Siirry pääsisältöön

Työpaikkailmoitus: Viestintäpäällikkö Baltic Sea Action Groupiin   

Uutinen
Itämeri tarvitsee viestinnän osaajaa!

Viestintäpäällikkö Baltic Sea Action Groupiin

Ajankohta: aloitus 1.4.2020 tai sopimuksen mukaan, tammikuuhun 2022 asti (määräaikainen).

Kunnianhimoltaan – ja saavutuksiltaan – suuri, mutta kooltaan ketterän pieni säätiömme hakee ammattitaitoista ja innokasta viestintäpäällikköä. Säätiön päämäärä on Itämeren hyvän ekologisen tilan palauttaminen. Teemme yhteistyötä yritysten, päättäjien ja viranomaisten kanssa ennakkoluulottomasti ja koetamme saada liikkeelle kaikki Itämeren pelastamiseen tarvittavat tahot. Käytännön kautta aihepiirimme on laajentunut kestävään ruoantuotantoon sekä ilmastonmuutoksen ja biodiversiteettikadon torjumiseen; nämä ongelmat, ja ratkaisut kun kietoutuvat autuaasti yhteen.

Olemme tehneet uusia avauksia muun muassa meriliikenteen päästöjen vähentämiseksi ja vedenalaisen luonnon suojelemiseksi. Lisäksi työllemme kestävän maatalouden parissa on yhä enemmän kysyntää.
Haemme nyt mahtavaan joukkoomme rautaista viestinnän asiantuntijaa, jolla on silmää markkinoinnille, kokemusta tilaisuuksien tuottamisesta ja osaamista visuaalisessa suunnittelussa. Ruotsin kielen taito ja varainhankinnan kokemukset katsotaan eduksi. Tule tekemään kanssamme merkityksellistä ja monipuolista työtä, jossa pääset vaikuttamaan sekä työnkuvaasi että ympäristön tilaan!

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Hakemukset palkkatoiveineen 25.2. mennessä. Voimme haastatella hakijoita myös ennen hakuajan umpeutumista.

 

Viestintäjohtaja Pieta Jarva, pieta.jarva@bsag.fi, p. 050 338 1096.
Soittoajat to 6.2. klo 15.00–17.00 ja ma 17.2. klo 13.00–15.00.

Toimitusjohtaja Michaela Ramm-Schmidt, michaela.ramm-schmidt@bsag.fi, p. +358 40 525 0509.
Soittoajat pe 7.2. klo 10.00–12.00 ja ti 11.2. klo 15.00–17.00

Lue lisää: www.bsag.fi , www.carbonaction.fi 

 

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml