Siirry pääsisältöön

Pitkäjänteinen työ Itämeren hyväksi tuottaa tulosta

Blogi

Tärkeitä onnistumisia, uusia aluevaltauksia ja vaikuttavan yhteistyön syventämistä matkalla kohti elinvoimaista Itämerta. Näistä kertovat BSAG:n toimitusjohtaja Ville Wahlberg ja strategiajohtaja Pieta Jarva säätiön vuoden 2024 toimintakertomuksen esipuheessa.

Toimitusjohtaja Ville Wahlberg (vas.) ja strategiajohtaja Pieta Jarva luotsaavat BSAG:n laajaa asiantuntijajoukkoa.

Saavutimme viime vuonna tärkeän voiton, kun rahtialusten jätevesien laskeminen mereen kiellettiin Suomen aluevesillä. Jätevesikielto on oiva esimerkki siitä, kuinka BSAG:n toiminnassa ei juhlita pikavoitoilla, vaan pyritään mahdollisimman vaikuttavaan lopputulokseen pitkällä aikavälillä: tämänkin yksittäisen voiton takaa löytyy vuosia kovaa työtä ja paljon rohkeita tekijöitä. Lainsäädännön muutos kruunasi pitkään jatkuneen Ship Waste Action -yhteistyömme ja sitkeän politiikkavaikuttamisemme. Seuraavaksi työskentelemme kiellon laajentamiseksi koko Itämeren alueelle. 

Vuonna 2024 otimme useita edistysaskeleita myös uudistavan viljelyn, meriluonnon suojelun sekä yritysyhteistyön saralla, ja teimme kokonaan uuden aluevaltauksen metsätalouden vesistövaikutuksiin puuttumiseksi. Toimme yhteen yhä uusia toimijoita ja edistimme laaja-alaista yhteistyötä Itämeren hyvän ekologisen tilan palauttamiseksi. Pitkäjänteisen ja vaikuttavan toiminnan rakentaminen aktiivisilla teoilla ja yhteistyöllä jatkuu myös vuonna 2025. 

Tartuimme metsätalouden vesistövaikutuksiin

Alkuvuodesta 2024 aloitimme työn metsätalouden haitallisten vesistövaikutusten vähentämiseksi. Keskustelimme ensin laajasti suomalaisten metsäasiantuntijoiden kanssa selvittääksemme, miten metsätalous vaikuttaa vesistöihin ja millaisia toimenpiteitä tarvitaan vaikutusten vähentämiseksi.

Vaikuttavan muutoksen aikaansaaminen vaatii niin ajatusten ja toimintatapojen kuin lainsäädännön ja tukipolitiikan muutosta. Siksi osallistuimme aktiivisesti erilaisiin tilaisuuksiin, tapasimme eduskuntaryhmiä ja julkaisimme politiikkasuosituksen.

Metsätyömme herätti laajaa kiinnostusta jo ensimmäisen vuoden aikana. Huomasimme, että maanomistajat, yritykset, tutkijat ja päättäjät haluavat olla mukana ratkaisemassa alan ongelmia. Työmme on vasta alussa, ja tulevina vuosina rakennamme luomamme perustan päälle konkreettisia hankkeita yhteistyössä sidosryhmiemme kanssa.

*

Jo 14 kumppania on lähtenyt mukaan CAP-aloitteeseen hakemaan ratkaisuja ja etsimään tietä kohti kokonaisvaltaisesti kestävää eurooppalaista maatalouspolitiikkaa.

Sysäys kohti fiksumpaa eurooppalaista maatalouspolitiikkaa

Viime vuoden kiistattomiin kohokohtiin kuului CAP-aloitteemme lanseeraus. Aloitteessa keräämme yhteen eurooppalaisen verkoston etsimään ja edistämään kokonaisvaltaisesti kestäviä ratkaisuja vastauksena maatalouden ongelmiin.

Vuoden aikana kävimme satoja keskusteluja päättäjien, edunvalvojien ja asiantuntijoiden kanssa niin Suomessa kuin EU:ssa. Järjestimme kumppaniverkostomme kanssa sidosryhmätilaisuuden Suomessa ja seminaarin Euroopan parlamentissa.

Aloitteemme otettiin hyvin vastaan sidosryhmien keskuudessa. Parhaimmillaan siinä on potentiaalia laittaa liikkeelle vaikuttava dominoefekti yhdistämällä yllättäviäkin tahoja paremman poliittisen päätöksenteon puolesta. Uskomme, että muutoksen avaimet löytyvät juuri rajoja rikkovasta ja pitkäjänteisestä yhteistyöstä, josta emme luovu ennen kuin Itämeri on pelastettu.

OTA YHTEYTTÄ

Ville Wahlberg

Toimitusjohtaja

+358 45 125 1322

ville.wahlberg@bsag.fi

Pieta Jarva

Strategiajohtaja

+358 50 338 1096

pieta.jarva@bsag.fi

BSAG Uutiskirje

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml