Eduskuntavaalit 2027

Nykyiset maataloustuet palkitsevat pinta-alasta ja toteutetuista toimenpiteistä, eivät saavutetuista tuloksista. Pinta-ala- ja toimenpideperusteiset tuet ohjaavat heikosti kohti kokonaiskestävää maataloutta ja nostavat peltomaan hintaa ja vuokraa. Jotta maatalouspolitiikan tavoitteet saavutetaan ja maatalous sopeutuu ajankohtaisiin haasteisiin, tarvitaan ohjaavampia tukimalleja.

Otetaan vaikutus- eli tulosperusteisia tukimalleja käyttöön.
Tulosperusteinen tuki palkitsee saavutetuista, mitattavista hyödyistä. Näin viljelijä voi valita tilansa olosuhteisiin sopivimmat keinot asetetun tavoitteen saavuttamiseksi. Eniten hyötyvät ne tuottajat, jotka saavuttavat tavoitteen pienimmillä kustannuksilla. Se kannustaa kehittämään toimintaa, ottamaan käyttöön uusia viljelymenetelmiä tai monipuolistamaan tuotantoa.

Testataan tulosperusteista tukea Suomessa asettamalla tavoitteeksi pellon yhteyttämistuotoksen (bruttoperustuotanto GPP) määrä.
Kasvien yhteyttämistuotos kuvaa, kuinka paljon hiiltä kasvusto sitoo ilmakehästä. Sen kasvattaminen on monihyötyinen tavoite: se tukee hiilensidontaa ja maan kasvukuntoa sekä vähentää ravinteiden huuhtoutumista ja eroosiota. Mittari olisi hallinnollisesti yksinkertainen ja helposti monitoroitava Carbon Action -työssä kehitetyn hiilen todentamisjärjestelmän avulla.

Tuetaan viljelijöiden siirtymää kestävämpään tuotantoon ja kytketään siirtymätuki tulosperusteisiin tukiin.
Siirtymätukea tarvitaan usein siirtymän alkuvaiheessa, jos kustannukset kasvavat, mutta hyödyt realisoituvat vasta myöhemmin. Siirtymätuki kannattaa kytkeä tulosperusteisiin tukiin, jotta se kohdentuu tehokkaasti ja kannustaa tavoiteltujen tulosten saavuttamiseen.

Suomen peltojen vesitalouden korjausvelka vaikuttaa peltojen kykyyn tuottaa satoa ja lisää ruoantuotannon Itämeri-kuormaa. Korjausvelkaa ei ole saatu investointituista huolimatta purettua, joten ohjauskeinoja on kehitettävä.

Ajantasaistetaan valtaojien kuntoa koskeva tieto kansallisella tasolla. Tarkkaa tietoa tarvitaan päätöksenteon pohjaksi.
Suuri osa valtaojista on rakennettu jo ennen sotia tai niitä seuraavina vuosikymmeninä. Valtaojien korjausvelka todettiin jo vuonna 1994 mittavaksi. Tätä tuoreempaa tietoa kansallisesta tilanteesta ei ole päätöksenteon tueksi tarjolla. Kuluneen kolmen vuosikymmenen aikana kunnostuksia ei ole suuressa mittakaavassa toteutettu, joten tilanteen arvioidaan olevan heikko.

Kehitetään peruskuivatuksen investointitukia houkuttelevammiksi ajantasaistetun tilannekuvan pohjalta.
Peruskuivatuksesta, eli valtaojista, vastaavat ojitusyhteisöt, jotka koostuvat useista maanomistajista. Nykyiset investointituet eivät ole laajasti aktivoineet ojitusyhteisöjä valtaojien kunnostuksiin. Peruskuivatuksen investointitukea tulisi kehittää niin, että se kannustaa pitkäjänteisiin kunnostusinvestointeihin, on käytännössä helpommin hyödynnettävissä ja tukee ympäristöhyötyjen saavuttamista.

