”Jos minusta otettaisiin luonto pois, jäisi kuori vain enää jäljelle” – viljelijän luontosuhde on ainutlaatuinen

Moniko saa nauttia luonnosta ja sen monimuotoisuudesta niin työssään kuin vapaa-ajallaankin? Viljelijät saavat, tosin työskentely luonnon kanssa elannon saamiseksi ei ole aina pelkkää juhlaa. Ehkä juuri siksi viljelijät arvostavat ja vaalivat luontoa kuin tärkeää ystävää.

Viljelijän luontosuhde paljastui ainutlaatuisen moniulotteiseksi, kun kahdeksan Carbon Action -hankkeeseen osallistuvaa hiiliviljelijää istuivat alas puimaan aihetta maaliskuun alkupuolella Baltic Sea Action Groupin järjestämässä luontokeskustelussa. Keskustelu oli osa suurta Luontodialogi-päivää, joita järjestettiin ympäri Suomea yli sata. Kaikkien dialogien yhteenvetoa käytetään Sitran Luontoviisas Suomi 2035 -visiotyön tukena ja se julkaistaan Luontoviisas Suomi 2035 -sivulla. Sitaatit tekstissä ovat suoraan keskustelijoilta poimittuja.

Luonto toimii viljelijälle työn ja vapaa-ajan paikkana

Ensimmäisenä pohdittiin sitä, millainen on viljelijän luontosuhde, ja mitä luonto viljelijöille merkitsee. Yhteisesti koettiin, että viljelijät arvostavat luontoa, ja monimuotoisuus on heille hyvin merkittävä asia.

Viljelijöiden luontosuhde poikkeaa muiden ihmisten luontosuhteesta hyvin paljon, sillä viljelijöillä luontosuhteita on yhden sijaan kaksi: ammatillinen ja vapaa-ajan luontosuhde. Yhtä kaikki, luontosuhde on hyvin tiivis ja kaikenkattava. Voiko vahvemmin elää luonnon kanssa yhdessä, kuin tämä viljelijä:

”Jos minusta otettaisiin luonto pois, jäisi kuori vain enää jäljelle.”

Ammatillinen suhde kietoutuu luontoon ja sen kanssa vuorovaikutuksessa toimimiseen arkipäivässä ja työssä. Viljelijät saavat elantonsa maasta ja sadontuotto on riippuvainen luonnosta. Työssään viljelijät pystyvät toimimaan monella tavalla luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi ja sen vaalimiseksi. Toisaalta viljelijöillä on myös vapaa-ajan luontosuhde, joka liittyy esimerkiksi metsään, metsästykseen, retkeilyyn, marjastukseen ja sienestykseen ja kalastukseen.

Eräs keskustelija kuvasi elävästi puolisonsa heittäytymisestä luonnon pauloihin kesken maataloustöiden:

”Kerran soitin miehelleni, joka oli niittämässä heinää. Ihmettelin, miksi niittokoneen ääntä ei kuulunut taustalla. Paljastui, että mies oli jättänyt niittokoneen pellonreunaan ja kaivautunut elämää kuhisevan petopenkan sisään ihailemaan kukkasia ja kuvaamaan pöriseviä kimalaisia. Sellainen on mahdollista viljelijälle.”

Sen lisäksi, että viljelijät arvostavat luontoa paljon, he myös kokevat vastuuta sen säilyttämisestä tuleville sukupolville. Ylisukupolvisuus on myös vastuuta sen vaalimisesta, mitä edeltävät sukupolvet ovat saaneet aikaan. Viljelijällä on paljon vastuuta maanomistajana ja vuokralaisena, mutta luontoa ei voi omistaa.

Rakkaus luontoon on kiistaton, mutta luontosuhde voi olla myös ristiriitainen; luonto myös ottaa. Huono kasvukausi saattaa palkita ponnisteluista huolimatta katovuotena, ja äärisäille viljelijä ei voi mitään.

Kuluttajan ja viljelijän kohtaaminen ymmärryksen tasolla olisi tärkeää

Tapahtuman alkuun katsoimme Sitran tarjoaman alustusvideon. Keskustelussa koettiin, että video esitti hyvin kaupunkilaisen luontosuhteen, ja että sekä ruuantuotanto että -tuottaja jäivät marginaaliin. Tämä ei suinkaan ole poikkeuksellista, sillä vaikka ruuantuotannon tärkeydestä puhutaan paljon, ja kaikki ymmärtävät ravinnon korvaamattomuuden, silti ruuantuottaja jää helposti keskustelun ulkopuolelle.  Viljelijöiden jokapäiväinen toimiminen vuorovaikutuksessa luonnon kanssa oli näkökulma, joka jäi puuttumaan videosta. Yhdessä tuumin todettiin kuitenkin, että luonnon kokemisen tapoja on aivan yhtä monta, kuin on kokijaa, ja siksikin dialogit ovat todella tärkeitä; eri ihmisryhmillä suhtautuminen luontoon on niin kovin erilainen.

Pohdimme myös maailman tilannetta, jossa moni kriisi kulkee samanaikaisesti. Maatalouden kannattavuuskriisi, ilmastonmuutos, koronapandemia, Ukrainan kriisi, luontokato… Toisaalta ruuantuotannon ympäristöasioiden huomioiminen ja luonnon monimuotoisuuden merkitys huoltovarmuudelle koettiin merkittäviksi asioiksi erityisesti nyt Ukrainan kriisin aikana. Monimuotoinen eliöstö tekee ekosysteemistä resilientimmän, se pystyy toimimaan puskurina taudinaiheuttajille ja toisaalta parantamaan hiilen varastoitumista ja multavuutta sekä ravinteiden hyödyntämistä.

