Siirry pääsisältöön

Blogi: Kesätyö toi tietämystä Itämeren elämästä ja pelastamisesta

Blogi

Nuutti Mikkonen oli kaksi viikkoa kesätöissä Baltic Sea Action Groupissa Osuuspankin nuorille suunnatulla kesätyötuella. Työ Itämeri-koulun materiaalien ja webinaarien parissa opetti lukion ensimmäisen luokan päättäneelle paljon uutta.

Meduusat vedessä

Kirjoittaessani tätä olen päättämässä kahden viikon harjoittelujaksoani BSAG:lla. Työtehtäviini kuului Itämeri-koulun aineistojen kääntäminen suomesta englanniksi ja myös webinaarien editointi. Työ on opettanut minulle paljon Itämeren elämästä ja siitä, miten Itämeri voidaan pelastaa. Voin hyvillä mielin sanoa, että tämä oli hieno mahdollisuus päästä tekemään hieman erilaista kesätyötä.

Itämeri-koulu on osa BSAG:n yhteistyötä koulujen kanssa. Itse en ollut kuullut koulusta aiemmin, mutta sen materiaaleja työstäessä tajusin, kuinka tärkeä ja mahtava idea tämä konsepti on. Koulu mahdollistaa Itämerelle elintärkeän tiedonvälityksen tuleville sukupolville ja ohjaa heitä parempaan suuntaan.

Uusia mahdollisuuksia Itämeri-koululle englanninkielisillä materiaaleilla

Pääajatuksena materiaalien kääntämisessä oli Itämeri-koulun mahdollistaminen myös englanninkielisille kouluille. Englanninkieliset materiaalit mahdollistavat myös Itämeri-koulun kansainvälistymisen ja konseptin viemisen muihin maihin tulevaisuudessa. Jos kaikki maat olisivat samalla aaltopituudella asioiden kanssa, Itämeren suojelu helpottuisi huomattavasti.

Kesäharjoittelija Nuutti Mikkonen ja työnohjaaja Hanna Höijer
Lukion ensimmäisen vuoden päättänyt Nuutti Mikkonen oli kaksi viikkoa kesätöissä BSAG:lla Hanna Höijerin ohjauksessa.

Kääntämisessä sain paljon uutta tietoa, sillä esimerkiksi kasvien ja muiden eliöiden nimiä piti kaivaa vähän syvemmältä. Oli myös tärkeää, että lajien nimet ja muut käsitteet on oikein käännetty, sillä kaikki käännökset menevät opetuskäyttöön.

Sain vapaat kädet käännösten kanssa ja koin, että omaan osaamiseeni luotettiin. Se lisäsi ensimmäisten päivien itseluottamusta. Kun taitoihini luotettiin heti alussa, se antoi palon näyttää, että olen luottamuksen arvoinen.

Kokonaisuudessaan harjoittelujakso on ollut todella positiivinen kokemus, ja haluan kiittää kaikkia BSAG:lla sen mahdollistamisesta ja mukavasta ilmapiiristä. Haluan myös kiittää OP-ryhmää hienosta Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjasta, joka mahdollistaa monelle nuorelle, kuten minulle, antoisan ja palkitsevan kesätyöpaikan.

Nuutti Mikkonen

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml