Ekologinen ruoantuotanto vaatii vielä työtä

Ruoantuotannossa on viime vuosina alettu puhua luomun lisäksi uudistavasta viljelystä.  Samaan aikaan Euroopan komissio on yhä useammin maininnut agroekologiset menetelmät keinoina lisätä eurooppalaisen maatalouden kestävyyttä.

Luomuinstituutti ja Baltic Sea Action Group BSAG järjestivät syyskuun lopussa Helsingin yliopiston Tiedekulmassa keskustelutilaisuuden, missä näitä ekologisia tuotantomenetelmiä tarkasteltiin tutkimuksen näkökulmasta. Tapahtuma pohjusti vuosittain 23.10. vietettävää Euroopan luomutuotannon päivää ja käynnisti Kestävän kehityksen viikon Tiedekulmassa.

Tilaisuus kokosi kuulolle Tiedekulman ennätyksiä hipovan yleisömäärän, ja kun laskee mukaan linjoilla olleet kuulijat, tapahtumaan osallistui lähes 400 henkilöä.

Agroekologia ja luomu lähentyneet toisiaan

Apulaisprofessori Johan Ekroos Helsingin yliopistosta aloitti alustuksensa vihreästä vallankumouksesta, jonka kemiallisteknologinen maatalous nosti esiin myös ihmisen ja luonnon terveyteen kohdistuneet riskit. Tämän seurauksena nousi vastavoimia ja agroekologian piirissä ryhdyttiin korostamaan, että vihreän vallankumouksen tapa viljellä ei ole kestävää.

Luomu taasen on ollut aluksi etenkin viljelijöiden vastaveto vihreälle vallankumoukselle, ei niinkään tutkijoiden, ja vasta myöhemmin luomusta on tullut vahvemmin tutkimusala. Tänään agroekologia ja luomu ovat lähestyneet toisiaan, ja luomua on tutkittu jo tosi paljon. Luomua on syytetty, ettei se olisi tieteeseen perustuvaa, mutta nykyään tämä ei pidä paikkaansa, luomua kehitetään monipuolisen tutkimuksen keinoin.

Mitä uudistavalla viljelyllä uudistetaan?  

Syken johtava tutkija Tuomas Mattila kertoi uudistavasta viljelystä järjestelmänä, joka kykenee uudistamaan itseään ja vertasi sitä ihmisen elimistöön, joka korjaa vaurioitaan. Peltomaa voi esimerkiksi olla tiivistynyt liikaa, ja kun viljelijä muuttaa toimintaansa, maaperän kasvukunto paranee.

Tuomas Mattilan keskustelukumppani, akatemiatutkija Galina Kallio Helsingin yliopistosta jatkoi tästä kertomalla uudistavan viljelyn tutkimusten määrän nousseen kymmenessä vuodessa eksponentiaalisesti, tosin kriittistä tarkastelua ja tutkimusta on aiheesta tehty todella vähän.

Viljelijät itse ovat aktiivisesti lähteneet edistämään uudistavaa viljelyä, ja tehneet jopa elokuvia eri näkökulmista. Yritysmaailma on lähtenyt mukaan uudistavaan viljelyyn sekä määrittelemään että edistämään sitä. Etenkin BSAG on edistänyt yhteistyötä yritysten kanssa Carbon Action-alustan kautta.

Tuomas Mattila koki luomussa olevan hyviä maan kasvukuntoa ylläpitäviä asioita, mutta automaattisesti luomukaan ei tuota maaperän hyvää tilaa. Esimerkiksi muokkausta kannattaa miettiä tilannetajuisesti. Galina Kallio puolestaan pohti uudistavaa viljelyä osana ruokajärjestelmää.

”Näkökulmaa tulisi laajentaa uudistavasta viljelystä laajempaan ruokatalousjärjestelmään, jolloin uudistavuus ei viittaa vain ekologiaan vaan laajemmin sosiaalisten ja taloudellisten asioiden uudistamiseen. Nyt sivuutetaan riippuvuudet, joihin viljelijöillä ei ole vaikutusmahdollisuutta”, Kallio korosti.

Yli puolet markkinoilla olevista ympäristöväittämistä perusteettomia

”Yli puolet yritysten ympäristöväittämistä on havaittu olevan perusteettomia EU:ssa ja myös Suomessa. Ravitsemusväittämät ovat kovin säänneltyjä, mutta ympäristöväittämät ovat olleet harhaanjohtavia. Nyt on tulossa vihreän siirtymän kuluttajasuojadirektiivin myötä uutta sääntelyä, joka kieltää yleisluontoiset väittämät ja sallii vain viranomaisten ylläpitämät, virallisiin sertifiointijärjestelmiin perustuvat tai rekisteröidyt merkit. Vihreiden väittämien direktiiviäkään ei ole virallisesti kuopattu, mutta ei ole tietoa, miten se etenee”, Luken tutkija Marita Kettunen kertoi.

Luke on laatinut elintarvikealalle ohjeen ympäristöjalanjälkiväittämien viestintään. Jalanjälkiväittämät ovat aina laskettu elinkaariarvioinnilla (LCA), jolloin arviointi kattaa tuotteen elinkaaren aina tuotantopanoksista tuotteen loppukäyttöön ja hävitykseen asti. Ohjeistuksessa neuvotaan viestinnässä käsittelemään tuotteen elinkaaren kannalta olennaisia asioita. Uudella lainsäädännöllä ja Luken ohjeistuksella tavoitellaan reilumpaa kilpailua, jotta ympäristöä vähemmän kuormittavat tuotteet erottuvat ja kuluttajan olisi helpompi löytää nämä tuotteet kaupan hyllyltä.

