Blogi: Ilmastokysymykset kirittävät myös markkinoita maksamaan maatalouden ympäristötoimista 

Ruokajärjestelmämme kestävyyttä testataan nyt tosissaan monelta suunnalta. Vielä Rockströmin huomautukset planeetaristen rajojen ylittymisestä, Dasguptan varoitukset luontopääoman katoamisesta, Itämeren rehevöityminen, kuivuus ja tulvat tai lopettavien viljelijöiden kasvava määrä eivät saaneet kaikkien silmiä auki. Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja nosti paitsi kansallisen turvallisuuden, myös huoltovarmuuden ja ruuantuotannon omavaraisuuden kärkiaiheeksi päättäjien ja kansalaisten pöydissä.

Tähän saakka maatalouden kannattavuus on valitettavasti usein nähty erillään sen ympäristöjalanjäljestä, vaikka nykyisessä tilanteessa kaikki maatalouden suuret haasteet liittyvät jotenkin ympäristöön. Ei ole olemassa ympäristöstä irrotettua kannattavuutta. Vähänkin pidemmällä aikavälillä kannattavuuteen liittyy oleellisesti riskinsieto- ja palautumiskyky. Maatalouden sää- ja markkinariskejä ovat esimerkiksi kuivuus ja tulvat sekä lannoitteiden, kasvinsuojeluaineiden ja energian hinta. Kaikki nämä kytkeytyvät myös ympäristötoimiin, kuten ravinteiden tasapainoiseen käyttöön, valumavesien hallintaan tai hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.

Markkinat täydentämään politiikan ympäristötoimia

Yksi haaste EU:n yhteisessä maatalouden ympäristöpolitiikassa on, että Maailman kauppajärjestöstä (WTO) lähtöisin olevat valtiontukisäännökset pakottavat määrittelemään tuettavat ympäristötoimenpiteet irrallisina tuotannollisista toimenpiteistä. Osaltaan tämä on johtanut siihen, että tuettavat toimenpiteet eivät ole viljelijöiden mielestä mielekkäitä, eikä niitä ole aina sovellettu tarkoituksenmukaisesti. Byrokraattiset vaatimukset ovat tehneet toimenpiteiden kohdentamisen ja tapauskohtaisen soveltamisen kohtuuttoman raskaaksi. Muun muassa näistä syistä EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ympäristötukijärjestelmä ei ole lopulta tuottanut riittävästi niitä ympäristöhyötyjä, joiden kautta se on perusteltu. Tämän on todennut useasti mm. Euroopan tilintarkastustuomioistuin.

Kun julkisen vallan ja politiikan keinoissa on selkeästi omat rajoitteensa, on hyvä muistaa, että maatalouden ympäristövaikutukset ovat kuitenkin koko ruokajärjestelmän asia, ja se koskettaa meitä kaikkia. Siksi meidän tulisi myös laajemmin etsiä ratkaisuja, joilla tuotamme enemmän positiivisia ja vähemmän negatiivisia vaikutuksia.

Onkin luontevaa kääntää katseet ruokajärjestelmän muihin markkinatoimijoihin, joita ovat esimerkiksi elintarviketeollisuus, kauppa, rahoituslaitokset ja sijoittajat. Etenkin ruokaketjun yritykset ovat näkyvästi lähteneet kehittämään omia ympäristöohjelmiaan. Lisäksi EU:n kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmä (taksonomia) on vihreää siirtymää tukeva, kehitteillä oleva väline, jonka tarkoitus on edistää kestäviä investointeja.

Tuottavuutta ja huoltovarmuutta ympäristö- ja ilmastomyönteisillä viljelymenetelmillä

Waterdrive Interreg -hankkeessa (2019–2021) BSAG:n roolina oli kartoittaa markkinoiden keinoja ja vaikuttimia sekä osaltaan rahoittaa maatalouden kestävöittämistä ja vihreän siirtymän vaatimia toimia. Hankkeessa selvisi, että ruokaketjun yritysten ilmastostrategiat ja -tavoitteet sekä niiden tarve varmistaa hankintaketjun häiriöttömyys voivat vauhdittaa ympäristö- ja ilmastomyönteisempien viljelymenetelmien käyttöönottoa. Näin myös tehdään tällaisesta viljelystä taloudellisesti tuottavampaa sekä vahvistetaan kansallista huoltovarmuutta.

Hankkeen tuloksista kävi ilmi, että yksi keskeinen haaste on riittävän tarkan, luotettavan ja skaalautuvan tiedon puute. Markkinoiden toimintalogiikan vuoksi tieto ympäristövaikutuksesta pitäisi olla mahdollisimman tarkasti liitettävissä tiettyyn tilaan tai toimenpiteeseen.

Maatalouden paikkasidonnaisuus ja riippuvuus luonnonilmiöistä tekee kuitenkin tästä haastavaa. Markkinatoimijoilla ja sidosryhmillä on vahva tahto edistää ympäristönäkökohtien taloudellista arvottamista ja kehittää mekanismeja, joilla ne voidaan tuoda osaksi arvoketjua siten, että myös viljelijät niistä suoraan taloudellisesti hyötyvät.

Ilmastoneutraaliustavoitteet ja mahdollisuus tuottaa kaupallisesti hyödynnettäviä hiilinieluja on monia toimijoita kiinnostava asia. Se myös pakottaa tarkastelemaan julkisten tukien ja markkinakannustimien suhdetta uudella tavalla. On myös erittäin positiivista huomata, että luonnon monimuotoisuus ja sen mittarit näkyvät nykyään myös monien yritysten vastuullisuusstrategioissa ja kiinnostus yhteiseen kehittämiseen kasvaa jatkuvasti. Markkinat ovat heränneet käsillä olevaan siirtymään. On hienoa seurata edelläkävijäyritysten toimia ja tarmoa, nyt täytyy toivoa, että politiikassa löytyy tätä samaa.

Kaj Granholm

Projektipäällikkö

BSAG