Turvataan myös pellon sisäisen kuivatuksen rahoitus.
Kunnostusvelka on myös pellon sisäisen kuivatuksen osalta merkittävä ja investointeja tarvitaan muun muassa salaojituksen parantamiseen, säätösalaojitukseen ja altakasteluun. Pelkästään salaojia pitäisi uusia 30 000 hehtaaria vuodessa, mutta uusimistahti on tästä vain noin kuudesosa.

Riippuvuus tuontilannoitteista ja fossiilienergiasta tekee ruokajärjestelmästä haavoittuvan. Tehostamalla ravinteiden kierrätystä ja hyödyntämällä biologista typensidontaa voidaan vahvistaa huoltovarmuutta sekä parantaa vesistöjen tilaa, maan kasvukuntoa ja maatalouden kannattavuutta sekä luoda uusia innovaatioita, liiketoimintaa ja työpaikkoja maakuntiin.

Toteutetaan pitkällä aikavälillä järjestelmätason muutoksia, joilla puututaan kotieläintalouden ja kasvintuotannon alueelliseen hajaantumiseen.
Suomessa kotieläintuotanto ja kasvintuotanto ovat eriytyneet alueellisesti: osalla alueista lantafosforia on liikaa, toisaalla liian vähän. Tästä seuraa lukuisia ongelmia niin Itämeren, maan kasvukunnon kuin huoltovarmuuden näkökulmasta. Vaikeaa ja monisyistä ongelmaa pitää alkaa ratkoa seuraavalla hallituskaudella.

Luovutaan lantapoikkeuksesta koko Suomessa siirtymäajan jälkeen.
Lantapoikkeuksesta luopuminen on kustannustehokas ja vaikuttava tapa vähentää Itämeren ravinnekuormitusta. Siirtymäaikana on kuitenkin rakennettava järjestelmä, jonka avulla ylimääräinen fosfori voidaan siirtää kotieläintiloilta kasvinviljelytiloille tavalla, joka turvaa kotieläintilojen toimintaedellytykset.

Tuetaan ravinteiden kierrätystä pitkäjänteisesti.
Ravinteiden kierrätyksen investointi- ja toimintatukien jatkuvuus ja riittävä taso on turvattava, jotta biokaasu- ja kierrätyslannoitelaitokset uskaltavat investoida ravinteiden jatkojalostukseen. Tukipolitiikan tavoitteena tulee olla helposti kuljetettavien ja varastoitavien kierrätyslannoitteiden tuotanto, jotta fosforia voidaan siirtää ravinneylijäämäalueilta alueille, joilla sitä tarvitaan satokasvien käyttöön.

Viedään ravinteet osaksi biokaasulaitosten ympäristövastuuta.
Biokaasulaitosten ympäristöluvan tulee sisältää suunnitelma ravinteiden kestävästä hyödyntämisestä. Laitosten on osoitettava, kuinka paljon ravinteita alueella voidaan käyttää ilman ravinneylijäämien syntymistä sekä miten ravinteita siirretään alueille, joilla niille on tarvetta. Tämä edellyttää osan ravinteista jalostamista tuotteiksi, joita voidaan kuljettaa kustannustehokkaasti pitkiäkin matkoja.

Vahvistetaan typensitojakasvien viljelyn kannattavuutta ja viljelyvarmuutta.
Maatalouspolitiikan tulee kannustaa typensitojakasvien viljelyyn esimerkiksi valkuaiskasvipalkkiolla sekä ohjata viljelykiertojen monipuolistamiseen. Pellon kasvukuntoa ja vesitaloutta parantaviin investointeihin osoitettu tuki vahvistaa typensitojakasvien viljelyn edellytyksiä. Kotimaisten kasviproteiinilähteiden kysyntää vahvistetaan tukemalla jatkojalostuksen kehittämistä sekä lisäämällä niiden käyttöä julkisissa hankinnoissa.

