Puustoinen suojavyöhyke turvaa vesistöjen elämää
Metsätaloustoimet vaikuttavat aina vesistöihin ja niiden eliöstöön. Vaikutuksia on kuitenkin mahdollista vähentää esimerkiksi jättämällä vesistöjen ympärille asianmukaiset suojavyöhykkeet.
Metsätaloustotoimet, kuten hakkuut, maanmuokkaus ja ojitus vaikuttavat pienvesiin ja muihin vesistöihin. Kiintoainetta, humusta ja ravinteita huuhtoutuu pienvesiin, joista ne päätyvät jokiin, järviin ja Itämereen. Vesistöjen elinympäristöt yksipuolistuvat ja veden laatu heikkenee. Kun puita hakataan vesistön ääreltä, varjostus vähenee ja alueen pienilmasto muuttuu. Sen seurauksena veden lämpötila voi nousta jopa useita asteita.
Elinympäristön muutokset vaikuttavat esimerkiksi kaloihin. Lämpenevä vesi lisää kalojen metabolista stressiä ja hapenkulutusta sekä heikentää niiden kasvua ja lisääntymistä. Muutokset johtavat herkkien lajien taantumiseen ja lopulta häviämiseen. Ensimmäisenä katoavat herkät lohikalat, jotka tarvitsevat elinympäristökseen viileän veden.
Turvemailla metsämaaperän rikkoutuminen voi johtaa elohopean liikkeelle lähtöön maaperästä. Elohopean pitoisuudet ylittävätkin yleisesti Suomessa niille asetetut raja-arvot ja vesien kemiallinen tila on siksi luokiteltu hyvää huonommaksi. Vesistöistä myrkyllinen elohopea siirtyy ravintoketjussa kaloista ihmisiin.
Metsänhoidon vesistövaikutuksia voidaan vähentää puustoisella suojavyöhykkeellä. Jotta suojavyöhykkeen antama suoja esimerkiksi kaloille on riittävä, on vyöhyke jätettävä hakkaamatta ja riittävän leveäksi. Suojavyöhykkeen maaperä häiriintyy, kun alueella liikutaan koneilla tai tehdään metsänkäsittelyä.
Suojavyöhyke on puustoisena säilytettävä vyöhyke, joka jätetään arvokkaan elinympäristön, kuten pienveden tai vesistön ympärille. Se ylläpitää hyvää veden laatua ja turvaa myös alapuolisten vesistöjen tilaa aina Itämerelle asti.
Vesistöjen kannalta suojavyöhykkeen tulisi aina olla vähintään 30 metriä leveä. Metsänomistaja voi halutessaan jättää vähimmäisvaatimuksia leveämmän suojavyöhykkeen lisätäkseen monimuotoisuutta ja vesiensuojelua.
Laki ja sertifikaatit velvoittavat jättämään pienvesikohteet metsänkäsittelyn ulkopuolelle ja rajaamaan niille asianmukaiset suojavyöhykkeet, vaikka ne eivät näkyisi maastokartassa. Paikkatietoaineistot auttavat tunnistamaan kohteet, jotka pitää käydä tarkastamassa maastossa. Uoman määrittely ratkaisee, kuinka leveä suojavyöhyke sille tulee jättää.
Toimiva suojavyöhyke tulisi suunnitella aina tapauskohtaisesti ja vaihtelevan levyiseksi. Kaikista hankalimpiin kohtiin kannattaa jättää leveämpi suojavyöhyke ja keskittää säästöpuut suojavyöhykkeen jatkoksi. Maaston muotoja noudatteleva suojavyöhyke, joka jätetään leveämmäksi erityisesti tuulenaroissa kohdissa, kestää tuulituhoja paremmin kuin tasalevyinen vyöhyke.
Suojavyöhyke hillitsee metsähakkuiden vesistövaikutuksia
Suojavyöhyke on puustoisena säilytettävä vyöhyke, joka jätetään arvokkaan elinympäristön, kuten pienveden tai vesistön ympärille. Se suojaa luontokohteen ja lajiston säilymistä.
Hyvin suunniteltu suojavyöhyke ylläpitää rantavyöhykkeen ja vesistön monimuotoisuutta ja pidättää humusta, kiintoainetta ja ravinteita. Se ylläpitää hyvää veden laatua ja turvaa alapuolisten vesistöjen tilaa.
Suojavyöhykkeellä on myös aineettomia hyötyjä. Se parantaa vesistöjen virkistyskäyttömahdollisuuksia. Hyvinvoivat vesistöt ovat mökkeilijän ja kalastajan etu.
Metsäpuro ja sitä ympäröivä rantametsä ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Jos toista heikentää, myös toinen heikkenee.
Jussi Jyväsjärvi, biodiversiteettikoordinaattori, Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Metsänhoidon vesistövaikutukset ulottuvat pitkälle alavirtaan
Valuma-alueella tarkoitetaan aluetta, jolta sade- ja sulamisvedet virtaavat samaan vesistöön. Itämeren valuma-alue kattaa lähes koko Suomen pinta-alan, joten ehkäisemällä metsätalouden vesistövaikutuksia sisävesissä vähennetään myös vaikutuksia Itämereen.
Boreaalisissa metsissä on tutkittu, kuinka pitkälle suojavyöhykkeen leveys vaikuttaa veden lämpötilaan. Tutkimuksessa todettiin, että suojavyöhykkeen ollessa alle 10 metriä leveä, sen vaikutukset veden lämpötilaan ulottuivat noin 150 metriä alavirtaan. Vaikutukset voivat kuitenkin vaihdella eri kohteissa.
Myös kiintoainekuormituksella on merkitystä. Alle viiden metrin suojavyöhyke ei juurikaan pidätä hienoa ja hyvin hienoa sedimenttiä. 15 metrin suojavyöhyke pidättää paremmin, mutta ei vielä täysin estä maankäytön vaikutuksia alavirtaan.
Metsänomistaja voi päätöksillään turvata vesiluontoa
Suojavyöhykkeet rajataan tyypillisesti minimivaatimusten mukaan. Metsäsertifikaatit (FSC, PEFC ja EverCover) määrittelevät suojavyöhykkeen vähimmäisleveyden. Metsälain erityisen tärkeiden pienvesielinympäristöjen kohdalla vähimmäisleveydet ovat lakisääteisiä. Sertifikaattien tai lain määrittämä leveys ei kuitenkaan aina riitä turvaamaan elinympäristöjen säilymistä ja veden laatua.
Toimiva suojavyöhyke tulisi suunnitella aina tapauskohtaisesti ja vaihtelevan levyiseksi. Käytännössä esimerkiksi vesistövaikutuksille alttiissa, kuten eroosioherkissä kohdissa suojavyöhyke tulisi jättää leveämmäksi.
Yleismitallisten, kaikille elinympäristöille ja lajeille sopivien suojavyöhykkeiden määrittely on haastavaa. Puuston poistaminen suojavyöhykkeellä aiheuttaa aina muutoksia ekosysteemin toiminnassa.
Vesistöjen kannalta suojavyöhykkeen tulisi tutkimusten mukaan olla vähintään 30 metriä leveä. Sitä kapeampi suojavyöhyke ei riitä turvaamaan monimuotoisuutta ja ekosysteemin toimintaa. Suojavyöhykkeet lisäävät myös metsien kytkeytyneisyyttä.
Metsänomistaja voi jättää normaalikäytäntöä leveämmän suojavyöhykkeen lisätäkseen monimuotoisuutta ja vesiensuojelua metsissään. Asia kannattaa ottaa puheeksi hakkuusuunnitelmaa tekevän ammattilaisen kanssa, ja sen voi pyytää kirjattavaksi puukaupan tietoihin.
Vesistöt on otettava huomioon jo suunnitteluvaiheessa
Erityisesti pienvesien, huomioiminen on vaikeaa, jos hakkuut ovat jo käynnissä. Siksi ne on tärkeää ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa.
Kaikki pienvedet, erityisesti norot ja lähteet, eivät ole aina tiedossa. Joitain pienvesiä voi olla mahdotonta havaita maastokartasta. Tästä huolimatta laki ja sertifikaatit kuitenkin velvoittavat jättämään pienvesikohteet metsänkäsittelyn ulkopuolelle ja rajaamaan niille asianmukaiset suojavyöhykkeet.
Paikkatietoaineistot ovat välttämätön työkalu metsäsuunnittelussa. Ne auttavat tunnistamaan kohteet, jotka pitää käydä tarkastamassa maastossa.
Uoman määrittely on haastavaa
Uoman määrittäminen ojaksi, puroksi tai noroksi on välillä haastavaa. Paikkatietoaineistoista voi olla tässä huomattavaa apua, esimerkiksi uoman vesimäärän tai käsittelyhistorian arvioimisessa. Maastokartalle suoraksi piirretty ojamainen uoma saattaakin paljastua maastossa mutkittelevaksi, eikä uoman mutkittelua välttämättä näe rinnevarjosteestakaan.
