Pauli Aalto-Setälä aloittaa Baltic Sea Action Groupissa
Kokenut media-alan vaikuttaja ja työelämäprofessori Pauli Aalto-Setälä lahjoittaa osa-aikaisesti työtään BSAG:lle seuraavat kaksi vuotta. Aalto-Setälä haluaa nopeuttaa Itämeren pelastamista omalla panoksellaan. Merkittävän pro bono -työn lahjoituksen ansiosta Itämeri saa arvostetun puhemiehen ja BSAG arvokasta tukea viestintään ja johtamiseen.
”Olen jo pitkään miettinyt mitä konkreettista voisin tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Koko ikäni olen sitä tuijottanut, Itämerta, jonka yhdellä sen tuhansista saarista asumme. Siinä se vastaus on koko ajan ollut”, Aalto-Setälä kertoo.
”Tutustuin Baltic Sea Action Groupin toimintaan Gullkronassa ja merellä ja minuun teki vaikutuksen käytännön teot niin maatalouden, meriliikenteen kuin merellisten suojelualueiden saralla. Säätiö tekee juuri sellaista käytönnönläheistä pelastustyötä jota nyt tarvitaan. Itämeren ongelmat linkittyvät sitäpaitsi suoraan ilmastonmuutokseen ja luontokatoon. Samalla opin uutta tältä uskomattomalta porukalta Itämerestä ja luonnostamme.”
Pauli Aalto-Setälä on johtanut viestintä-ja markkinointiyhtiöitä 30 vuotta, viimeisempänä maailman suurimman markkinointikonsernin Dentsun Suomen toimintojen toimitusjohtajana, mistä hän irtisanoutui viime syksyllä. Nykyisin Aalto-Setälä opettaa Turun kauppakorkeakoulussa muutosjohtamista ja viestintää ja toimii mm. puhujana sekä Kaiku Helsinki & Cocommsin hallituksen puheenjohtajana ja konsernin partnerina.
”Paulin saaminen mukaan säätiön toimintaan on upea mahdollisuus parantaa työtämme Itämeren hyväksi. Jo tänä keväänä on käynyt selväksi, että Itämeri ja BSAG ovat saaneet avukseen paitsi timanttisen osaajan, myös mahtavan tyypin, joka tekee työtä koko sydämellään”, sanoo säätiön strategiajohtaja Pieta Jarva.
Aalto-Setälä aloittaa virallisesti BSAG:n vanhempana neuvonantajana 1.5.2022
”Ammattilaisen työllä on oltava korkea laatu, se pätee myös lahjoitettuun työhön. Sitoutumalla tehtävään kahdeksi vuodeksi, haluan varmistaa, että se poikii mahdollisimman konkreettista hyvää Itämerelle, uudelle asiakkaalleni”, Aalto-Setälä toteaa.
”Eläköön Itämeri!”