Bain valjasti asiantuntemuksensa Itämeren hyväksi
Saimme viime syksynä kiinnostavan ehdotuksen konsulttiyhtiö Bain & Companyltä. Bain halusi tarjota BSAG:lle asiantuntemustaan toimintamme kehittämiseen pro bono -pohjalta. Bain oli meille jo ennestään tuttu pro bono -kumppani aikaisemmilta vuosilta, joten ehdotukseen oli helppo tarttua.
”Tällainen yhteistyö on Bainille todella tärkeää. Sekä siltä kannalta, että haluamme tietenkin tehdä osamme auttaaksemme yhteiskuntaa ja ympäristöä, että myös työntekijöiden omakohtaisen halun ja innostuksen vuoksi. Meidän tapamme tehdä tätä yhteistyötä on tuoda Bain & Companyn osaamista innovatiivisten ja todellista vaikuttavuutta tekevien kumppaneiden, kuten BSAG:n, käyttöön”, kertoo Bainin partner Jani Kelloniemi.
Ensimmäiseksi hankkeeksi valikoitui BSAG:n yritysyhteistyökonseptin kehittäminen ja kirkastaminen. Ajattelimme sen olevan Bainin tiimille mielekäs aihe. BSAG:lle se oli hyvin ajankohtainen asia, jota olimme jo pidempään pohtineet ja kaipaisimme ulkopuolista sparrauskumppania.
Bain resursoi hankkeen vahvalla tiimillä, joka teki intensiivisesti ja erittäin innokkaasti töitä useita viikkoja talven ja kevään aikana. Tehtiin erilaisia taustaselvityksiä, kyselyjä ja haastatteluja, joista kertyi paljon hyödyllistä aineistoa yritysyhteistyömme kehittämiseen. Monet meidän kumppaneistamme saivatkin erilaisia yhteydenottoja Bainilta ja kiitos kaikille osallistuneille arvokkaasta tiedosta!
Työpajoissa ja useissa keskusteluissa jalostimme tietoa yhdessä eteenpäin. Innostuneessa porukassa syntyikin valtava määrä uusia ideoita. Kirsikkana kakussa työ oli myös erittäin inspiroivaa ja hauskaa. Me BSAG:laisetkin opimme paljon uutta ja tunnistimme selkeät parannustarpeet.
Samalla saatoimme myös todeta, että BSAG:n toiminta ja yritysyhteistyön perusajatus kestää aikaa ja on tulevaisuudessa todennäköisesti vieläkin kysytympää. Tekemisemme selkeämmällä ja vieläkin kunnianhimoisemmalla paketoinnilla pystymme tarjoamaan entistä enemmän lisäarvoa yrityksille eri aloilla. Näin autamme yrityksiä parantamaan Itämeren tilaa pitkäjänteisesti ja rakentamaan samalla hyvää liiketoimintaa.
”Itämerta voi auttaa monella tavalla. Apu voi olla rahan muodossa, oman toiminnan kehittämistä tai osaamisensa tarjoamista pro bono Itämerijärjestön toiminnan kehittämiseen. Alkuvuoden tiivis yhteistyöprojekti Bainin kanssa edustaa pro bono -yhteistyötä parhaimmillaan. Olemme erittäin kiitollisia siitä, että Bain tarjosi laajan verkostonsa, rautaisen asiantuntemuksensa ja pitkän kokemuksensa meidän käyttöömme. Yhteistyön lopputulos on meille hyvin arvokas ja hyödyllinen”, toteaa BSAG:n toimitusjohtaja Michaela Ramm-Schmidt.
”Sekä ydintiimi, joka teki tätä työtä yhdessä BSAG:n kanssa, että koko toimisto, joka osallistui ideoimiseen, oli todella innoissaan yhteistyöstä ja siitä vaikutuksesta, mitä BSAG:n kanssa saatiin aikaiseksi”, Jani Kelloniemi jatkaa.
Toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi jokaisen organisaation on jatkuvasti parannettava tekemistään. Se ei aina onnistu omin voimin ja usein tarvitaan myös ulkopuolisen silmin tehtävää tarkastelua. Lahjoituksilla ja projektirahalla elävänä kansalaisjärjestönä meillä ei kuitenkaan BSAG:ssa ole mahdollisuuksia ostaa ulkopuolisia konsulttipalveluja. Tarkkaan valikoitu ja räätälöity pro bono -kumppanuus on siis oiva keino auttaa meitä auttamaan Itämerta.