Siirry pääsisältöön

MTK:n Säätiö rahoittamaan Carbon Actionin maanäyteanalyyseja

Uutinen

MTK:n Säätiö on vuoden 2018 lopulla myöntänyt rahoituksen Carbon Action -hankkeen maanäytteiden analysointiin. Carbon Actionin sata hiilitilaa ovat valinneet kukin omilta pelloiltaan n. kolmen hehtaarin suuruisen koelohkon, joilla testataan hiilen varastoitumista edistäviä toimenpiteitä. Kokeilu kestää viisi vuotta. Viljelijät testaavat menetelmiä osana omaa viljelykiertoaan. Tilojen välillä on siten eroa toteutuksessa. Kaikilta tiloilta otetaan alkuvaiheessa ja uudelleen viiden vuoden päästä maanäytteet koealueilta, sekä niiden viereisiltä vertailualueilta, joissa jatketaan viljelyä vanhaan malliin.

Viljelijät ottavat maanäytteet itse ohjeiden mukaisesti, ja lähettävät ne Carbon Action -hankkeelle, josta maanäytteet matkaavat edelleen laboratorioon analysoitavaksi. Hiilen määrää maaperässä tarkastellaan hehkutushäviön perusteella. Osa maanäytteistä otettiin jo viime syksynä, mutta pääjoukko hiiliviljelijöistä lähtee pelloille maakairoineen roudan sulettua tänä keväänä. Näytteiden oton käsittelyä hoitaa BSAG:lla maaperätieteen opiskelija Jenni Jääskeläinen.

MTK:n Säätiön avustuksella näytteistä saadaan analysoitua myös ravinnearvot sekä muita ominaisuuksia, kuten pH ja kationinvaihtokapasiteetti. Jotta hiilen varastoituminen voisi ylipäätään onnistua, pitää peltomaan olla hyvässä peruskunnossa ja ravinteiden tasapainossa, ilman niitä kasvien kasvu on heikkoa. Maanäytteiden otto peltomaasta on viljelijöille perusasia, joka tehdään jokaiselta lohkolta viiden vuoden välein osana ympäristökorvausohjelmaa. Carbon Actionissa otettavat maanäytteiden otto on siitä erillinen tehtävä, josta ei aiheudu hiiliviljelijöille kustannuksia.

Maanäytteet otetaan kokoomanäytteinä tarkan näytepisteen kehältä 0-20 cm syvyydestä, kuten maanäytteet yleensäkin. Carbon Action -hiilipilotissa tullaan vuonna 2019 ottamaan muutamilta hiilitiloilta maanäytteet metrin syvyyteen asti. Tähän tarpeeseen on kehitetty erityisiä maakairoja, joista löytyy hauista vahvempaa vääntöä.  On kiinnostavaa katsoa, miten ravinne- ja hiilimäärät muuttuvat syvemmälle maahan mentäessä.

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml