Siirry pääsisältöön

TAUKO X GULLKRONA -mallisto kestävän vaatetuotannon ja Itämeren asialla 

Uutinen

TAUKO X GULLGRONA on yhteistyömallisto, jonka toteuttamisessa ovat mukana helsinkiläinen TAUKO-vaatemerkki sekä Gullkronan sataman uudet omistajat ja BSAG:n perustajiin kuuluvat Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin. Malliston myynnistä saatava tuotto lahjoitetaan BSAG:n Itämeri-työhön.

TAUKO x GULLKRONA -mallisto on suunniteltu Helsingissä ja valmistettu Loksassa. TAUKOn perustajat Mila Moisio ja Kaisa Rissanen ovat kehittäneet paikallisen tekstiilijätteen kierrätykseen perustuvan ja kansainvälisesti palkitun vaatetuotannon menetelmän, jonka mukaisesti myös TAUKO x GULLKRONA -mallisto tuotetaan. Paidat ja mekot on ommeltu suomalaisen tekstiiliteollisuuden ylijäämäneuloksista, eikä niiden tuotannossa ole käytetty lainkaan vettä eikä ympäristölle haitallisia kemikaaleja.

Mallistolla halutaan kertoa kuluttajille siitä, kuinka vaatesuunnittelu ja -tuotanto voidaan tehdä ympäristöä kunnioittaen ja rakastaen. Malliston avulla lisätään tietoisuutta vaatetuotannon vaikutuksista maapallolle ja luonnolle, mukaan lukien Itämeren herkille vesialueille ja lajistolle. Malliston vaatteet on nimetty Itämeren alueen eliöiden, kuten sinisimpukan ja karttajäkälän mukaan. Tällä halutaan muistuttaa lajiston monipuolisuudesta, mutta myös uhanalaisuudesta.

”Tiedostava ja vastuullinen tuotanto on alusta saakka ollut TAUKOn toiminnan ytimessä. Tässä mallistossa olemme hakeneet inspiraatiota merellisestä saaristomaisemasta, sen avarasta horisontista ja asukeista”, sanoo Mila Moisio.

”Muotiteollisuudella on pitkäkestoisia ympäristövaikutuksia muun muassa puuvillan viljelyn, monokulttuurien ja torjunta-aineiden käytön kautta. Koemmekin erityisen tärkeänä sen, että mallistotuotanto perustuu olemassa olevan käyttökelpoisen tekstiilin kierrättämiseen, eikä uuden tekstiilin tuottamiseen. Haluamme olla täysin läpinäkyviä osoittaen, mistä aidosti kestävien ja kauniiden vaatteiden hinta muodostuu”, kommentoi Saara Kankaanrinta.

TAUKO X GULLKRONA mallistolla haluamme myös kiinnittää huomiota Itämeren arvokkaaseen luonnon monimuotoisuuteen, aarteeseen, joka unohtuu helposti. Siksi päätös, että sekä TAUKO että GULLKRONA lahjoittavat malliston myyntivoiton Itämerelle, oli helppo”, Moisio ja Kankaanrinta kertovat.

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml