Pelastavat pellot
Yli sadalla suomalaisella maatilalla on tutkittu, miten viljelyn avulla voitaisiin sitoa hiiltä maaperään. Yhteistyön mallista ja sen tuloksista halutaan kertoa nyt maailmalle, sanoo tutkimusprofessori Jari Liski.
Teksti: Johannes Roviomaa
Kuvat: Miikka Pirinen
Kökötämme puintia odottavan kaurapellon keskellä Pohjois-Helsingin Haltialassa Vantaanjoen kupeessa. On syyskuun ensimmäinen viikko, ja aurinko lämmittää vielä päivän mittaan. Näillä koepelloilla Suomen Ilmatieteen laitos ja Helsingin yliopisto tutkivat sitä, miten hiili kiertää.
Pellolle pystytetty eddy covariance -teknologiaa edustava laite mittaa muun muassa sitä kuinka paljon maaperä ja kasvit sitovat hiiltä. Samankaltaisia mittauslaitteita löytyy ympäri Suomea.
Tutkijoiden ja mittausasemien apuna ovat Euroopan unionin Copernicus-satelliittiperheen Sentinel 2 -satelliitit. Ne suorittavat tutkimuslentonsa kahden vuorokauden välein ja mittaavat avaruudesta käsin peltotilkkujen yhteyttävien kasvien määrää.
Satelliitit saattavat myös nähdä pelloilla käyskentelevän Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Jari Liskin, 58, joka on erikoistunut metsien ja peltojen hiilenkiertoon. Tältä samalla peltoaukealta hän lähtee kesäisin maastopyöräilemään ja hiihtämään talvisin.
Liski on myös yksi Carbon Actionin moottoreita. Työ käynnistyi vuonna 2017 Sitran rahoituksella. Sen ajatuksena oli yhdistää tutkijoiden tieto, viljelijöiden käytännön osaaminen ja yritysten resurssit keskenään. Tavoitteena oli selvittää, miten viljelykäytännöillä voidaan sitoa enemmän hiiltä maaperään.
Liski oli yksi niistä tutkijoista, jotka kutsuttiin ensimmäisten joukossa rakentamaan uudenlaista yhteistyön mallia. Sittemmin työhön on saatu vuosien varrella rahoitusta yli viidelläkymmenellä miljoonalla eurolla, Liski kertoo.
”Erityistä tässä on ollut tiivis yhteistyö. Tämä on kansainvälisestikin poikkeuksellista, koska maaperän hiilivarastoja on tutkittu kovin vähän”, Liski kertoo.
Projektin alullepanijat ajattelivat aluksi, että joutuisivat tekemään suuren kampanjan, jotta hankkeeseen saataisiin mukaan tarpeeksi vaikuttava määrä suomalaisia viljelijöitä.
”Mutta kun asiasta kerrottiin Maaseudun Tulevaisuudessa, meni vain muutama päivä ja meillä oli mukana 108 tilaa – kaikki vapaaehtoisia”, Liski muistelee.
Tutkijat ovat keränneet pelloilta nyt dataa viiden vuoden ajan. Ne jaettiin kahteen ryhmään. Kahdeltakymmeneltä tilalta kerättiin maaperänäytteet kerran vuodessa. Loput osallistujista lähettivät näytteet analysoitavaksi laboratorioon hankkeen alussa ja lopussa. Tutkimuksessa vertailtiin keskenään peltoja, joissa jatkettiin tavanomaista viljelyä ja joissa otettiin käyttöön hiiliviljely. Puolentoista hehtaarin koelohkoja analysoimalla pyritään löytämään ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään ja maan kasvukunnon parannukseen.
Aineistonkeruu on ollut tutkija-maanviljelijä Tuomas Mattilan kontolla. Hän on tekniikan tohtori ja regeneratiivisen maanviljelyn pioneeri Suomessa. Regeneratiivisessa viljelyssä samanaikaisesti varastoidaan hiiltä ja suojellaan monimuotoisuutta. Se on eräänlaista yhteistyötä ihmisten, luonnon, kasvien, eläinten ja mikrobien kanssa. Sellaista viljely oli ennen kuin teolliset lannoitteet ja torjunta-aineet yleistyivät toisen maailmansodan jälkeen.
Carbon Actionissa jokaiselle viljelijälle räätälöitiin omanlainen viljelytapa. Tämä johtuu siitä, että maaperässä ja aikaisemmissa viljelykäytännöissä oli suuria eroja ympäri Suomea.