Uoman määrittely ratkaisee, kuinka leveä suojavyöhyke sille tulee jättää. Ongelmia syntyy, jos esimerkiksi puro tulkitaan virheellisesti ojaksi, sillä ojalle ei sertifikaateissa tarvitse jättää lainkaan suojavyöhykettä.
Joskus uomien nimetkin saattavat olla harhaanjohtavia. Esimerkiksi Myllyoja voi todellisuudessa olla puro tai joki. Toisaalta esimerkiksi perattu ja suoristettu puro on edelleen puro, vaikka se näyttäisi kartalla ja maastossa ojalta. Historialliset kartta-aineistot tarjoavat ikkunan vesistön menneisyyteen, ja voivat auttaa määrittelyssä.
Maastokäynti kannattaa ajoittaa sulan maan aikaan. Esimerkiksi noron havaitseminen talvella on vaikeaa. Silloin kun suunnittelu ajoittuu talvikaudelle, paikkatietoaineistojen merkitys korostuu eikä osaa kohteista voi mitenkään silloin tunnistaa.
Osa suojeluvalinnoista tehdään hakkuiden aikana
Korjuutekniset haasteet voivat toisinaan vaikuttaa siihen, millainen suojavyöhyke on mahdollista jättää.
Aina ei ole mahdollista ajaa koneilla sitä reittiä, joka olisi suojavyöhykkeen ja vesiensuojelun kannalta paras vaihtoehto. Näissä tapauksissa korostuu huolellinen toteutus ja esimerkiksi hyvä havutus
Kaikista hankalimpiin kohtiin kannattaa jättää leveämpi suojavyöhyke ja keskittää säästöpuut suojavyöhykkeen jatkoksi. Tällaiset kohdat, kuten kosteammat lehtipuuvaltaiset alueet ja jyrkät rinteet, ovat yleensä sellaisia, joissa luontoarvojakin on eniten. Toisaalta niissä syntyy metsäkoneista myös isoimmat vesistövaikutukset, kuten syviä urapainaumia ja niistä johtuvaa eroosiota.
Hyvä suojavyöhyke kestää myrskytuhoja
Hyvin suunniteltu suojavyöhyke pysyy pystyssä hakkuun jälkeen.
Maaston muotoja noudatteleva suojavyöhyke, joka jätetään leveämmäksi erityisesti tuulenaroissa kohdissa, kestää tuulituhoja paremmin kuin tasalevyinen vyöhyke. Kapeat, kuusivaltaiset suojavyöhykkeet ovat herkkiä tuulituhoille.
Toisaalta kuolleet puut ovat osa suojavyöhykkeen elinympäristöä ja voivat lisätä alueen monimuotoisuutta. Yksittäisiä kuolleita puita ei tarvitse tai kannata korjata maastosta pois.
Vesistön suojavyöhykkeelle voisi asettaa yhteneväiset metrivaatimukset
Käytännön toteuttamista helpottaisi huomattavasti, jos suojavyöhykekriteerit yksinkertaistettaisiin. Nyt vyöhykkeiden leveydet vaihtelevat kohteen ja sertifikaatin mukaan.
Käytännössä voitaisiin siis yhtenäistää suojavyöhykkeen metrimäärävaatimukset. Näin voitaisiin jättää pienvesien ja vesistöjen rantahakkuissa säästöpuut aina suojavyöhykkeen jatkoksi. Tällöin ei tarvitsisi erikseen tunnistaa vesistöä tai pienvettä ja miettiä säästöpuiden tunnistamista .
Artikkeli perustuu BSAG:n Metsäverkoston webinaariin ”Vesiensuojeluvinkkejä metsänhoitoon – Suojavyöhykkeet”, joka järjestettiin 25.5.2026. Webinaarin voi katsoa kokonaisuudessaan täällä.
Puhujina webinaarissa olivat luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Pauliina Louhi, Pohjois-Pohjanmaan Elinvoimakeskuksen biodiversiteettikoordinaattori Jussi Jyväsjärvi ja Mikon Metsäpalvelu Oy:n toimitusjohtaja Mikko Rantanen.
Webinaarin järjestettiin osana Metsistä merelle – hanketta, yhteistyössä Valonian ja Kemiönsaaren kunnan kanssa. Hankkeen on rahoittanut Varsinais-Suomen elinvoima-, liikenne- ja ympäristökeskus, jonka tehtäviä hoitaa nykyään Lounais-Suomen Elinvoimakeskus.
OTA YHTEYTTÄ
