Merellisen monimuotoisuuden suojelu tarvitsee sukellusta pinnan alle
Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ei uhkaa ainoastaan maaekosysteemejä, vaan lajeja ja elinympäristöjä menetetään kiihtyvällä tahdilla myös merissä ja muissa vesiekosysteemeissä. Kotoinen Itämeremme ei ole tässä poikkeus. BSAG:n Elävä Itämeri -yhteistyöhanke auttaa ainutlaatuisen VELMU-arvoaluekartoituksen tulosten tuomista käytännön suojelutyöhön.
Merten asukkaita pyritään suojelemaan esimerkiksi merellisiä suojelualueita perustamalla. Merelliset suojelualueet eivät ole suoraan verrattavissa kuivalla maalla sijaitseviin suojelualueisiin. Rehevöityminen ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksena tapahtuva veden lämpeneminen tai suolapitoisuuden muutokset vaikuttavat ekosysteemiin suojelualueiden rajoista piittaamatta. Suojelualueilla on kuitenkin mahdollista turvata lajien hyvinvointi esimerkiksi rauhoittamalla alue ihmistoiminnoilta, jotka vaikeuttaisivat alueen lajiston elämää entisestään.
Suomen merialueilla biodiversiteetin arvoalueet on kartoitettu VELMU-ohjelmassa. Maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen kattavan aineiston perusteella voidaan arvioida ne merialueet, joiden suojeleminen olisi biodiversiteetin säilyttämisen kannalta erityisen perusteltua. Aineisto myös osoittaa, että valtaosa lajistoltaan rikkaimmista alueista jää tällä hetkellä olemassa olevien suojelualueiden ulkopuolelle. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä kattavaa tietoa veden pinnan alta ei ole aikaisemmin ollut tarpeeksi. Suojelualueet on usein perustettu ihmissilmin nähtävän, vedenpinnan yläpuolella olevan luonnon perusteella. Myös nämä suojelukohteet ovat arvokkaita, mutta vedenalaisen biodiversiteetin turvaamiseksi on välttämätöntä ulottaa tarkastelu pintaa syvemmälle.
On tärkeää muistaa, että monimuotoisuus on enemmän kuin pelkkä eri lajien lukumäärä. Jokainen laji elää omanlaisellaan tavalla, jolla on vaikutuksia ekosysteemin toimintaan. Lajit ovat erilaisissa vuorovaikutuksissa muiden eliöiden ja elottoman ympäristönsä kanssa, ja tätä monimutkaista vuorovaikutusten verkostoa on todella vaikea hahmottaa. Tämän ns. toiminnallisen monimuotoisuuden huomioiminen on tärkeää, eikä se onnistu ainoastaan lajeja laskemalla. Tarpeeksi suuret ja erilaisia elinympäristöjä sisällään pitävät suojelualueet todennäköisesti auttavat myös toiminnallisen monimuotoisuuden varmistamisessa.
Onnistunut suojelualue vaatii riittävää tietoa alueen lajistosta ja habitaateista sekä niihin kohdistuvista paineista, sekä ymmärrystä eliöiden toiminnasta ja esimerkiksi erilaisista lajin yksilöiden elinkaareen liittyvistä vaiheista. Alueelle on asetettava riittäviä ja tarkoituksenmukaisia käyttörajoituksia, ja suojelutavoitteiden saavuttamiseen on sitouduttava. Alueen on oltava pinta-alaltaan riittävän suuri, ja ideaalitilanteessa erilliset suojelualueet myös sijaitsevat lähellä toisiaan. Myös suojelun seurantaan tulisi panostaa, jotta suojelutavoitteiden toteutuminen saadaan varmistettua.
Vaatimuslista on laaja, ja käytännössä merelliset suojelualueet eivät aina onnistukaan suojelutavoitteissaan erityisen hyvin. Liian pienet tai hajanaiset suojelualueet eivät tarjoa lajeille riittävää turvaa. Puutteellisen tiedon pohjalta tehdyt suojelupäätökset voivat johtaa siihen, että päädytään suojelemaan alueita, joilla suojeltavaa ei itse asiassa erityisemmin olekaan. Samalla suojelun tarpeessa olevat alueet jäävät suojelematta. Suojelualueen käyttöön liittyvät rajoitukset voivat jäädä liian lepsuiksi, kun kompromisseja joudutaan tekemään usean alueen käytöstä kiinnostuneen sidosryhmän kesken.
Vesialuetta eri tavoin hyödyntävien ihmisten osallistaminen suojelupäätöksiin on oleellista toimivan suojelualueen perustamiseksi. Suojelualueiden perustaminen ylhäältäpäin sanelemalla johtaa usein vain vastarintaan ja haluttomuuteen noudattaa suojeluun liittyviä rajoituksia. Esimerkiksi vesialueiden osaomistajien on tärkeä päästä osallistumaan omaa aluettaan koskevaan päätöksentekoon jo suunnitteluvaiheessa. Toisaalta suojelualueista on usein omistajille myös hyötyä, sillä ne paitsi turvaavat terveen ja miellyttävän lähimeren, myös estävät laajamittaisemman, epätoivotun toiminnan harjoittamisen vesialueella.
Haasteellisuudestaan huolimatta merellisten suojelualueiden perustaminen on välttämätöntä vedenalaisen monimuotoisuuden turvaamiseksi. Suomessa meitä auttaa kattava VELMU-aineisto, jonka avulla voidaan ratkaista useita tiedonpuutteeseen liittyviä ongelmia. BSAG:n kokoama ja Ålandsbankenin Itämeriprojektin käynnistysrahoittama Elävä Itämeri -yhteistyöhanke selvittää etenkin yksityisten suojelualueiden perustamiseen liittyviä kiemuroita, sillä VELMU-aineiston mukaan valtaosa monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmista, toistaiseksi suojelua vailla olevista alueista sijaitsee yksityisessä omistuksessa olevilla vesialueilla. Yksityisten omistajien kannustaminen suojeluun, ja suojeluprosessin helpottaminen on Elävä Itämeri -hankkeen ytimessä.
Hyvin suunnitellut ja hoidetut suojelualueet eivät kuitenkaan auta, jos ekosysteemi niiden ympärillä voi huonosti. Itämeren monimuotoisuuden turvaamiseksi on tärkeää varmistaa koko meren toipuminen.
Anna Klemelä
Viestintäkoordinaattori, Baltic Sea Action Group