Suuri kysymys oli myös se, miten maanviljelijät suhtautuvat hiiliviljelyyn. Siitäkin on kirjoitettu tieteellisiä artikkeleita, ja se on ollut tärkeä osa kokonaisuuden hahmottamista, Liski kertoo. Näin luonnontieteitä on yhdistetty sosiaalitieteisiin ja käytännön kokemuksiin.
Maanviljelijät ovat eräänlaisia “hiljaisen tiedon mestareita”, jotka ovat työkseen seuranneet peltoja vuosikymmenten ajan. Liski on kohdannut Carbon Actionin aikana kymmeniä suomalaisia maanviljelijöitä heidän pelloillaan ja maatiloillaan. Hän kertoo, että maanviljelijöiden yhteinen huoli on koskenut peltojen kuntoa ja tulevaisuutta. Miten ilmastonmuutos vaikuttaa jatkossa viljelytoimintaan, satoihin ja elantoon? Elinkeino on riippuvaista ravinteiden kierrosta, mikrobeista ja maaperän kasvukunnosta.
Työn edetessä viljelijät saivat apua hiiliviljelyyn muun muassa oppaista, asiantuntijajoukolta ja verkkokursseilta. Hankkeen edetessä on järjestetty kymmeniä tilaisuuksia, jossa asiantuntijat ja värikäs joukko erilaisia viljelijöitä ovat voineet jakaa käytännön onnistumisia ja epäonnistumisia – unelmiaan ja painajaisiaan.
Nyt Carbon Actionista on kasvanut kansainvälistä kiinnostusta herättänyt esimerkki, ja sen tuloksista halutaan viestiä maailmalle.
Liski kertoo, että kyse ei ole vain tiedosta, vaan myös asenteiden muutoksesta. Viljelijät ovat kiinnostuneita elinkeinonsa kestävyydestä, ja nyt EU-sääntely ja elintarvikeyhtiöiden vastuullisuusohjelmat ovat tehneet ilmastotoimista arkea.
”Tilallisia velvoitetaan noudattamaan uusia viljelykäytäntöjä – ja parhaassa tapauksessa se parantaa myös heidän rahoitusasemansa”, Liski sanoo.
Carbon Actionista on kasvanut kansainvälistä kiinnostusta herättänyt esimerkki, ja sen tuloksista halutaan viestiä maailmalle.
Hämeenlinnasta kotoisin olevan Liskin tutkijan ura on kulkenut 1990-luvulta lähtien Helsingin yliopistosta ja Euroopan metsäinstituutista Suomen ympäristökeskuksen kautta Ilmatieteen laitoksen johtotehtäviin. Tämän vuoden lokakuusta lähtien Liski ryhtyi luotsaamaan Ilmatieteen laitoksen suurinta toimialaa, ilmastotutkimusohjelmaa, jossa työskentelee parisensataa ilmastonmuutoksen ja ilmakehän asiantuntijaa.
”Sen tietää, että huolettomia hetkiä ei ole tulevaisuudessa paljoakaan, sillä ihmisiä on nyt niin paljon työryhmässä.”
Liski korostaa, että Carbon Action on ollut monella tavalla poikkeuksellinen projekti, mutta silti vain yksi osa hänen työtään. Ilmatieteen laitoksessa tutkitaan kattavasti ilmasto- ja sääjärjestelmää, maaperää, metsiä, peltoja, soita, ikiroutaa ja avaruutta.
Liskin motivaatio on ollut kirkas nuoruudesta lähtien. Lukioikäisenä hän kirjoitti Hämeen Sanomiin, että haluaisi tehdä jotain ympäristön hyväksi.
”Se on ollut minun kompassini siitä asti”, Liski kertoo.
Sittemmin Liski on noussut näkyväksi ilmastonmuutoksen asiantuntijaksi niin mediassa, tiedetapahtumissa kuin pellonpiennarpäivilläkin. Hän on tehnyt tiivistä yhteistyötä myös poliitikkojen ja yritysedustajien kanssa. Yksi Carbon Actionin keskeisiä elementtejä on ollut juurikin yhteistyön rakentaminen.
Ensi vuonna Liskillä tulee täyteen kymmenen vuotta Ilmatieteen laitoksella. Tässä ajassa hiilenkierron tutkimus on ottanut mammuttimaisia askeleita eteenpäin.
Seuraavat vuodet hän aikoo keskittyä erityisesti metsien hiilensidontaan. Ympyrä sulkeutuu: jo vuosituhannen vaihteessa hän laski UPM-Kymmenelle hiilitaseita.