Carbon Action on lisännyt yhteenkuuluvuutta luonnon kanssa

Carbon Action on alkanut vuonna 2018, ja siihen kuuluvat viljelijät ovat silloin alkaneet saada koulutusta uudistavaan hiiliviljelyyn. Moni koki Carbon Actionin lisänneen luonnon monimuotoisuuden havainnointia ja saanut korostetusti miettimään sen tärkeyttä. Osa kertoi sananmukaisesti silmiensä avautuneen luonnolle.

”Carbon Actionin kautta yhteenkuuluvuus luonnon ja eliöstön kanssa on voimistunut; minulla on voimakas kiintymyssuhde niihin. Ne ovat minun lemmikkejäni, haluan huolehtia niistä.”

Tietoisuuden lisääntyminen ja vastuuntunne luonnosta vaikuttavat myös painavasti: viljelijä voi pelätä vahingoittavansa luontoa. Toisaalta hyönteisien, matojen ja muun elämän havainnoiminen peltoekosysteemissä tuo lisämotivaatiota hoitaa niitä oikein. Eräs viljelijä kertoi luontosuhteensa muuttumisesta seuraavaa: ”luontosuhde on muuttunut aktiiviseksi luonnon vaalimiseksi.”

Luonnon kunnioitus ja arvostus on lisääntynyt, ja herätti mietteitä luonnon itseisarvosta ja arvosta sadontuottajana. Miten luonnosta ajatellaan, onko sieltä otettavissa vai saatavissa? Tämä herätti pohdintaa ja yksi keskustelijoista nosti esiin sen, kuinka puhetapakin vaikuttaa ajatusmaailmaan:

”Ennen puhuttiin metsästämisessä ’pyytämisestä’. Se sama ajatus voisi sisältyä ruuantuotantoon. Luonnosta ei oteta, sieltä saadaan, jos saadaan.”

Luontokato on totta

Pohdittiin, onko luontokatoa, ja todettiin sen olevan olemassa ja näkyvän erityisesti niillä alueilla, joissa edelleen suositaan monokulttuureja tuotantomuotoina. Hyviksi tavoiksi luonnon monimuotoisuuden lisäämisessä koettiin ekologisten käytävien teko ja kerääjäkasvien viljely.

”Luontokato tulee hissukseen, siksi sitä ei välttämättä ole huomioitu. Kaikki viljelijätkään eivät välttämättä hahmota luontokatoa, mitä on jo menetetty ja mitä kaikkea vielä menetetään. Luonnon monimuotoisuus ja luontokato ovat kompleksisia, systeemisiä asioita, joiden hahmottamisessa osalla ihmisistä voi olla vaikeuksia”, pohti eräs viljelijä havainnoimisen vaikeutta.

Usein tukijärjestelmä estää jäykkyydessään hyvät teot. Sanktioiden pelossa moni luonnon kannalta hyvä juttu jää tekemättä. Todettiin, että maataloustukia oikein ohjaamalla voitaisiin vaikuttaa paljon asioihin.

”Emme kaipaa uusia tukia, vaan vapautta huomioida luontoa viljelytöissä. Esimerkiksi monimuotoisuuskaistat eivät vaarantaisi tuensaantia. Nykyjärjestelmä on aivan liian byrokraattinen ja jäykkä.”

Usein kuulee puhuttavan, että luonnon monimuotoisuuden eteen tehtävä työ on pois viljelyn tehosta. Viljelijät kuitenkin kokivat toisin: tehokkuus ja luonnon monimuotoisuus kulkevat käsi kädessä ennemmin kuin sulkevat toisiaan pois.

”Oikea tehokkuus on sitä, että myös luonto huomioidaan sadontuotannossa.”

Hyväksi erimerkiksi nostettiin laidunnus: märehtivien eläinten laiduntaminen lisää itsessään monimuotoisuutta sekä edistää oikein tehtynä tehokkaasti hiilensidontaa.

Syyllistäminen ja syyllisyys, vuorovaikutus ja -vaikuttamattomuus

Yleinen keskustelu on helposti jakautunutta syyllisiin ja syyllistäjiin, ja pohdintaa tästä kahtiajaosta oli paljon. Koettiin, että toisaalta viljelijät omana yhteisönään ovat vieraannuttaneet tavallisia kuluttajia keskustelusta, mutta myös kuluttajat saattavat antaa lausuntoja, jotka johtavat vastakkainasetteluun juuri siksi, koska ruuantuotanto on niin erkaantunut peruskuluttajasta. Pohdittiin myös syyllistymisen mekanismeja:

”Joskus saatamme syyllistyä liiankin helposti. Otamme asiat henkilökohtaisesti, vaikka kritiikki osuisikin politiikkaan. Aiheessa olisi paljon tärkeää keskusteltavaa, eikä silloin voisi syyllistyä vaan yrittää löytää ratkaisuja yhdessä.”

Usein keskusteluissa asetutaan puolustusasemiin tai esitetään kärkkäitä argumentteja, ilman riittävää tietopohjaa asioista. Sellaiseen saattaa sortua ihan jokainen, joten seuraava lause on osuva, oli sitten kuluttaja tai ruuantuottaja:

”Tietämättömiä ihmisiä ei saa syyllistää. Pitäisi löytää keino saada heidät huomioimaan ja näkemään luontoa.”

Kun pohdittiin runsaan negatiivisen keskustelun määrää, nosti eräs optimistisesti ja toiveikkaasti tulevaisuuteen suhtautuva viljelijä esiin hienon näkökulman:

”Täytyy olla tyytyväinen myös kritiikistä, koska se kertoo, että on kiinnostunut asiasta. Ja pitää kiittää jokaista, joka on kiinnostunut maataloudesta.”

Teksti: Soja Sädeharju, Baltic Sea Action Group

Kuvat: Marjo Aspegren