Turvepeltojen päästöjen vähentäminen on tärkeä osa Suomen maankäyttösektorin ilmastotavoitteiden saavuttamista. Yli puolet suomalaisen maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin turvemailta, vaikka niiden osuus peltoalastamme on vain noin 10 %. Turvemaiden ojitus myös heikentää valumaveden laatua ja lisää lähivesistöjen ravinnekuormitusta.

Toteutetaan muutokset turvemaiden käyttöön oikeudenmukaisesti.
Hyödynnetään riittäviä kannustimia ja kohdennetaan muutokset eri tuotantosuuntiin ja eri osiin maata tavalla, joka ei vaaranna maatilojen tuotantoedellytyksiä.

Edistetään olemassa olevien turvepeltojen ilmasto- ja ympäristövaikutuksia vähentäviä ratkaisuja.
Tähän tarvitaan paitsi rahoitusta myös uusia toimintamalleja, jotka mahdollistavat toimenpiteiden toteuttamisen tilojen välisenä yhteistyönä ja suurempina ja vaikuttavampina kokonaisuuksina.

Otetaan keskeiseksi tavoitteeksi poistaa tarve raivata uusia turvepeltoja.
Turvepeltojen raivauksen, lantakierrätyksen ongelmakohtien sekä kotieläintuotannon ja viljanviljelyn alueellisen eriytymisen väliset yhteydet tulee huomioida politiikkatoimia suunnitellessa.

Suomen vesilain vanhentuneet metsäojituspykälät johtavat nykyilmastossa metsien ylikuivumiseen, merkittäviin vesistö- ja ilmastovaikutuksiin, metsätuholais- ja tautiriskien kasvuun sekä kohonneeseen metsäpaloriskiin. Nykyinen lainsäädännön löyhyys johtaa siihen, että Suomessa syntyy jatkuvasti uutta ennallistettavaa ja ennallistamiseen ja vesien kunnostamiseen käytetyt varat valuvat hukkaan.

Annetaan viranomaiselle keinot puuttua taloudellisesti kannattamattomiin ja tarpeettomiin ojituksiin sekä varmistaa vesiensuojelun vaikuttavuus.
Tällä hetkellä viranomaisilla ei ole mahdollisuutta puuttua tarpeettomiin ojituksiin, edes jouto- ja kitumailla.

Asetetaan lakiin ilmoitusvelvollisuus kaikista ojituksista, niiden pinta-alasta riippumatta.
Pienimuotoinenkin kaivuu voi aiheuttaa merkittävää haittaa vesistölle. Poikkeamisesta ilmoitettuihin ojitussuunnitelmiin on oltava hallinnollisia seuraamuksia (esim. sakko). Ilmoitusten jättämistä voitaisiin nykyistä tehokkaammin valvoa paikkatiedon avulla.

Selkeytetään ojituslupavaatimuksia niin, että luvanvaraisia ovat kaikki uudisojitukset sekä hankkeet, joiden yhteydessä ojituksesta arvioidaan koituvan merkittävää haittaa ympäristölle.
Lakiin on kirjattava selkeästi ne perusteet, joilla viranomainen voi määrätä maanomistajan hakemaan lupaa metsäojitukselle. Tulee selkeyttää, että kaikki metsänkasvun kannalta tarpeettomat tai ylimitoitetut ojitukset tulee luvittaa tai suoraan kieltää. Kaikkien ojitusten muuttaminen luvanvaraisiksi ruuhkauttaisi jo valmiiksi niukoilla resursseilla toimivan viranomaisen.

Kirjataan lakiin minimitaso vesistöjen ja pienvesien suojavyöhykkeille.
Nykyisin suojavyöhykkeet vaaditaan vain sertifikaateissa, jolloin ne usein jäävät erityisesti pienvesien osalta toteutumatta. Pelkkä sertifiointi ei riitä turvaamaan herkkää vesiluontoa.

