Siirry pääsisältöön

Tutustu Itämereen pintaa syvemmältä tänä kesänä

Blogi Merellinen suojelu

Kesä on saapunut kaikessa loistossaan ja saaristo kukoistaa. Tämä on aikaa, jolloin monet hakeutuvat rannalle, kesämökille tai veneilemään; monessa tapauksessa Itämeren äärelle. Oletko pysähtynyt pohtimaan, mitä kaikkea Itämeri pitää sisällään? Kuinka hyvin tunnet ainoan meremme? Meri, jonka rannalla voimme antaa katseen levätä horisontissa, huokaista syvään ja ihmetellä. Kehotan kaikkia katsomaan myös pinnan alle maailmaan, jossa voi vierailla vain hetken. Meri kuhisee elämää, samalla tavalla kuin metsät.

Sukeltaja tutkii merta pinnan alta

Tutustu mereen pintaa syvemmältä

Nyt on aika kaivaa snorkkeli ja räpylät esiin ja pulahtaa mereen. Tiesitkö, että merkittävä osa meriluonnon monimuotoisuudesta löytyy matalista rantavesistä saarten ympäriltä? Ehkä mökkisi rantavesistä tai merelliseltä suosikkipaikaltasi löytyy tuntematon meriluonnon keidas? Itämerestä löytyy vielä todella kauniita, värikkäitä ja monimuotoisia alueita. Rakkohaurun muodostamassa vedenalaisessa metsässä piileskelee usein paitsi kaloja, myös äyriäisiä, kotiloita ja erilaisia punaisia, vihreitä ja ruskeita levälajeja.

Rakkohauru muodostaa tärkeitä elinympäristöjä monelle Itämeren lajille. Käsittele rakkohaurua varovasti, kun tutkit sitä; älä revi. Joskus rakkohauru kasvaa pienellä kivellä, jolloin sen voi nostaa, tutkia ja palauttaa mereen. Haavi, luuppi tai suurennuslasi ja ämpäri voivat olla hyödyllisiä apuvälineitä, kun haluat tutkia löytämiäsi meren aarteita tarkemmin. Muistathan kuitenkin palauttaa aarteet mereen. Toinen kätevä tapa tutkia merenpohjaa on käyttää vesikiikaria, mikä rikkoo vedenpinnan heijastusta. Tämän avulla pystyt näkemään matalan merenpohjan kirkkaasti kastelematta itseäsi. Vesikiikarin voit askarrella kotona esimerkiksi läpinäkyvästä purkista.

Meriluontoon tutustuminen tarjoaa mukavaa ja opettavaista tekemistä koko perheelle

Muistan, miten merenpohja ja sen kasvillisuus tuntui hieman epämiellyttävältä ja jopa pelottavalta lapsena. Monet pystyvät varmasti samaistumaan tähän kokemukseen. Usein suuri syy on pinnan alla viihtyvät tuntemattomat mönkiäiset, jotka saattavat jopa muistuttaa avaruusolentoja (esim. sudenkorennon toukka). Onneksi pelkoa lievittää helppo ja tehokas ratkaisu: tieto ja tuntemus. Se mitä tunnetaan, ei ole enää yhtä vierasta ja pelottavaa. Tällä tavalla rakentuu suhde luontoon ja sen kautta vahvempi halu suojella sitä. Päiväretki meren äärelle lasten kanssa tarjoaa tilaisuuden tutkia mitä rantavesistä löytyy kivien ja kasvillisuuden seasta. Tunnustele ja käännä, kysy, ihmettele. Keskustele ja ota selville. Muun muassa nettisivuiltamme voit lukea lisää Itämeren lajeista ja elinympäristöistä. Ei muuta kuin snorkkeli mukaan ja suunta kohti Itämerta!

Mikäli satut olemaan liikkeellä maanantaina 25.7 Gullkronan saaressa tai sen lähettyvillä sinulla on mahdollisuus tutustua vedenalaiseen luontoon siellä klo 14–17. Silloin järjestämme Koko perheen luontopäivän Gullkronassa. Tule mukaan ja tutustu sukeltavan meribiologin työhön ja kokeile vesikiikaria asiantuntijan opastuksella!

Linn Engström

Suojelukoordinaattori, meriluonnon monimuotoisuus
BSAG

OTA YHTEYTTÄ

Anna Klemelä

Projektipäällikkö, meriluonnon monimuotoisuus; Viestintäasiantuntija

+358 44 376 7511

anna.klemela@bsag.fi

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml