Pitääkö suojelu ansaita? Ajatuksia luontokadosta


Blogi / 14.12.2021

Oma ensikosketukseni luontokadon käsitteeseen tapahtui lapsena 90-luvulla, kun sain kuulla sademetsien tuhoutumisesta. Ajatus kodittomaksi jääneistä marakateista ja ikuisesti menetetystä, mielikuvituksellisesta sademetsäluonnosta ajoi 8-vuotiaan ahdinkoon. Samoihin aikoihin kotimme takapihalta kaadettiin metsä uuden rivitaloalueen tieltä. Pöyristyin leikki- ja mustikkapaikan menetyksestä, mutta en muista, että olisin tuolloin yhdistänyt Brasilian sademetsien ja varsinaissuomalaisen pikkukaupungin metsikön hakkuut osaksi samaa ihmistoiminnan ja luontokadon kokonaisuutta. 

On ymmärrettävää, että tämä yhteys jäi minulta tuolloin havaitsematta. Erilaisissa suojelukampanjoissa ja muussa luonnonsuojeluun liittyvässä tiedottamisessa huomio on perinteisesti keskittynyt globaalisti tunnettuihin, ilmiselvällä tavalla lajirikkaisiin elinympäristöihin, kuten trooppisiin sademetsiin. Ne ovatkin maapallon biodiversiteetin keskittymiä, ns. hot spotteja, joissa lajirikkaus on runsaampaa kuin juuri missään muualla, ja joita ihmisen toiminta uhkaa dramaattisella tavalla. 

Mutta on myös ristiriitaista, että olemme niin kauan kiinnittäneet monimuotoisuudesta huolestuneen katseemme maapallon toiselle puolelle, vaikka todellisuudessa elintärkeää monimuotoisuutta löytyy omasta pihapiiristämmekin. Ja mikä tärkeintä, tämä meitä lähimpänä oleva monimuotoisuus on juuri sitä, jonka suojeluun voimme itse vaikuttaa ja josta olemme itse vastuussa. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii oma Itämeremme. Me Suomessa tiedämme kyllä, että Itämeri on kaunis, tärkeä, kiinnostava ja ainutlaatuinen. Mutta maailmalla sitä ei tunneta. Jos haluamme suojella Itämerta, on meidän tehtävä se itse.

Monimuotoisuuden suojelua on jo vuosikymmenten ajan pyritty edistämään tiettyjen ihmisissä suojelunhalua herättävien eläinlajien kautta. Pandat, tiikerit ja gorillat ovat kaikille tuttuja ns. lippulaivalajeja, jotka nostetaan luonnonsuojelukampanjoiden tähdeksi vuosikymmenestä toiseen. Ihmisiin – myös allekirjoittaneeseen – vetoavat esimerkiksi pandojen pörröisyys ja suurisilmäisyys, tai vaihtoehtoisesti ison kissaeläimen vaaraa uhkuva lihaksikas olemus.

Mutta entäpä meret, meren lippulaivalajit ja Itämeri? Vedenalaisen monimuotoisuuden suojelu on maailmanlaajuisestikin heikoissa kantimissa, sillä pinnan alla elävät lajit tuntuvat vierailta. Niitä on vaikea nähdä, ja niihin on vaikea samaistua. Maailman merillä suojelun lippulaivalajiksi nostetaan toisinaan valaita tai jättimustekaloja, mutta Itämerestä puuttuvat nekin. Näitä mietimme BSAG:ssakin kun kerromme teoista – jo tehdyistä ja tarvittavista – Itämeren luonnon monimuotoisuuden hyväksi. 

Edellä mainitun sympaattisen suurisilmäisyyden kriteerin Itämeressä voisi täyttää vaikkapa rihmalevää ahmiva, rehevöitymistä hillitsevä vesikirppu, jolla on suuri pyöreä silmä. Mutta toisaalta senkin tarkempi ihasteleminen edellyttää mikroskooppia, ja silmiä on tosiaan vain yksi. Entäpä kävisikö lihaksikkaan tiikerin vastapariksi sinisimpukka, jonka pehmeä vartalo on käytännössä yhtä suurta lihasta? Suoranaista vaaran tuntua sinisimpukka ei kyllä lihaksestaan huolimatta uhku, paitsi kenties niille pienille eliöille, joita se suodattaa vedestä ravinnokseen. 

Ehkä tarvitaankin erilaisia kriteerejä ja uudenlaista ajattelutapaa. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa suojelun arvoiseksi katsotaan vain ihmissilmää miellyttävät lajit. Perinteinen kauneuskäsityksemme on muovautunut kuivalla maalla elävien, suhteellisen suurikokoisten lajien mukaan. Tämä on toki ymmärrettävää, kun olemme sellainen laji itsekin. Tällainen kapea tapa katsella maailmaa kuitenkin sulkee silmämme valtavalta kirjolta kaikenlaista muuta kiehtovaa. Valtaosa monimuotoisuudesta on pienikokoista ja usein piiloutuvaa. Tämän vaatimattomaltakin tuntuvan monimuotoisuuden suojelu on elämän suojelua.

Vaikka paljon on menetetty, on paljon myös tallella. Meidän on suhtauduttava vakavasti kaikkeen jäljellä olevaan monimuotoisuuteen. Yksi keino suojella omaa paikallista monimuotoisuuttamme on lahjoittaa käynnissä olevaan BSAG:n joulukampanjaan. BSAG suojelee mm. Itämeren vedenalaista monimuotoisuutta, eli kaikkia meren asukkaita ja niiden lukuisia erilaisia elinympäristöjä – suurisilmäisyyteen, pörröisyyteen ja lihasmassaan katsomatta.

Anna Klemelä

projektipäällikkö, vedenalainen monimuotoisuus

LUE LISÄÄ UUTISIA

Lahjoita