Rajalliset julkiset varat tulee kohdentaa niin, että niistä saadaan maksimaalinen hyöty irti. Tukia tulisi suunnata erityisesti uhanalaisimpien elinympäristöjen ennallistamiseen ja turvemaiden vesitaloutta korjaaviin tukimuotoihin. Tukea tulisi harkita turvemaiden vesitalouden korjaamiseen myös talousmetsissä, koska turvemetsät ovat yleisesti eteläisessä Suomessa jo liian kuivia.

Kohdennetaan METKA-tuet ja valtion muut tuet ja avustukset kaikista vaikuttavimpiin hankkeisiin.
Vaikuttavuutta voidaan arvioida monimuotoisuuden, vesiensuojelun ja ilmastonäkökulmasta. Esimerkiksi ennallistamishankkeissa tulisi poissulkea kohteet, joiden potentiaali ennallistumiseen on pieni ja priorisoida kohteita, jotka ovat ekologisesti kaikkein arvokkaimpia, joiden ennallistumispotentiaali on selkeä ja jotka edistävät ekologista kytkeytyneisyyttä.

Varmistetaan vaikuttavan luonnonarvokaupan ja velvoittavan ekologisen kompensaation kehittyminen.
Luonnonarvokaupan ja ekologisen kompensaation uskottavuuden ja vaikuttavuuden varmistamiseksi tarvitaan tiedeperustaiset kriteerit ja toimivaa todentamista.

Luodaan valtiolle uusia mahdollisuuksia korvata metsiensuojelu maanomistajalle.
Jotta yksityismailla sijaitsevat ekologisesti arvokkaimmat alueet saadaan suojelun piiriin, tarvitaan METSO-ohjelmaa täydentäviä korvauskeinoja. Valtio voisi tarjota metsänomistajalle mahdollisuutta luovuttaa arvoalue suojeluun vastaavan kokoista Metsähallituksen omistamaa talousmetsää vastaan.

Perustetaan aiheuttaja maksaa -periaatteen mukainen metsänsuojelurahasto.
Perustetaan rahasto korvaamaan maanomistajalle vesistöjen varsien ja muiden arvokkaiden luontokohteiden suojelu (esim. raakkupurot). Varat kerätään puuta käyttävältä teollisuudelta ja polttolaitoksilta sekä pysyvää metsäkatoa aiheuttavalta toiminnalta (mm. tuuli- ja aurinkovoima, siirtolinjat, rakentaminen).

Muutetaan luonnonhoidon tukijärjestelmää houkuttelevammaksi metsänomistajille ja metsäammattilaisille.
Nykyiset kannustimet eivät ole taloudellisesti houkuttelevia, niiden hakeminen on työlästä ja aikaa vievää ja tuen myöntämiseen liittyy epävarmuutta. Byrokratiaa tulisi vähentää ja taloudellisia kannustimia lisätä, esimerkiksi metsänomistaja saisi pitää hankkeessa syntyneet puunmyyntitulot tai ennallistaminen ja suojelu voitaisiin korvata esim. luonnonarvokaupassa tai kevennyksenä verotuksessa.

Haetaan pikaisesti ratkaisuja suometsien käyttöön.
Suometsänhoidon ympäristövaikutuksia voidaan vähentää niin tukijärjestelmää kuin vesilakia kehittämällä. Suometsänhoidon tuen tulisi tukea voimakkaammin kosteikkometsätalouteen siirtymistä.

Suomalainen metsäsektori tarvitsee uudistumista tukevan, kestävään tulevaisuuteen ohjaavan ja vaalikausien yli ulottuvan vision sekä suunnitelman sen toteuttamiseksi. Jotta nuoremmat ja tulevat sukupolvet voivat nauttia metsäsektorin tuottamasta hyvinvoinnista, on meidän löydettävä keinot saattaa toiminta luonnon kantokyvyn rajoihin. Ilmaston lämpeneminen ei vaikuta ainoastaan vesien tilaan ja luontokatoon, vaan tulee aiheuttamaan haasteita myös puuntuotannolle. Jos nykykäytännöt jatkuvat, tulee metsätalouden harjoittamisesta haastavaa ja virheiden korjaamisesta koituu yhä suurempia kustannuksia. Muuttuvassa maailmassa myös kestämättömästi harjoitetusta metsätaloudesta voi muodostua kilpailukykyä uhkaava maineriski.

