Blogi: Potilas Itämeri


Blogi / 12.08.2019

Kesällä Itämeri oli taas monissa otsikoissa. Kesän alussa SYKE kertoi, että sinileväkukintojen riski olisi kesällä suuri Suomen merialueilla. Tämä johtui siitä, että vedessä oli paljon ravinteita, potentiaalia kukinnoille. Se kuinka pahaksi tilanne kehittyy, riippuisi kesän keleistä.  Lämmin ja aurinkoinen sää kasvattaa kukinnat voimakkaiksi. Ja näinhän siinä kävi. Heinäkuun loppuun osui helleviikko. Juuri kun uimakelit olivat parhaimmillaan, monille uimarannoille ilmestyi – viime kesästä tutut – sinilevästä varoittavat kyltit. Sinilevät tykkäävät harmillisesti samanlaisista keleistä kuin useimmat lomailijat.

Heinäkuussa saimme lukea monipuolisesti juttuja Itämerestä. Ruotsin SVT uutisoi kuinka Itämeren hapettoman pohjan pinta-ala on laajentunut uusiin ennätyslukemiin (kannattaa katsoa video!). Ilmastonmuutoksen moninaisista vaikutuksista Itämereen kerrottiin ansiokkaasti sekä Helsingin Sanomien artikkeleissa (Pinnan alle ja Pohjanlahden lämpeneminen) että SYKEn tiedotteessa. Itämeren kauneutta korosti YLE luonto sarja, ’’Sukella Itämeren syvyyksiin’’. Sarjalla valotettiin vedenalaisten kuvien kautta syitä vaalia Itämerta ja sen monimuotoisuutta.

Lomalla luin myös tuoreen ’’Itämeri ja ihminen’’ (Kai Myrberg & Matti Leppäranta 2019) kirjan. Hieno ja opettavainen kirja, historiasta nykypäivään. Kirjassa Itämerta kuvailtiin tarinan kautta potilaana: ’’Jos potilas Itämeri menisi vaivoineen lääkärin puheille, lääkäri toteaisi heti alkuun, että potilaalla on synnynnäinen keuhkoahtauma (kapeat Tanskan salmet), joten hänellä ei ole paras mahdollinen hapen saanti. Toiseksi, potilas on ylipainoinen (liikaa ravinteita maalta), joten sisäelimet ovat kovilla (sisäinen kuormitus).’’

Tätä havainnollistavaa tarinaa voisi täydentää. Entä ilmastonmuutos? Potilaalle tulee fysiologisia oireita, kuumetta (vesi lämpenee), elimistön nesteiden suolojen pitoisuudet muuttuvat (veden suolaisuus vähenee). Lisäksi se lihoo entisestään (lisää ravinteita maalta). Ilmastonmuutos tuo valtavan stressin tälle jo valmiiksi haavoittuvassa tilassa olevalle potilaalle.

Mikä voisi lisätä stressin sietokykyä? Kurkataan potilaan pinnan alle. Mikä ylläpitää elimistön toimintaa? Pinnan alla elää ainutlaatuinen eliöstö, joka ylläpitää meren ekosysteemin toimintaa. Monimuotoisuus vakauttaa. Helppoa eliöstöllä ei kuitenkaan ole. Ylipaino (rehevöityminen) ja fysiologiset muutokset (ilmastonmuutos) kun ajavat näitäkin toimintoja ahtaalle.

Minkälaista kuuria lääkäri määrää potilaalle? Keuhkoahtaumalle ei harmi kyllä voi tehdä mitään. Laihduttaa kannattaa, se kun vähentää myös sisäelimiin kohdistuvaa rasitusta ja parantaa elimistön kuntoa ja toimintaa. Eikä se riitä, että syö entistä vähemmän. Lisäksi pitää parantaa kuntoa ja lievittää stressiä.

Lisäksi lääkäriä huolestuttaa myös potilaan haitallisten aineiden väärin- ja sekakäyttö.

Mitä BSAG:ssa teemme tämän ainutlaatuisen potilaan eteen?

Voimakkain potilaan tilaa heikentävä paine on liiallinen ravinnekuormitus ja siitä aiheutuva rehevöityminen. Pistekuormitus on vähentynyt huomattavasti viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta hajakuormituksessa ei ole tapahtunut oleellista muutosta vesiensuojelutoimista huolimatta. Maatalouden rooli korostuu.

BSAG on jo usean vuoden ajan pitänyt kestävää maataloutta ja ravinteiden kierrätystä toiminnan ytimessä. Isoimpana hankkeena tällä hetkellä on monihyötyinen Carbon Action. Regeneratiivinen, hiiltä sitova viljely hillitsee ilmastomuutosta ja parantaa maan rakennetta sekä pellon tuottavuutta. Hyvinvoiva maaperä pidättää tehokkaasti vettä ja ravinteita, mikä vähentää rehevöittäviä ravinnevalumia. Potilas saa siis samalla kertaa useampaa lääkettä. Potilas laihtuu ja stressi lievittyy.

Monipuolinen biologia, kuten rikas suoliston mikrobisto, on tärkeä terveyden edellytys. Monimuotoisuuden turvaaminen on Itämerenkin terveyden ja ylipäätään elämän edellytys. Säätiössä sukellamme pinnan alle. Yhteistyöhankkeessa konkreettisesti edistämme vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden suojelua. Potilaan elimistön kuntoa suojellaan, vakautetaan.

Pitkäjänteisyyttä tarvitaan. Potilas Itämeren tilan heikkeneminen on jatkunut vuosikymmeniä. Elpyminen voi viedä yhtä kauan.

 

Laura Höijer

Sisältöjohtaja, Baltic Sea Action Group

LUE LISÄÄ UUTISIA

LAHJOITA