ProFurin Itämeri-sitoumus keskittyy lannan ravinteisiin


Uutiset / 16.03.2019

Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ProFur on tehnyt vuonna 2017 Itämeri-sitoumuksen, jonka tavoitteena on vähentää ravinnevalumia Itämereen.

ProFurin tämän päivän mainos Helsingin Sanomissa mainitsee myös Itämeri-sitoumuksen Baltic Sea Action Groupille. Tämä on herättänyt keskustelua BSAG:n roolista mainoskampanjassa ja haluamme siksi selventää asiaa.

Itämeri-sitoumuksen voi tehdä organisaatio, joka haluaa teoillaan parantaa Itämeren tilaa. BSAG tekee kaikkensa Itämereen joutuvien päästöjen pienentämiseksi. Turkistuotannosta syntyy lantaa, jonka kestävään käsittelyyn ProFurin sitoumus liittyy. Itämeri ei kaipaa yhtään lisää päästöjä. Haluamme myös tuoda esiin, että meillä ei ollut tietoa tästä mainoksesta etukäteen, eikä Itämeri-työtä saa käyttää väärin, oikeuttamaan koko alan olemassaoloa.

Alla kerromme tarkemmin sitoumuksen sisällöstä.

ProFur on sitoutunut kehittämään menetelmiä, joiden avulla turkiseläinten lannan runsaasti sisältämä fosfori, sekä typpi saadaan talteen kuormittamasta ympäristöä. Tavoitteena on myös kierrättää fosfori tuotannonaloille, joilla sitä tarvitaan. Fosfori on alkuaine ja viljelykasvien lannoittamisessa käytetty pääravinne. Liiallinen fosfori ja typpi ovat pääsyy Itämeren rehevöitymiseen.

ProFurin Itämeri-sitoumus koostuu neljästä käytännön toimesta:

  1. Turkiseläinlannan kompostoinnista huolehtivien yritysten (Suomessa yhteensä noin 20) toimintaa yhtenäistetään ja kehitetään. Yrityksille laaditaan toimintaohjeistus BAT-periaatetta hyödyntäen. BAT-ohjeistuksen periaatteena on hyödyntää parasta käyttökelpoista tekniikkaa yritysten toiminnassa.  Ohjeistuksen luomisen ja käytäntöön viemisen tavoitteena on saada ravinteet nykyistä paremmin hyötykäyttöön.
  2. Turkiseläinten kasvattajille järjestetään aiheeseen liittyvää koulutusta 2018–2020 välisenä aikana. Koulutuksen painopisteenä on turkistuotannon ympäristövaikutuksien vähentäminen ravinteiden osalta sekä Itämeren, vesistöjen ja ilmaston suojelutietouden lisääminen.
  3. Sitoumukseen on liitetty mukaan biohiilihanke. Biohiili toimii turkistarhoilla päästöjen vähentäjänä ja lannan arvon kohottajana. Tavoitteena on kehittää taloudellisesti kannattava konsepti tuotteistamalla turkiseläinlanta ja sen sisältämät ravinteet. Hankkeen lopputuloksena syntyvä yritys pyrkii saamaan valmiin tuotteen markkinoille viimeistään vuonna 2020.
  4. Lisäksi sitoumuksessa on mukana vuonna 2017 käynnistetty Turkisteho-hanke. Tarkoituksena on selvittää, voiko zeoliitin lisääminen turkiseläinten rehuun toimia menetelmänä, jonka avulla typpi saataisiin otettua paremmin talteen, ja näin vähennettyä sen haihtumista ilmaan ja huuhtoutumista valumavesiin.

Sitoumus on voimassa 2017–2020.

 

LUE LISÄÄ UUTISIA

LAHJOITA