Siirry pääsisältöön

BSAG:n johdossa muutoksia

Uutinen

Ketterän BSAG-säätiön johdossa vaihdetaan rooleja. Kolme vuotta säätiössä toiminut toimitusjohtaja Michaela Ramm-Schmidt vähentää alkuvuodesta 2022 työtuntejaan ja siirtyy johtavaksi asiantuntijaksi osa-aikaisella työsopimuksella. Ramm-Schmidtin työparina toiminut sisältöjohtaja Laura Höijer siirtyy toimitusjohtajaksi. Höijerin työpariksi tulee säätiön pitkäaikainen viestintäjohtaja Pieta Jarva, joka ottaa strategiajohtajan paikan. Säätiöön haetaan uutta viestintäjohtajaa.

”BSAG:ssa on upeaa ratkaisukeskeisyys, ja työyhteisö, joka kannustaa toisiaan. Olen äärimmäisen ylpeä siitä, mitä olemme säätiössä tehneet yhdessä ja iloinen, että voin jatkaa Itämeri-työssä. Koen, että minulla on vielä paljon annettavaa säätiölle, vaikka vähennänkin työmäärää mahdollistaakseni muita asioita elämässäni”, Michaela Ramm-Schmidt kertoo.

”Michaela on tehnyt valtavan työn BSAG-säätiön hallinnon systematisoinnissa ja luonut tasapainoa koronan keskellä samalla kuin säätiö on kasvanut merkittävästi. Tällaisella pohjalla on hyvä rakentaa”, Laura Höijer sanoo. ”Halusimme säätiössä myös ehdottomasti jatkaa johtajaparikäytäntöä, joka on toiminut erinomaisesti. Pietan nostaminen työpariksi oli luontevaa, koska olemme pohtineet linjauksia paljon kolmestaan jo aiemmin”, Höijer jatkaa.

”Muutos tuntuu luontevalta, jatkamme kaikki kolme työtä yhdessä, roolit vain hieman vaihtuvat ja tehtävät kiertävät. Lisäksi tämä mahdollistaa säätiön viestinnällisen osaamisen kasvattamista entisestään”, Pieta Jarva iloitsee.

Muutokset tulevat voimaan 1.3.2022.

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml