Siirry pääsisältöön

Katri Viippola liittyy BSAG:n hallitukseen

Uutinen

BSAG:n hallitus saa riveihinsä vahvaa HR- ja viestintäosaamista Katri Viippolan liittyessä mukaan toimintaan. Viippola toivoo voivansa tuoda oman kokemuksensa avulla uusia näkökulmia organisaation kehittämiseen.

 Katri Viippola BSAG:n kevätkokouksessa Qvidjassa.  

”Vesi pyörittää maailmaa, sillä on valtava voima ja siinä piilee mahdollisuuksia. Siksi on henkilökohtaisestikin tärkeää saada olla osana joukkoa, joka suojelee ja puolustaa Itämerta sekä maalla, merellä että pinnan alla”, näin BSAG:n hallituksen uusi jäsen Katri Viippola kuvailee suhdettaan Itämereen.

BSAG:n toiminnassa Viippolaa puhuttelee erityisesti toimeen tarttuminen, käytännön teot ja muutoksen aikaansaaminen. Hänen mielestään isojen haasteiden äärellä on erityisen tärkeää säilyttää toimintakyky.

Vaikka olen hallituksen jäsenenä vielä aivan uusi, olen jo oppinut, että BSAG on tehty suuresta sydämestä, rautaisesta osaamisesta, tekemisen meiningistä ja valtavasta kunnianhimosta – näiden arvojen eteen olen valmis itsekin tekemään töitä.

Katri Viippola, BSAG:n hallituksen jäsen

Vankkaa monipuolista osaamista

Viippola sanoo olevansa nöyrässä oppilaan asemassa monissa BSAG:n teemoissa, mutta haluaa omalla panoksellaan tuoda hallitukseen monipuolista osaamista viestintä-, HR-, vastuullisuus- ja kehitystaustallaan.

”Yksittäinen ihminen ei koskaan ole ratkaiseva, mutta luotan, että yhdessä hallituksen muiden jäsenten kanssa pystymme olemaan hyvä tuki BSAG:n sitoutuneelle ja sydämellään työtä tekevälle henkilöstölle, ja sitä kautta Itämerelle”, toteaa Viippola.

Tällä hetkellä hän työskentelee Työeläkeyhtiö Varmassa, jossa hän on johtaa HR:ää, viestintää ja kehittämistä. Tämän lisäksi hän toimii Terveystalon, Talous ja nuoret TAT:n ja nyt myös BSAG:n hallitusten jäsenenä. Aiemmalta ammatiltaan hän on journalisti.

Suomalainen työelämä lähellä sydäntä

Viippolalla on edessään jälleen uusi muutosvaihe urallaan, sillä hän aloittaa kesäkuussa toimitusjohtajana Suomalaisen Työn Liitolla. Suomalainen työelämä on hänelle tässä ajassa suuri mielenkiinnon kohde.

”Suomessa väestö vanhenee, lapsia syntyy aiempaa vähemmän. Nuorten asenne työhön on edeltäviin sukupolviin verrattuna erilainen. Arvo- ja asennemaailmat muuttuvat, vastuullisuus on keskiössä eri lailla kuin ennen, entisiä töitä katoaa samalla kun uusia syntyy ja yritykset kohtaavat kaiken aikaa uusia haasteita ja mahdollisuuksia.”

”Mieli palautuu metsässä”

Vapaa-ajallaan Viippola suuntaa mökille Hirvensalmelle. Siellä hän rentoutuu kävelemällä metsässä ja tekemällä mökkiaskareita, seuranaan perheen koirat Pätkis ja Sera. Koirat tykkäävät uimisesta, Viippola kädentöistä. Viime aikoina hän on innostunut erityisesti kynttilöiden valamisesta ja värjäämisestä. Niitä annetaan sitten ystäville lahjaksi.

OTA YHTEYTTÄ

Katri Viippola

Hallituksen jäsen

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml