Siirry pääsisältöön

DROPP jatkaa kasvuaan – lahjoitus Itämeren suojeluun kokonaisuudessaan yli 55 000 €

Uutinen

Yhteiskunnallinen yritys DROPPilla on jälleen erinomainen vuosi takanaan – yritys sai yli 50 uutta jälleenmyyjää ja teki vuoden päätteeksi 20.000 euron lahjoituksen Itämeren suojeluun.  DROPPin lahjoituksesta puolet tulee Baltic Sea Action Groupille ja puolet Helsingin Yliopiston alaiseen MONICOAST-hankkeeseenVuonna 2014 perustettu DROPP lahjoittaa kaikki voittonsa tämeri-työhön ja on alle kolmessa vuodessa kerännyt 58 000 euroa puhtaan tämeren hyväksi.

”DROPP on panostanut kovasti kasvuun ja on mahtava tunne, kun vuoden päätteeksi pystymme jälleen tekemään lahjoituksen Itämeren suojeluun” toteaa Amanda Sundell, DROPPin perustaja. ”DROPPin myynnistä on lyhyessä ajassa kertynyt jo 58 000 euron lahjoitus Itämeren suojeluun ja tämä on vasta alkua.”

Lahjoitus jaetaan tänäkin vuonna kahteen osaan: sillä tuetaan DROPPin pääyhteistyökumppanin BSAG:n jatkuvaavaikuttamistyötä elävän Itämeren hyväksi, sekä Helsingin yliopiston MONICOAST tutkimushanketta, jossa yleisö sekä tutkijatpääsevät seuraamaan reaaliaikaisesti Itämeren pinnanalaisia olosuhteita.

BSAG tunnetaan erityisesti yritysten tuomisesta mukaan toimimaan Itämeren hyväksi sekä Itämeren puolesta vaikuttajana yhteiskunnallisten päättäjien suuntaan. Alkaneena vuonna BSAG tekee työtä erityisesti Itämeren ja ilmaston kannalta kestävän ruoantuotannon eteen ja tukkiakseen vesistöjä rehevöittäviä ravinnevuotoja.

”Ravinnepäästöt Itämereen loppuvat sitten kun ruoantuotannossa arvokkaat ravinteet kierrätetään maataloudesta ja jätevedenpuhdistamoilta turvallisesti” toteaa säätiön asiamies Mathias Bergman. ”DROPPin lahjoitus mahdollistaa osaltaan, että työ tämän järjestelmämuutoksen eteen jatkuu yhdessä edelläkävijäyritysten, tutkijoiden ja päätöksen tekijöiden kanssa”, Bergman jatkaa. ”Sitäpaitsi DROPP on esimerkki, että vilpitön työ yhteisen hyvän eteen tuottaa muutakin kuin rahaa; uusia yhteistyökuvioita ja innostusta tarvitaan aina!” Bergman kiittää.

DROPPin lahjoituksella MONICOAST tutkimusprojektiin hankitaan alkuvuodesta 2017 uusi merentutkimusmittari, joka täydentää rannikkoalueen habitaateissa tehtävää seurantaa. Lisäksi DROPP panostaa hankkeen viestintään, jotta laajempi yleisö näkisi miten meriympäristön muutokset – joita ilmaston lämpeneminen ja rehevöityminen vauhdittavat – vaikuttavat Itämeren lajeihin ja ympäristöön.

Sundellin luotsaama DROPP saavutti vuoden aikana yli 50 uutta Itämeren suojelusta kiinnostunutta jälleenmyyjää: kahviloita, ravintoloita ja liikkeitä löytyi koko Suomesta ja monet suuremmat toimijat kuten Nordic Business Forum, innostuivat yhteiskunnallisenyrityksen toiminnasta. Yrityksen SIGGin kanssa yhteistyössä suunnittelema juomapullo löysi tiensä Partioaitan lisäksi Ruohonjuuri-ketjun liikkeisiin ja sen myynnistä kertyi 1.500 euron lahjoitus.

Yhteiskunnallinen yritys havittelee kasvua myös vuonna 2017 ja uusia yhteistyökuvioita on jo tiedossa. ”Tavoitteenamme on löytää jatkuvasti uusia kuluttajia jotka haluavat tehdä kestävän, Itämeri-ystävällisen valinnan ja tässä onnistumme yhteistyön voimin!” toteaa´Amanda Sundell.

Lisätietoja:

Amanda Sundell, perustaja, DROPP
Amanda.sundell (at) dropp.fi 040-7407446

Pieta Jarva, tiedottaja BSAG
pieta.jarva(at) bsag.fi, 050-3381096

Joanna Norkko, tutkimuskordinaattori, Tvärminnen eläintieteellinen asema
(MONICOAST) joanna.norkko (at) helsinki.fi, 0400-419021

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml