Suomen luonnon voi suojella vain Suomessa

Monimuotoisuusstrategian pinta-alatavoitteiden häivyttämisestä kirjoitti mm. Helsingin Sanomat (HS 6.11.2023). Nyt on erityisen tärkeää ymmärtää miten luonto toimii, sillä Suomen luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemit ovat koetuksella ihmistoiminnan kasvaessa ja ilmastokriisin kiihtyessä.

Välillä pitää pysähtyä itsestäänselvyyksienkin äärelle, koska papereita pyöritellessä kirkaskin ajatus toisinaan hukkuu. Kun puhutaan ylätasolla luonnonsuojelusta, muuttuvat lehdot hehtaareiksi, purot valumiksi, valtiot osiksi mantereita. Isossakin kuvassa on kuitenkin muistettava, ettei jokainen litra, hehtaari, puro, pelto ja metsäala ole samanlainen. Suojelun kannalta pinta-ala on olennainen, mutta vähintään yhtä olennaista on se, mitä sillä hehtaarilla on.

Metsät ovat kokonaisuuksia, eikä puolen hehtaarin metsät riitä kuin Nalle Puhille. Metsien suojelussa määrä on laatua. Riittävän suuri alue on varmemmin paitsi monimuotoinen myös kykenevämpi selviämään ilmaston muuttuessa. Suomen tulisi seurata EU:n biodiversiteettistrategian suuntaviivoja ja suojella kaikki vanhat sekä luonnontilaiset metsät. Suomalaisen luonnonsuojelun on tapahduttava paikallisesti, Suomessa. Suomalainen luonto on omanlaistaan, eikä sen luontotyyppejä siksi voi suojella sen enempää pustalla kuin Välimeren rannoillakaan. Olisi käsittämätöntä ajatella, että Suomen tuhannet järvet, meidän pohjoiset metsämme ja erityisen haavoittuva Itämeri tulisi suojeltua jossain muualla, kuin Suomessa. Rannikkomeremme kaltaista meriluontoa ei löydy edes naapurimaistamme, saati suolaisemmilta meriltä.

Itämerta ja saaristoluontoamme ei voi suojella muualla

Itämeri on suomalaisille ainoa oma meri. Itämeri on elinolosuhteiltaan ainoa laatuaan. Se on myös ainoa meri, jolle voimme kotimaisin voimin tehdä paljon ja EU-tasolla melkein kaiken, mitä on tarvetta tehdä. Jos Suomen niin YK:lle kuin EU:lle tekemästä merialueiden 30 % pinta-alasitoumuksesta halutaan joustaa, on ainoa perusteltu suunta ylöspäin. Saattaisi olla perusteltua, että suojelisimme enemmän kuin 30 % Itämeren Suomelle kuuluvista osista. Aluevesillämme kun on ainakin omasta mielestäni helposti parhaat palat Itämerta.

Puhe pinta-alatavoitteiden häivyttämisestä merialueilla on sikälikin outoa, että suuri osa tavoitteesta onnistuu vapaaehtoisella suojelulla. Sen lisäämiseen on keinoja. BSAG auttaa merialueiden omistajia suojelemaan arvokkaimpia alueita. Kiinnostusta löytyy, ja olemme saavuttaneet upeita voittoja mm. Gullkronan merialueella Saaristomerellä. Yksityisen suojelun hankalin pullonkaula on viranomaisvaihe, sillä työntekijöitä on liian vähän ja prosessi yksityiselle suojelijalle vaikea. Me teemme mielellämme viranomaisten työn niin helpoksi kuin mahdollista, jotta suojelutavoite saavutettaisiin ajoissa. Suojelu ei kuitenkaan onnistu ilman viranomaistyötä.

Meillä on oltava palautumiskykyistä luontoa, jotta Itämeri voi toipua, kun ylenmääräinen ravinnekuormitus on tulevaisuudessa saatu aisoihin. Siksi suojelualueiden lisääminen on välttämätöntä luonnoltaan elinvoimaisimmilla alueilla. Tällä hetkellä Suomen merialueista on suojeltu vain 12 %, nyt pitää löytää 1,5-kertainen määrä lisää arvokkaita kohteita suojeluun. Tiedonpuutteesta meriluonnon suojelu ei jää kiinni. Suomen merialueiden lajikirjoa on kartoitettu pian 20 vuoden ajan VELMU-ohjelmassa. Kerätyn datan ansiosta merelliset suojelualueet on mahdollista kohdistaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmille alueille.

Kallein vaihtoehto on jatkaa niin kuin ennenkin

Keskustelussa ilmasto- ja luontokriisin hillitsemisestä korostetaan usein kustannuksia. On kuitenkin tärkeää kysyä, kuinka paljon ihmiset ovat valmiita maksamaan toimimatta jättämisestä. Toimimatta jättäminen tulee pitkällä aikavälillä kalliiksi kaikille. 
Kerta toisensa jälkeen saamme todistaa, kuinka miljardien vuosien aikana kehittynyt ekologia onkin teknologisesti edistyneempää, kuin mitä omien innovaatioidemme hybriksessä haluamme myöntää. Tähän asti omassa erinomaisuudessa pyöriminen ei ole ollut vielä ihan niin vaarallista, kuin millaiseksi se muuttuu, jos menetämme meille luontaiset luontotyypit ja niiden hienostuneet vuorovaikutteiset ekosysteemit.

Kuten Luontopaneelikin korostaa, on välttämätöntä varmistaa, ettei luontopolitiikka jää lyhytjänteisen päätöksenteon jalkoihin. Suomalainen luonto on tärkeää tänään, huomenna ja vuosikymmenten kuluttua.