BSAG vei monimuotoisuuden viestiä koululaisille Itämeripäivässä


Blogi / 9.09.2020

Suomessa vietettiin Itämeripäivää torstaina 27.8. Baltic Sea Action Group, Metsähallitus ja Korkeasaari järjestivät tuolloin yhteisen, vedenalaiseen monimuotoisuuteen keskittyneen tapahtuman Korkeasaaressa. Etenkin koululaisille suunnattu tapahtuma houkutteli saareen runsaasti eri-ikäisiä kävijöitä.

”Olen kuin taivaassa! Rakastan leviä!”, riemuitsi alakouluikäinen Itämeren ystävä BSAG:n ja Metsähallituksen yhteisellä pisteellä Korkeasaaren rannassa. Levien rakastajalle päivä tarjosikin paljon nähtävää. Metsähallituksen sukellustiimi on tehnyt kesän aikana kartoituksia Itämeren lajistosta pääkaupunkiseudun edustalla. Tuliaisina pinnan alta oli lukuisia levä- ja vesikasvinäytteitä, joita Korkeasaaren kävijät pääsivät tutkimaan lähietäisyydeltä. Sukeltajat järjestivät Korkeasaaressa myös kaksi sukellusnäytöstä, jotka keräsivät rannalle kiinnostuneen yleisön.

 

BSAGlaiset valmiina vastaanottamaan Itämeripäivän vierailijoita.

Näytepurkeissa levien seassa uiskenteli myös useampi katka ja leväsiira muistuttamassa levien roolista pienten eläinten kotipaikkana. Ötököiden kohtalo herätti lapsissa huolta, mutta päivän päätteeksi kaikki vapautettiin takaisin kotimereensä. Joitakin Itämeren eläimiä esiteltiin Korkeasaaressa myös infotauluissa, joista saattoi lukea tietoa esimerkiksi pyöriäisestä, korvameduusasta ja vesikirpusta. Lisäksi Itämeren elämää pääsi ihailemaan Korkeasaaren lauttarannassa avautuneeseen Meren aarteet -näyttelyyn, jossa VELMU-ohjelman upeat vedenalaiset valokuvat ovat esillä syyskuun loppuun.

Metsähallituksen asiantuntijat kertoivat ottamistaan levänäytteistä.

Itämeren rehevöitymisestä puhutaan paljon. Sinilevälautat ja rantojen leväpuuro on saattanut luoda ihmisille mielikuvan, että levä meressä olisi aina huono asia. Erilaiset levät kuitenkin kuuluvat Itämereen, ja ovat tärkeä osa monimuotoista ekosysteemiä. Ongelmaksi levä muodostuu silloin, kun nopeasti kasvavat yksivuotiset levät saavat käyttöönsä runsaasti ihmistoiminnasta peräisin olevia ravinteita ja lisääntyvät joukolla. Ne peittävät alleen muut levä- ja kasvilajit, jotka kärsivät samentuneesta vedestä. Sinilevänä tunnetut syanobakteerit ovat ongelmallisia myös myrkyllisyytensä vuoksi.

Rehevöityminen ja ilmastonmuutos ovat uhka Itämeren vedenalaiselle monimuotoisuudelle, jonka suojelemiseksi BSAG tekee töitä Ålandsbankenin Itämeriprojektin rahoittamassa Elävä Itämeri -hankkeessa. BSAG:n työssä toistuu usein sanonta ’monimuotoisuus on sekä keino, että tavoite’. Tämä pätee maalla ja merellä. Monimuotoisuuden vaaliminen on keino parantaa Itämeren tilaa, sillä monimuotoinen ekosysteemi pysyy paremmassa kunnossa. Toisaalta monimuotoisuuden säilyttäminen on myös tavoite itsessään. Monet Itämeren tilaa heikentävät asiat ovat uhka myös sen lajistolle.

Levä- ja vesikasvinäytteet kiinnostivat lapsia.

 

Metsähallituksen sukellusnäytökset keräsivät rannoille paljon yleisöä.

Korkeasaaren Itämeripäivässä meren monimuotoisuudesta haluttiin kertoa etenkin koululaisille. Itämeren kauneus ja sen erikoiset asukkaat jäävät usein varjoon, kun huomio keskittyy meren erilaisiin ongelmiin. Elämän säilyttäminen Itämeressä on kuitenkin se perimmäinen syy, miksi suojelutyötä tehdään. Lapsena opittu kunnioitus luontoa ja sen ihmeitä kohtaan kantaa todennäköisesti myös aikuisuuteen, ja BSAG haluaa omalta osaltaan olla mukana kasvattamassa tulevaisuuden merensuojelijoita. Ja kuten Itämeripäivän levänäytteistä vaikuttunut vierailija sekä sukellusnäytösten yleisöpaljous todisti, Itämeri tarjoaa myös lapsille arvokkaita elämyksiä ja kiinnostavaa tutkittavaa!

Anna Klemelä

Projektipäällikkö, Elävä Itämeri -hanke

LUE LISÄÄ UUTISIA

LAHJOITA