Siirry pääsisältöön

VASTUULLISEN MERILIIKENTEEN WEBINAARISSA UUTTA YHTEISTYÖTÄ

Tapahtuma Vastuullinen merenkulku

BSAG:n järjesti maailman merien päivänä 8.6. webinaarin meriliikenteen ravinnepäästöjen
vähentämisestä. Webinaarissa kuultiin BSAG:n uudesta alusten harmaisiin vesien ja ruokajätteiden
purkuun keskittyvästä hankeesta. Samalla julkistettiin BSAG ja Suomen meriklusterin edustajien
yhteistyö, johon sisältyy ainutlaatuinen tutkimus meriliikenteen ravinnekuormituksesta.

”Meillä on yhteistyössä merenkulkuelinkeinon kanssa mahdollista toteuttaa tutkimusta, joka täyttää
nykyisiä tietoaukkoja meriliikenteen ravinnekuormituksesta”, kertoo BSAG:n sisältöjohtaja Laura Höijer.
”Tavoitteena olevien käytännön ratkaisujen on perustuttava tutkittuun tietoon. Samalla tutkimus palvelee
viranomaisten työtä säädösten valmistelussa”, Höijer jatkaa. Meriliikenteen päästöjen mallinnuksesta ja
sen tarvitsemasta taustatiedosta oli webinaarissa kertomassa vanhempi tutkija Jukka-Pekka Jalkanen
Ilmatieteen laitokselta.

Suomen Laivameklarit ry lähtee yhteistyössä BSAG:n kanssa kartoittamaan Suomen satamissa asioivien
alusten jätevesien ja ruokajätteen käsittelyä. Laajassa kartoituksessa kerätään tietoa laivojen
käsittelylaitteistoista, toimintatavoista sekä harmaiden ja mustien vesien sekä ruokajätteen päätymisestä
mereen ja satamien vastaanottolaitteistoihin. Itämerellä liikkuvat alukset voivat laillisesti purkaa
jätevesiään ja ruokajätteitä mereen, ja nyt aloitettava tutkimus antaa arvokasta lisätietoa
ravinnekuormituksesta.

Suomen Laivameklarit ry:n jäsenistä mukaan ovat tähän mennessä ilmoittautuneet C &
C Portagency, Dahlbergs’s Agency, GAC Finland, Hacklin Port Service, Kemi Shipping, Rauanheimo ja
SAL Heavy Lift Finland. Kartoitus toteutetaan vuoden 2020 aikana.

Suomen Varustamot ry:n jäseniä on puolestaan mukana tutkimuksessa, jossa selvitetään laivojen
jätevesien ravinne- ja bakteeripitoisuuksia ottamalla näytteitä suomalaisvarustamojen laivojen tankeista.
Vaikka suomalainen merenkulku on varsin vastuullista eikä säännöllisessä reittiliikenteessä toimivilta
aluksilta päädy jätteitä mereen, Itämerellä liikkuu kuitenkin päivittäin 2000 alusta, joiden
ympäristötietoisuus ei ole välttämättä samalla tasolla.

Suomalaisvarustamoista yhteistyöhön ovat tähän mennessä ilmoittautuneet ESL Shipping, Langh Ship,
Prima Shipping, RABN, TallinkSilja, Viking Line ja VG-Shipping. BSAG pyrkii teettämään tutkimuksen
vuoden 2020 aikana.

”Olemme BSAG:lla todella iloisia näistä yhteistyöhankkeista. Laivameklarit ovat keskeinen
tiedonvälittäjä
aluksen, varustamon ja sataman välillä, ja heillä on ainutlaatuinen tilaisuus
kerätä tietoa. Tällaista
kartoitusta ei tietääksemme ole aikaisemmin tehty,” kertoo
projektijohtaja Elisa Mikkolainen. ”Samoin olemme kiitollisia suomalaisten varustamojen
kiinnostuksesta tutkimusyhteistyöhön. Toivomme että
näytteenotto saadaan vauhtiin
heti koronatilanteen salliessa.”

Webinaaria seurasi runsaat 80 ihmistä ja sen voi katsoa jälkikäteen BSAG:n Youtube kanavalla.

BSAG:n vetämä vastuullisen meriliikenteen hanke Harmaiden vesien ja ruokajätteen vastuullinen
käsittely Itämerellä on
kaksivuotinen ja saa rahoituksensa Euroopan meri- ja kalatalousrahaston
Suomen toimintaohjelmasta 2014–2020.

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml