fbpx

BSAG:n Saara Kankaanrinta mukana Ympäristöministeriön kestävää elvytystä suunnittelevassa työryhmässä


Uutiset / 16.04.2020

Baltic Sea Action Groupin perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja Saara Kankaanrinta on kutsuttu mukaan ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen asettamaan työryhmään pohtimaan ilmaston ja luonnon kannalta kestäviä elvytystoimia.

30.9.2020 asti toimiva työryhmä laatii ehdotuksia siitä, kuinka koronakriisiä seuraava jälleenrakennus voidaan toteuttaa ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus huomioiden. Ryhmän puheenjohtajina toimivat Sitran johtaja Mari Pantsar ja ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka.

”Ilmastonmuutos, monimuotoisuuden köyhtyminen ja lajien vähentynyt elintila, sekä muut ympäristökriisit uhkasivat meitä jo ennen koronaa, eikä niiden uhka ole pandemian myötä poistunut – päinvastoin. Tehtävä on vaikea, ja kiitän nöyrästi kunniasta saada osallistua työhön”, Kankaanrinta sanoo.

Työn aikaskaala ulottuu nopeasti toteutettavista toimista pidemmän aikavälin tavoitteisiin.

”Ryhmän tavoite on äärimmäisen tärkeä: että elvytys luo sellaisia polkuja, jotka samalla ratkaisevat ja osin jopa ennaltaehkäisevät hitaammin vyöryviä kriisejä. Ettemme työtä, hyvinvointia ja taloudellista turvaa jälleenrakentaessamme ota kurssia, joka vie kohti vielä suurempaa tuhoa niin taloudellisesti kuin ekologisestikin”, Kankaanrinta muistuttaa.

Työryhmä tekee yhteistyötä YM:n asettaman rakennusalan seuranta- ja toimenpideryhmän kanssa. Lisäksi se kuulee työssään alan tutkijoita, järjestöjä ja muita keskeisiä toimijoita. Kankaanrinnalle lähestymistapa on tuttu, sillä yhteistyö eri alojen asiantuntijoiden kanssa on ollut myös BSAG:n toimintatapa säätiön perustamisesta lähtien.

”En edusta vain itseäni ja BSAG:ta, vaan olen onnekas saadessani hyödyntää niin monen ympärilläni olevan professorin, tutkijan, maanviljelijän, metsänomistajan, taloustieteilijän, ympäristönsuojelijan, historioitsijan ja yritysten asiantuntemusta. Nämä ovat valintoja, jotka kuuluvat meille kaikille, ja moni niitä miettii työkseenkin.”

Erilaiset Itämereen, ilmastoon, maaperään ja monimuotoisuuteen liittyvät työt ovat pitäneet Kankaanrinnan kiireisenä.

”Tämä tietää lisätöitä, lukemista, laskemista, kirjoittamista ja etäpalaverointia olemassa olevien hommien lisäksi. Kerroin lapsille, mihin minua pyydettiin. Lasten kanta uuteen hommaan oli selvä: ’Huippua. Mutta keksikää sitten niin hyviä ehdotuksia, ettei meidän tarvitse korjata niitä aikuisina.’”

Ympäristöministeriön tiedotteen sekä työryhmän kokoonpanon pääset lukemaan tästä.

LUE LISÄÄ UUTISIA

LAHJOITA

Eläköön Itämeri!

Anna joululahjaksi elämää Itämerelle.

Lahjoita

You have Successfully Subscribed!