Elämämme perustuu hiilenkiertoon. Nykytilanteessa sitä karkaa niin pelloilta kuin metsistäkin ilmakehään enemmän kuin sitoutuu maaperään. Jokaiselle luonnontutkijalle on ollut ilmiselvää, millaiset vaikutukset nykyisen kaltaisella maataloudella ja metsäteollisuudella on ollut ympäröivään luontoon ja ilmakehään.
Juuri siksi Carbon Action -työlle oli niin suuri tarve niin yksittäisten viljelijöiden, yritysten kuin valtionkin näkökulmasta.
Mediassa toistuvat termit kuten hiilivarasto, hiilitase ja hiilinielu. Ne saattavat kuulostaa monimutkaisilta, mutta määrittelevät monelta osin sen, millaiseksi tulevaisuuden elämä planeetalla muodostuu.
Hiilivarasto tarkoittaa sitä, miten paljon esimerkiksi Suomen pelloilla tai metsissä on hiiltä. Hiilinielu puolestaan kuvaa sitä, miten paljon tässä varastossa tapahtuu muutosta. Jos hiilen määrä pelloilla tai metsissä kasvaa, nielu on positiivinen, ja jos se pienenee, nielu on negatiivinen
Tämän kaiken tieteellinen todentaminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Carbon Actionissa on tehty tutkimusta, jonka avulla voidaan mitata, todentaa ja mallintaa hiilivarastoja. Mukana on ollut niin matemaatikkoja, mikrobiologeja, ekologeja kuin ilmakehätieteilijöitä. Lisäksi Suomen parhaat viljelyneuvojat ja oppimishaluiset viljelijät ovat lyöneet hynttyyt yhteen.
Nyt tieteellisesti todennetut viljelykäytännöt halutaan ottaa laajemmin käyttöön.
Maaperää voi ajatella pankkitilinä, jolta nostamme enemmän varoja kuin ehdimme tallettaa sinne. Maailmanlaajuisesti viljelysmaata katoaa vuosittain muun muassa eroosion vuoksi yli 12 miljoonaa hehtaaria. Jos tahti jatkuisi, sadassa vuodessa peltoja katoaisi lähes koko nykyinen EU:n viljelykäytössä oleva pinta-ala.
Siksi on äärimmäisen tärkeää pitää huolta maaperästä, jonka kasvukuntoon vaikuttavat teollisten lannoite- ja torjunta-aineiden käyttö, ilmastonmuutos ja luonnon elintilan hupeneminen. Tutkijat puhuvat ruoantuotannon polykriiseistä, joissa erilaiset uhat vahvistavat toistensa vaikutuksia.
Luontokato koskee niin meriä, peltoja kuin metsiä. Ekosysteemit köyhtyvät kaikkialla maailmassa nopeasti tällä hetkellä.
Verkkomedia Long Play julkaisi lokakuussa reportaasin, jossa kansainvälinen toimittajaverkosto tutki luontokatoa Euroopassa. Green to Grey -yhteistyöhankkeen toimittajat analysoivat tekoälyn avulla tuhansia satelliittikuvia. Selvityksessä ilmeni, että luontoa katoaa enemmän kuin on tiedetty.
“Euroopan pahimmat luonnon tuhoajat ovat Turkki, Puola, Ranska ja Saksa. Mutta kun kadonneen luonnon määrän suhteuttaa asukaslukuun, Suomi nousee listan kakkoseksi”, työryhmä kirjoittaa.
Mitä Carbon Actionin tutkimustuloksista voidaan kertoa? Ainakin se, että lajistoltaan monimuotoinen pelto kerryttää enemmän hiiltä kuin lajiltaan köyhä.
”Viljapelloilla saadaan sidottua hiiltä tehokkaammin käyttämällä aluskasveja, jotka voivat jatkaa yhteyttämistä pitkälle syksyyn”, Liski kertoo.
Carbon Actionin päätavoitteena on ollut parantaa peltomaiden kykyä sitoa hiiltä. Viljelytavoilla on ratkaiseva merkitys siinä, sitoutuuko hiiltä maaperään vai ei. Hanke osoittaa, että hiilen kiertoa voidaan hallita käytännön peltotyössä monin tavoin.
Carbon Actionissa on kehitetty myös uusia mittaustyökaluja. Tampereen yliopiston fotoniikan yksikön kehittämä teknologia mahdollistaa maaperän hiilen määrän mittaamisen suoraan pellolta laserin avulla. Laite on varsin pieni, joten sen kuljettaminen ei ole raskasta.
