että Timo K. Mukan väkevä kuvaus Lapista on nimeltään ”Maa on syntinen laulu”. Ehkä ei sattumalta.

Luonto on elämää, ja elämä on energiaa. Siinä on aina pulssi ja rytmi. Kun ekosysteemi on kunnossa, maakin laulaa kauniisti.

Kirjoitus on julkaistu ensin ruotsiksi kansainvälisenä maaperäpäivänä 5.12.2025 Hufvudstadsbladet-lehdessä otsikolla Vi måste vara måna om jordmånen.

Julkaisemme tekstin ruotsiksi verkkosivuillamme 19.12.2025.