fbpx

 FIN SOIL ACTION tuo Suomen maaperätyötä kansainvälisille kentille


Uutiset / 11.05.2021

Maaperän merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä on viime vuosina synnyttänyt runsaan määrä erilaisia aloitteita ja verkostoja EU-tasolla ja globaalisti. Suomessa maaperän hiilenvarastointia on edistetty ja tutkittu muun muassa Carbon Action -alustalla. Hiilestä kiinni -rahoituksella alkavalla BSAG:n FIN SOIL ACTION -hankkeessa vahvistetaan suomalaisen maaperäosaamisen vaikuttavuutta ja näkyvyyttä sekä yhteistyötä keskeisten kansainvälisten verkostojen kanssa.

BSAG käynnisti toukokuussa 2021 MMM:n Hiilestä kiinni -ohjelman rahoituksella FIN SOIL ACTION -hankkeen, jonka päätavoite on vahvistaa suomalaisen maaperäosaamisen vaikuttavuutta ja näkyvyyttä sekä suomalaisten alan osaajien verkottumista ja yhteistyötä kansainvälisten verkostojen kanssa. Työ perustuu jo olemassa oleviin kansallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin, hankkeisiin ja tapahtumiin – lisäten uusia kumppanuuksia, rahoitusmahdollisuuksia ja vaikuttavuutta.

Suomi allekirjoitti ensimmäisten maiden joukossa Ranskan Pariisin ilmastokokouksessa 2015 julkistaman 4/1000 -aloitteen maatalouden hiilensidonnan lisäämiseksi. Suomen hallitusohjelman tavoitteen mukaisesti FIN SOIL ACTION toimii aktiivisesti 4/1000 -aloitteen Suomelle keskeisissä työryhmissä ja edistää niitä eri tavoin. Näkyvimpänä on v. 2023 järjestettävä 4/1000 North Europe -tilaisuus yhdessä 4/1000 -organisaation kanssa.

”Suomella on tässä kaikki mahdollisuudet ottaa paikkansa edelläkävijänä maatalousmaan hiilensidonnan edistämisessä, ja samalla edistetään vahvasti suomalaisten tutkijoiden ja muiden toimijoiden kansainvälistä verkostoitumista”, toteaa hankkeen vastuullinen johtaja, BSAG:n sisältöjohtaja Laura Höijer.

Maatalouden hiilensidontaan nojaavassa ilmastotyössä keskeistä on maaperän hiilivaraston muutosten mittaaminen, jota ilman yhteiskunnan ohjausmekanismeja on vaikea ottaa käyttöön. Suomessa on maailmanlaajuisesti korkealuokkaista tutkimusta ja ratkaisuja tähän ajankohtaiseen MRV (Monitoring, Reporting, Verification) -teemaan. FIN SOIL ACTION  edistääkin muun muassa MRV- tutkimusta  ja  käyttäjäystävällisten työkalujen ja hiilimarkkinamekanismien sekä sertifikaattien kehittämistä. Kaikessa työssä tuetaan lisäksi monimuotoisuus- ja ilmastotoimenpiteiden yhteensovittamista.

BSAG vastaa hankkeen johtamisesta ja vuorovaikutuksesta, Ilmatieteen laitos puolestaan vastaa 4/1000-aloitteen kanssa tehtävästä tieteellisestä yhteistyöstä ja sen koordinaatiosta. Keskeisenä yhteistyötahona on EU:n EJP SOIL -ohjelma / EJP SOIL National Hub.

FIN SOIL ACTION -hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön keväällä 2020 käynnistämää maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta, jolla pyritään vähentämään maa- ja metsätalouden ja muun maankäytön kasvihuonekaasupäästöjä ja vahvistamaan hiilinieluja ja varastoja. Hankkeen toiminta-aika on vuosina 2021–2023.

 

 

LUE LISÄÄ UUTISIA

Lahjoita