Kuluttaja merkkiviidakossa

Paneelikeskustelijat BSAG:n strategiajohtaja Pieta Jarva, Luken ryhmäpäällikkö Juha-Matti Katajajuuri, Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras ja Vaasan yliopiston tutkimusjohtaja Kyösti Pennanen vaihtoivat näkemyksiä siitä, ollaanko aidosti kehittämässä kestävää viljelyä vai markkinoidaanko pelkillä mielikuvilla. 

Kyösti Pennasen mukaan merkkejä kehitetään, jotta niillä tehdään rahaa ja houkutellaan kuluttajia ostamaan tuote. Juha-Matti Katajajuuresta hyvää merkeissä on se, että ne toimivat kuluttajaymmärryksen lisäämisen ohella yrityksissä toimitusketjun kirittämisen välineenä, viitaten tässä erityisesti ympäristöjalanjälkiviestintään.

Aura Lamminparras jatkoi kertomalla, että tutkimusten mukaan suomalaiset tuntevat merkkejä hyvin. Tunnetuimmat merkit ovat Reilun kaupan merkki ja EU:n luomumerkki. Luomuun liittyvät väittämät ympäristöstä ja eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen, kemikaalittomuus ja maku ovat kuluttajien ostopäätöksen takana.

”Mutta kuluttajia on paljon erilaisia ja kuluttajat tekevät ostopäätöksensä eri perustein, esimerkiksi joku ostaa aina luomumunia ja toinen kokee luomulastenruoan turvallisimmaksi. Luomu on valvottu koko ketjun mittainen laatujärjestelmä ja monimuotoinen kokonaisuus, joka on vaikea myös viestiä. Tässä luomu poikkeaa monista muista merkeistä”, sanoi Lamminparras.

Kysyttäessä, onko uudistavan viljelyn sertifiointia tulossa, Pieta Jarva mainitsi, että asiaa on kyllä pohdittu. ”Sertifiointia peräänkuulutetaan, mutta kun asiaan perehtyy, uudistavassa viljelyssä sertifikaatti tai kuluttajien kautta muutoksen rahoittaminen ei ole välttämättä toimivin tavoite. Usein uudistavalla viljelyllä haetaan enemmänkin maan kunnon parannusta viljelijän näkökulmasta, varmuutta hankintaketjuun yritysten näkökulmasta ja huoltovarmuutta ja ympäristötoimia yhteiskunnan näkökulmasta”, pohti Jarva.

Yleisöstä panelisteille ehdotettiin, että voisiko todistustaakka ollakin niillä, jotka tuottavat ympäristön kannalta haitallisesti. ”Pienien tuottajien on hankala raportoida vastuullisuudestaan.” Tähän vastaisi myös kodinkoneiden energiamerkinnöistä tuttu kaikkiin tuotteisiin merkittävä mittari.

Keskustelu jatkui pohdinnalla luomusta kestävän ruoantuotannon edelläkävijänä – onko luomutuotanto nykyisellään jo liiankin haastavaa. Pieta Jarva alleviivasi, että luomu on edelläkävijä, josta on saatu paljon oppeja. Näitä on haluttu viedä uudistavan viljelyn keinoin laajemmalle porukalle: Ilman luomua tuskin olisi uudistavaa viljelyä.

Ympäristökestävän ruokajärjestelmän edistämisessä tulisi Kyösti Pennasen mielestä tavoitella yhteistyötä koko järjestelmässä. ”Esimerkiksi Tanskassa koko yhteiskunta on lähtenyt viemään agendaa läpi, jolloin luomusta tulee normi”, Pennanen totesi.

Aura Lamminparras muistutti, että kestävän ruokajärjestelmän rakentaminen vaatii muutoksia myös kulutuksessa, viljelymenetelmien uudistaminen ei yksin riitä. Pieta Jarva korosti, että maatalouspolitiikka pitää saada myös mukaan, jotta ruokajärjestelmää saadaan kehitettyä kestävämmäksi.

Juha-Matti Katajajuuri nosti esille vielä sen, että riippumatta siitä tuotetaanko luomua, uudistavan viljelyn menetelmin tai ihan tavanomaisin viljelytavoin, ideaalitilanteessa kuluttajat saisivat yhdenmukaisin laskentamenetelmin tuotettua ja todennettua hiilijalanjälki- ja muuta kestävyystietoa kaikista ruokatuotteista kattavasti.

”Näin ei tarvitsisi miettiä erikseen mitä jokin tuotantotapa mahdollisesti tarkoittaa kestävyyden näkökulmasta, vaan se olisi suoraan tuotteista nähtävissä”, Katajajuuri sanoi.

Kestävämpi ruokajärjestelmä tuotantotavasta riippumatta

Maanviljelijä Juuso Joona innosti tilaisuuden lopuksi luomaan resurssitehokkaampaa ruokajärjestelmää, jossa ympäristö ja ihmiset voivat aidosti hyvin.

”Kun tarkastellaan läntistä ruokajärjestelmää, vallitseva kemiallisiin ja fossiilisiin tuotantopanoksiin nojaava maatalous ei mahdu yhden planeetan tai paikallisten ekosysteemien rajoihin, eikä toimisi kriisitilanteissa. Vallitseva järjestelmä tuottaa ruokaa velaksi luonnonvarojen ja yhteiskunnan kustannuksella. Maatalouden uudistaminen edellyttää, että viljelijä on keskiössä toimijana, ei pelkkänä tuen kohteena. Samalla vaikutusten todentaminen pelkkien menetelmien seuraamisen sijaan on välttämätöntä. Tarvitaan vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia, jotta alalle saadaan myös jatkajia”, kertoi Joona.