Järki-tiedote: Maatalouden sivutuotteena terveyttä ja hyvää oloa


Uutiset / 21.04.2013

​Juho Paukkunen: Pölyttäjät kasvattavat sadon määrää selkeästi

Vaikka ruuan tuotanto on maatalouden ykköstehtävä, tuottaa se paljon muutakin. Maaseutu on maapallon keuhkot, missä vihreät alueet toimivat hiilinieluina. Maaseudun maisemalla on merkitystä hyvinvoinnille ja terveydelle. Yhä useammat tilat monipuolistavat tuotantoaan, ja pitävät samalla huolta myös tuotannon mahdollisuuksien säilymisestä tuleville polville.

Maatalouden ratkaisut ja toimet ovat avainasemassa, kun on kyse kokonaisuudesta ja jatkuvuudesta. Maatalous on merkittävä osa maaseutua. Kuluttajalle on hyvä näyttää, mistä ruoka tulee.

Vaikka tilan päätulo tulisikin pelloista ja niillä kasvavista kasveista, yhä useampi rakentaa tilan tulevaisuutta monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Tuotantotarjottimella on vaihtoehtoja, jotka ovat riippuvaisia toisistaan.
Hyvin hoidetussa vesistössä on kalaa, joka houkuttaa kalastajia. Suojavyöhykkeillä ja metsäisillä pellonreunoilla viihtyy riistaa, joka antaa metsästykselle mahdollisuuksia.

– On palkitsevaa löytää uusia ratkaisuja tilan olosuhteita ja monimuotoisuutta samalla vaalimalla, salolaisen Mikkolan talon emäntä Peppi Laine toteaa.
Tilan peltojen reunoilla on jo vuosikausia ollut mehiläispesiä. Niiden vaikutus esimerkiksi öljykasvien satoon on merkittävä.

Pistiäistutkija Juho Paukkunen muistuttaa, että joidenkin tutkimusten mukaan jopa neljäsosa ruuan tuotannosta on jollakin tavalla riippuvaista pölytyksestä. Marja- ja hedelmäsadot moninkertaistuvat pölytyksen ansiosta. Viljat pölyttyvät tuulessa, mutta esimerkiksi rehun kasvatus tehostuu pölytyksellä.

Järki-hankkeen yhdeksännen tietoiskun teemana on monituotanto. Lue lisää www.jarki.fi/Järki-iskut.

Lisätietoja: Järki-hankkeen projektipäällikkö Eija Hagelberg, 0500 609526, eija.hagelberg@bsag.fi

www.jarki.fi

Järki-hanke on Baltic Sea Action Groupin ja Luonnon- ja riistanhoitosäätiön yhteinen hanke, jonka tavoitteena on edistää maatalouden vesiensuojelua ja monimuotoisuutta järkevillä ratkaisuilla. Hanketta rahoittavat muun muassa Louise ja Göran Ehrnroothin säätiö, Sophie von Julinin säätiö sekä Suomen Kulttuurirahasto.

Lue yhdeksäs hauskasti kuvitettu Järki-isku pdf:nä!

LUE LISÄÄ UUTISIA

LAHJOITA