Liski kertoo, että kaikki keskeiset kumppanit ovat nyt löytäneet toisensa Carbon Actionissa – ja malli voidaan viedä myös maailmalle. Fotoniikan yksikön kehittämä teknologia oli “kuin puuttuva palanen tutkimuksen yhtälössä”.
”Tämä ratkaisee yhden suurimmista pullonkauloista: kalliit ja työläät laboratoriomittaukset. Nyt siitä on syntynyt startup, joka tekee yhteistyötä kansainvälisten ruokajättien kanssa,” Liski kertoo innostuneena.
Ilmatieteen laitoksen laskentajärjestelmät ja startupin kenttämittaukset tarjoavat toisiinsa yhdistettynä yrityksille välineen todentaa, että toimenpiteillä todella on vaikutusta.
Suomi on pienehkö valtio Euroopan koillisosassa, jonka pinta-alasta noin seitsemän prosenttia on maatalouden käytössä. Perinteisesti Suomessa valta on ollut kaupalla, joka on keskittynyttä.
Liskin mukaan pienissä valtioissa on myös etunsa. Ne voivat olla koelaboratorioita, joissa testaillaan kaikenlaista – ja toivon mukaan ratkaisuja voidaan myös näyttää muulle maailmalle. Suomessa virkahenkilöt, tutkijat ja yritysjohtajat voivat istua saman pöydän ääreen varsin helposti ja mutkattomasti.
Jari Liski luottaa siihen, että erityisesti yrityksillä voi olla keskeinen rooli siinä, millaiseksi tulevaisuuden ruoantuotanto muodostuu. Poliittiset päätökset matelevat usein etanan vauhdilla, mutta yritykset voivat muuttaa toimintaansa varsin nopealla aikataululla. Toinen lukunsa on rahoituslaitokset, jotka ovat kiinnostuneita peltojen kunnosta, sillä ne määrittelevät esimerkiksi vakuuksien saamisen.
”Yritykset vaikuttavat paljolti siihen, mitä maanviljelijät tekevät. Ja sen tekemisen on perustuttava parhaaseen mahdolliseen tieteelliseen tutkimustietoon”, Liski sanoo.
Yksi tärkeimpiä muutoksia Carbon Actionin kahdeksan vuoden aikajanalla on ollut ollut EU:n sääntelyn tiukentuminen. Ruokaketjulta vaaditaan vastuullisuusraportointia ja läpinäkyvyyttä.
”Nyt myös firmat velvoittavat viljelijöitä noudattamaan käytäntöjä, jotka parantavat ilmastovaikutuksia,” Liski selittää.
Liski kertoo, että esimerkiksi Suomessa Valio on ollut edelläkävijä, ja tuhansia sen tuottajista on koulutettu hiilineutraaliuteen tähtäävään toimintaan.
Liski muistuttaa, että Carbon Action on vasta alku.
”Tutkimuksen avulla pyrimme viemään asioita oikeaan suuntaan. Tämän seurauksena voi tapahtua esimerkiksi viidessäkymmenessä vuodessa valtava muutos. Se on pitkä peli, mutta sen takia tätä tehdään.”
Jotta pelloilta voisi kajahtaa pelastuksen ääni.
Itämeren pelastajat -reportaasisarjassa sukelletaan pinnan alle, vieraillaan Suomen suurimmalla yksityisellä merisuojelualueelle, hypätään maanviljelijän traktorin kyytiin, matkustetaan rahtilaivalla ja keskustellaan ympäristötaiteilijan ja yrittäjän kanssa.
Johannes Roviomaa on toimittaja, käsikirjoittaja ja Arktisen keskuksen vieraileva tutkija. Hänet valittiin vuonna 2024 Vuoden freelance-journalistiksi. Tällä hetkellä Roviomaa työstää suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta kirjaa yhdessä toimittaja Hanna Nikkasen, Mikko Pelttarin ja valokuvaaja Touko Hujasen kanssa.
Miikka Pirinen (s. 1985) on dokumenttivalokuvaaja, joka työskentelee suomalaisille ja kansainvälisille asiakkaille. Hänet on palkittu kuusi kertaa Vuoden lehtikuvat -kilpailussa. Pirinen on dokumentoinut fossiilisen kaivosteollisuuden työntekijöitä osaksi reilusta siirtymästä kertovaa tietokirjaa Likainen työ (Like, 2023).
