Siirry pääsisältöön

Nestlé – Uudistavasti viljeltyjä kasviksia lastenruokiin

Itämeri-sitoumus, Carbon Action

Suomen Nestlé kouluttaa yhdessä BSAG:n kanssa Piltti- ja Puljonki-tuotteidensa raaka-aineiden viljelijöitä uudistavaan viljelyyn.

Uudistavan viljelyn ansiosta maan kasvukunto paranee ja kasviksille välttämättömät ravinteet jäävät kasvien käyttöön eivätkä päädy rehevöittämään Itämerta.

Pohjoismaiden ensimmäinen uudistavasti viljelty lastenruoka

Kotimaista perunaa, porkkanaa ja sipulia käytetään Turussa valmistettavissa Piltti-lastenruoissa ja Juuassa valmistettavissa Puljonki-kastikkeissa ja -liemissä. Tulevaisuudessa näitä kasviksia viljellään noudattamalla uudistavan viljelyn periaatteita.

Uudistavan viljelyn ansiosta maan kasvukunto paranee ja kasviksille välttämättömät ravinteet jäävät kasvien käyttöön eivätkä päädy rehevöittämään Itämerta. Lisäksi maaperän monimuotoisuus kasvaa ja hiiltä sitoutuu maaperään, mikä puolestaan auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta.

Piltistä tulee ensimmäinen Pohjoismaissa tuotettava lastenruoka, jonka raaka-aineita viljellään maaperän elinvoimaa uudistavasti.

Oppia myös Nestlén muihin maihin

Osana Itämeri-sitoumustaan Nestlé aikoo kouluttaa omaakin henkilöstöään uudistavaan viljelyyn ja hyödyntää uutta osaamista myös tuotekehityksessään. Nestlén tarkoituksena on lisäksi viedä Carbon Action -alustalta saatuja oppeja myös muihin maihin, joissa Nestlé toimii.

Matkalla kohti nettonollapäästöjä

Uudistavaan viljelyyn siirtyminen on tärkeää Nestlén matkalla kohti nettonollapäästöjä YK:n Science Based Target -aloitteen mukaisesti. Nestlé on sitoutunut hankkimaan viidenneksen keskeisistä raaka-aineistaan uudistavan viljelyn menetelmillä vuoteen 2025 mennessä. Vuoteen 2030 mennessä uudistavasti viljeltyjä raaka-aineita tulee olemaan jo puolet.

Yhteistyö alkoi vuonna 2021 ja se pitää sisällään myös merkittävän lahjoituksen BSAG:n Itämeri-työhön. Uudistava viljely on osa Nestlén lupausta päästä nettonollapäästöihin viimeistään vuonna 2050.

Yhteistyö BSAG:n kanssa antaa meille mahdollisuuden päästä mukaan käytännön tasolla uudistavan maanviljelyn edelläkävijätyöhön. Yhteistyö niin viljelijöiden, tutkijoiden kuin päättäjienkin kanssa on avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Ulla Luhtasela, Nordic Sustainability Manager, Nestlé

Ota yhteyttä

Irina Niinivaara

Yritysyhteistyöpäällikkö

+358 40 664 1625

irina.niinivaara@bsag.fi

Tutustu kumppaneihimme

image/svg+xml