Oikea aika tarttua toimeen on ennen kuin kertautuvat riskit realisoituvat. Toimintaympäristön on kuitenkin oltava ennakoitava maanomistajille, metsäammattilaisille ja metsäyhtiöille. Poukkoileva politiikka tuhlaa resursseja ja tuottaa epäluottamusta. Siksi tarvitsemme kansallisen vision metsäsektorin kestävästä tulevaisuudesta. Visio edellyttää laajaa yhteisymmärrystä ja yli vaalikausien ulottuvaa toimeenpanoa.

Suomesta ei löydy viranomaista, joka olisi vastuussa yksityisen merensuojelun prosessin kokonaisuudesta, saati vastaisi suojelusta ja sen kehittämisestä kokonaisuutena. Yksityisen merensuojelualueen perustaminen vaatiikin merialueen omistajalta tietoa ja taitoa luovia valtionhallinnossa. Prosessin yksinkertaistaminen on tärkeä askel vapaaehtoisen suojelun houkuttelevuuden lisäämiseksi. Viranomaisyhteistyötä kehittämällä on mahdollista myös vahvistaa suojelun vaikuttavuutta.

Kehitetään viranomaisyhteistyötä viestinnän selkeyttämiseksi ja suojeluprosessin sujuvoittamiseksi.
Vahvempaan viranomaisyhteistyöhön voitaisiin lailla tai asetuksella velvoittaa. Tavoitteena tulee olla tuottaa selkeä ja myönteinen asiakaskokemus suojelua harkitsevalle merialueen omistajalle. Suojeluprosessia koskevan tiedon ja viestinnän tulee olla merialueenomistajalle helposti löydettävissä, yhdestä paikasta.

Kehitetään viranomaisyhteistyötä suojelun vaikuttavuuden lisäämiseksi. Suojelualueiden kytkeytyneisyyttä ja suojelun kattavuutta tulee kehittää. Nykyään luontotyyppejä ja lajeja huomioidaan, mutta kokonaiset ekosysteemit puuttuvat tarkastelusta. Myös tavallisia lajeja pitäisi suojella. Suojelun kriteereitä ja perusteiden kuvaamista sekä suojelualueiden seurantaa olisi syytä yhdenmukaistaa. Seurannalle ja viranomaisyhteistyölle tarvitaan asianmukaiset resurssit.

Kannustimien puute on merkittävä pullonkaula yksityisen meriluonnonsuojelun lisäämisessä.

Laajennetaan yksityisen suojelun mahdollista rahoituspohjaa yksityiselle puolelle kehittämällä ekologista kompensaatiota meriluonnolle.
Yrityksillä on tarve kompensoida luontohaittojaan. Kompensaatioon liittyy lukuisia ratkomattomia kysymyksiä ja käytännön pulmia, joten seuraavan hallituksen tulisi käynnistää hanke, jossa kehitetään ja käytännössä pilotoidaan vaikuttava kompensaation malli ja kauppapaikka, jossa suojeluhalukkaat omistajat ja kompensoinnista kiinnostuneet yritykset kohtaavat.

Kannustetaan maanomistajia suojeluun toteuttamalla valtiotasolla Luontolahja Suomelle -kampanjan kaltainen, merellisiin alueisiin keskittyvä kampanja.
Vuosina 2017 ja 2019–2022 toteutettu Luontolahja-kampanja kannusti suomalaisia luovuttamaan omia maa-alueitaan yksityisiksi luonnonsuojelualueiksi. Valtio suojeli omilta mailtaan lahjoituksia vastaavan alueen, kaksinkertaistaen suojellun pinta-alan. Suomen 110-vuotisjuhlavuosi 2027 olisi hieno ajankohta kampanjan uusimiselle, tällä kertaa merialueille.